Varokaa toista kiusausta

Muutama vuosi sitten, kun täytin 12 vuotta, minut kutsuttiin osallistumaan minun ensimmäiselle Aaronin pappeuden koorumin yön yli kestävälle leirille. Se oli kauan odotettu kutsu, sillä isäni oli koorumin johtohenkilö ja oli usein lähtenyt retkeilemään seurakunnan poikien kanssa, kun minä olin joutunut jäämään kotiin.

Kun tuo päivä koitti, olin innoissani. Ja täytyy myöntää, että halusin epätoivoisesti sopeutua vanhempien poikien joukkoon. Olin lujasti päättänyt tulla hyväksytyksi. Kävi pian selväksi, että tässä pyrkimyksessä minua testattiin, jotta nähtäisiin, olisinko valmis menemään mukaan ja olemaan osa ryhmää.

Sain tehtäväksi hankkia isäni auton avaimet, jotta johtohenkilöille voitaisiin tehdä kepponen. En muista tarkalleen, mitä sanoin saadakseni isäni vakuuttuneeksi, mutta juoksin pian poikaryhmän luo avaimet kädessä, ylpeänä saavutuksestani.

Sitten tuli seuraava tehtävä. Minun piti avata auton ovi ja kiilata keppi kuljettajan istuimen selkänojan ja auton äänitorven väliin. Ja minun piti lukita ovi, jotta torvi soisi iltaan asti eivätkä johtohenkilöt pääsisi autoon poistamaan tuota yksinkertaista välinettä.

Tässä vaiheessa kertomus kääntyy kohdallani tuskallisen noloksi. Kun olin kiinnittänyt kepin paikalleen, lukitsin oven ja juoksin niin nopeasti kuin pystyin piiloon läheiseen pusikkoon. Kun kyykistyin alas maahan, tunsin polttavaa kipua. Pimeässä ja kiireessäni olin istunut piikkikaktuksen päälle.

Tuskanhuutoni hukkuivat äänitorven ulinaan, eikä minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin vaivalloisesti palata auton luo, tunnustaa ”syntini” ja pyytää alkeellisia ja noloja hoitotoimia.

Loppuyön makasin vatsallani teltassa, kun isäni poisti pihdeillä kaktuksen piikkejä minun… no, sanottakoon vain, ettei istuminen tuntunut mukavalta useaan päivään sen jälkeen.

Olen monesti muistellut tuota kokemusta. Voin nyt nauraa nuoruuden mielettömyydelleni, samalla kun jotkin taustalla olevat periaatteet ovat käyneet minulle selviksi.

Monet ihmisen käyttäytymismallit näyttävät olevan luonnolliselle ihmiselle yhteisiä – halu sopeutua joukkoon, halu tulla hyväksytyksi, pelko siitä, että jää jostakin paitsi, ja pakottava tarve piiloutua seurausten välttämiseksi. Juuri tähän viimeiseen käyttäytymiseen keskityn tänään – että piiloudumme sen jälkeen, kun olemme tehneet jotakin, mitä meidän ei pitäisi tehdä.

En rinnasta lapsellista keppostani vakavaan syntiin, mutta voimme nähdä joitakin yhtäläisyyksiä, jotka voivat osoittautua hyödyllisiksi, kun meitä koetellaan kuolevaisuuden matkamme aikana.

Eedenin puutarhassa Aadamilla ja Eevalla oli idylliset olosuhteet – runsaasti ruokaa, puutarhan vertaansa vailla oleva kauneus – eikä ainoastaan kaunis puutarha vaan puutarha, jossa ei ollut rikkaruohoja eikä piikkikaktuksia.

Tiedämme kuitenkin myös, että elämä puutarhassa rajoitti heidän tarvitsemaansa edistymistä. Puutarha ei ollut lopullinen määränpää vaan testi, ensimmäinen monista, joka koettelisi ja valmistaisi heitä ja sallisi heidän edetä lopulliseen määränpäähänsä eli paluuseen Isän ja Pojan luo.

Muistatte, että puutarhassa oli vastakohtaisuutta. Lusiferin sallittiin koetella Aadamia ja Eevaa. Hän houkutteli ensin Aadamia syömään hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää. Muistaen käskyn olla nauttimatta sitä Aadam kieltäytyi. Sitten tuli siunattu Eeva, joka päätti nauttia hedelmää ja suostutteli Aadamin tekemään samoin.

Myöhemmin Aadam ja Eeva julistivat, että tämä päätös oli välttämätön taivaallisen Isän suunnitelman toteuttamiseksi. Mutta nauttimalla hedelmää he olivat rikkoneet lain – lain, jonka he olivat saaneet suoraan Isältä. Siitä johtuva musertava ymmärrys hyvästä ja pahasta on varmasti saanut heidät ahdistuneiksi, kun he kuulivat Isän äänen, joka ilmoitti, että Hän palaisi puutarhaan. He tajusivat olevansa alastomia, sillä he olivat todellakin vailla vaatteita, koska he olivat eläneet viattomuuden tilassa. Mutta ehkä vielä tuskallisempaa kuin olla tuona hetkenä ilman vaatteita oli se, että nyt heidän rikkomuksensa oli paljastunut. He olivat puolustuskyvyttömiä ja haavoittuvia. He ovat alastomia sanan jokaisessa merkityksessä.

Ainaisena oman edun tavoittelijana Lusifer, joka tiesi heidän paljastuneen ja heikentyneen tilansa, houkutteli heitä jälleen kerran – tällä kertaa piiloutumaan Jumalalta.

Tämä kiusaus – kutsun sitä ”toiseksi kiusaukseksi” – on kiusaus, joka voi aiheuttaa suurimmat seuraukset, jos annamme sille myöten. Ihanteellista varmasti olisi se, että vältämme kaikki ensimmäiset kiusaukset rikkoa Jumalan lakia, mutta tiedämme, että kaikki antavat periksi täällä maan päällä erilaisille ensimmäisille kiusauksille. Kun kypsymme ja edistymme ymmärryksessämme, toivomme, että voimamme välttää ensimmäisiä kiusauksia kasvaa jatkuvasti pyrkiessämme tulemaan enemmän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kaltaisiksi.

Jotkut saattavat yrittää piiloutua Jumalalta, koska he eivät halua tulla löydetyiksi tai paljastetuiksi ja tuntevat häpeää tai syyllisyyttä. Lukuisat pyhien kirjoitusten kohdat kuitenkin opettavat meille, että Jumalalta on mahdotonta piiloutua. Kerron vain muutaman.

Herra opettaa Jeremiaa seuraavien kysymysten avulla: ”Voiko kukaan kätkeytyä sellaiseen piilopaikkaan, etten minä häntä näkisi? sanoo Herra. Enkö minä ole läsnä kaikkialla niin taivaassa kuin maassa?”

Ja Jobille opetetaan:

”Sillä hänen silmänsä tarkkaavat ihmisten teitä, hän näkee kaikki heidän askelensa.

Ei ole niin mustaa pimeyttä, että pahantekijä voisi siihen kätkeytyä.”

Psalminkirjoittaja Daavid huudahtaa mitä runollisimmin:

”Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut.

Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. – –

Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. – –

Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?

Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.”

Uudet käännynnäiset

Niiden kohdalla, jotka ovat hiljattain liittyneet Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon, toinen kiusaus voi tuntua erityisen haastavalta. Mennessänne kasteelle olette tehneet liiton ottaa päällenne Jeesuksen Kristuksen nimen, mikä monille sisältää välttämättömän muutoksen elämäntavassa. Oman elämäntavan muuttaminen ei ole helppoa. Usein se vaatii teitä muuttamaan tottumuksia ja käytäntöjä ja jopa ihmissuhteita, jotta voitte edetä kohti rakastavaa taivaallista Isäänne.

Vastustaja tietää, että saatatte olla alttiita hänen hienovaraisille hyökkäyksilleen. Hän saa entisen elämänne, joka jätti teidät monin tavoin tyytymättömiksi, näyttämään nyt epärealistisen houkuttelevalta. Syyttäjä, kuten häntä kutsutaan Johanneksen ilmestyksessä, kiusaa teitä ajatuksilla, jotka kuulostavat tältä: ”Et ole tarpeeksi vahva muuttamaan elämääsi. Et pysty tähän. Et kuulu näiden ihmisten joukkoon. He eivät koskaan hyväksy sinua. Olet liian heikko.”

Jos nämä ajatukset tuntuvat tutuilta teistä, jotka olette vasta alkaneet kulkea liittopolkua, pyydämme hartaasti teitä olemaan kuuntelematta syyttäjän ääntä. Me rakastamme teitä, te pystytte siihen, me hyväksymme teidät, ja Vapahtajan kanssa teillä on voimaa tehdä kaikki. Silloin kun eniten tarvitsette rakkauttamme ja tukeamme, älkää erehtykö luulemaan, että me hylkäämme teidät, jos otatte askeleen takaisin aiempaan elämäntapaanne. Jeesuksen Kristuksen sovituksen verrattoman voiman avulla teidät voidaan tehdä jälleen eheiksi. Mutta jos piiloudutte Häneltä ja etäännytätte itsenne uudesta uskonyhteisöstänne, te etäännytätte itsenne juuri siitä lähteestä, joka voi antaa ja myös antaa teille voimaa selviytyä.

Eräs rakas ystäväni, joka on uusi käännynnäinen, kertoi, kuinka vaikeaa on ylläpitää uskoa muista erillään. Se, että tulee osaksi tukea antavaa yhteisöä ja pysyy siinä, antaa suurta voimaa – yhteisöä, jossa kaikki kompastelevat mutta edistyvät Jeesuksen Kristuksen rakkauden siunaamina.

Presidentti Russell M. Nelson on opettanut, että ”maailman voittaminen ei ole yksittäinen tapahtuma, joka tapahtuu päivässä tai kahdessa. Sitä tapahtuu koko elämän ajan, kun toistuvasti otamme vastaan Kristuksen opin. Kasvatamme uskoa Jeesukseen Kristukseen tekemällä parannusta päivittäin ja pitämällä liitot, jotka antavat meille voimaa. Pysymme liittopolulla ja meitä siunataan hengellisellä voimalla, henkilökohtaisella ilmoituksella, vahvistuvalla uskolla ja enkelien palveluksella.”

Jos saatte fyysisen vamman, tilanne huononee ja voi muuttua hengenvaaralliseksi, ellette hakeudu asianmukaiseen hoitoon. Sama pätee myös hengellisiin haavoihin. Vain hoitamattomat hengelliset haavat voivat uhata iankaikkista pelastustanne. Älkää piiloutuko niiltä, jotka rakastavat ja tukevat teitä, vaan pikemminkin kiiruhtakaa heidän luokseen. Hyvät piispat, seurakunnanjohtajat ja johtohenkilöt voivat auttaa teitä pääsemään osallisiksi Jeesuksen Kristuksen sovituksen parantavasta voimasta.

Niitä teistä, jotka saattavat olla piilossa, pyydämme hartaasti tulemaan takaisin. Te tarvitsette sitä, mitä Jeesuksen Kristuksen evankeliumi ja sovitus tarjoavat, ja me tarvitsemme sitä, mitä te tarjoatte. Jumala tietää syntinne. Te ette voi piiloutua Häneltä. Tehkää sovinto Hänen edessään.

Hänen pyhinään jokaisen meistä on edistettävä kirkossa sellaista yhteenkuulumisen kulttuuria, joka on rakastava, hyväksyvä ja kannustava kaikille, jotka haluavat edetä Hänen polullaan.

Varokaa tätä toista kiusausta! Seuratkaa sekä muinaisten että nykyajan profeettojen neuvoja ja tietäkää, että te ette voi piiloutua rakastavalta Isältä.

Sen sijaan hyödyntäkää Jeesuksen Kristuksen sovituksen ihmeellistä, parantavaa voimaa. Tämä on olemassaolomme perimmäinen tarkoitus – että saamme heikentyneen ja kuolevaisen ruumiin, joka on ”altis kaikenlaisille – – heikkouksille” ja joka antaa valitettavasti myöten monille ensimmäisille kiusauksille; että edistymme silloinkin, kun lankeamme näihin kiusauksiin; ja että pyydämme sen jälkeen jumalallista apua, jotta meistä voisi tulla enemmän Vapahtajamme ja taivaallisen Isämme kaltaisia. Se on Hänen osoittamansa tie. Se on ainoa tie. Näistä totuuksista todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.