Jumalan palveleminen

Yksi yleisimmistä ja tärkeimmistä jumalanpalvelusmuodoista on kokoontua pyhitettyyn tilaan toimittamaan omistautumista osoittavia tekoja. Herra sanoo: ”Ja jotta voisit varjella itsesi täydellisemmin, niin ettei maailma saastuta, mene rukoushuoneeseen antamaan uhriksi sakramenttisi minun pyhänä päivänäni.” Tämä on tietenkin ensisijainen perusteemme seurakuntakeskusten rakentamiselle. Mutta tarvittaessa kelpaa muukin kuin pyhitetty tila, jos voimme antaa sille jonkinasteisen pyhyyden.

Tärkeintä on se, mitä teemme, kun kokoonnumme Herran päivänä. Tietenkin me pukeudumme parhaisiimme varojemme mukaan – emme tuhlailevasti vaan säädyllisesti osoittaaksemme arvostuksemme ja kunnioituksemme Jumalaa kohtaan. Käytöksemme on samalla tavoin kunnioittavaa ja arvostavaa. Me palvelemme Jumalaa yhtymällä rukoukseen. Me palvelemme Häntä laulamalla kirkon lauluja (emme vain kuuntelemalla vaan laulamalla niitä). Me palvelemme Jumalaa opettamalla toisiamme ja oppimalla toisiltamme. Jeesus sanoo: ”Muista, että tänä Herran päivänä sinun tulee antaa uhrilahjasi [eli ’käyttää aikaa, kykyjä tai varoja Jumalan ja lähimmäisten palveluksessa’] ja sakramenttisi uhriksi Korkeimmalle tunnustaen syntisi veljillesi ja Herran edessä.” Me emme kokoonnu yhteen viihdyttämään tai tulemaan viihdytetyiksi – kuten esimerkiksi jonkin yhtyeen toimesta – vaan muistamaan Häntä ja saamaan ”täydellisempää opetusta” Hänen evankeliumissaan.

Viimeisimmässä yleiskonferenssissa vanhin Patrick Kearon muistutti meille, että ”me emme kokoonnu lepopäivänä vain sitä varten, että osallistumme sakramenttikokoukseen ja kuittaamme sen suoritetuksi. Me kokoonnumme yhteen palvelemaan Jumalaa. Näiden kahden välillä on merkittävä ero. Osallistuminen tarkoittaa sitä, että on läsnä. Mutta Jumalan palveleminen on sitä, että tietoisesti ylistämme ja kunnioitamme Jumalaamme tavalla, joka muuttaa meidät!”

Lepopäiviemme omistaminen Herralle ja Hänen tarkoituksilleen on itsessään jumalanpalvelusta. Joitakin vuosia sitten siihen aikaan vanhin Russell M. Nelson huomautti: ”Kuinka me pyhitämme lepopäivän? Ollessani paljon nuorempi tutkin muiden kirjoittamia luetteloja asioista, joita piti tehdä, ja asioista, joita ei saanut tehdä lepopäivänä. Vasta myöhemmin opin pyhistä kirjoituksista, että oma käytökseni ja oma asenteeni lepopäivänä oli merkkinä minun ja taivaallisen Isäni välillä [ks. 2. Moos. 31:13; Hes. 20:12, 20]. Sen ymmärryksen myötä en tarvinnut enää luetteloja siitä, mitä piti ja mitä ei saanut tehdä. Kun minun täytyi päättää, oliko jokin toiminta sopivaa lepopäivälle, kysyin itseltäni yksinkertaisesti: ’Minkä merkin haluan antaa Jumalalle?’”

Jumalanpalvelukselle Herran päivänä on tunnusomaista se, että keskitymme erityisesti Jeesuksen Kristuksen suureen sovitusuhriin. Me juhlimme Hänen ylösnousemustaan asianmukaisesti ja aivan erityisesti pääsiäisenä mutta myös joka viikko, kun nautimme sakramentin vertauskuvat muistaen Hänen sovitustaan, mukaan lukien Hänen ylösnousemustaan. Katuville sakramentin nauttiminen on lepopäivän jumalanpalveluksen kohokohta.

Jumalan palveleminen yhdessä ”Kristuksen ruumiina” on ainutlaatuisen voimallista ja hyödyllistä, kun opetamme, palvelemme ja tuemme toisiamme. Mielenkiintoista kyllä, eräässä äskettäisessä tutkimuksessa todettiin, että ne, jotka pitävät hengellistä elämäänsä täysin yksityisenä, todennäköisesti eivät aseta etusijalle hengellistä kasvua, eivät sano, että heidän uskonsa on hyvin tärkeää, eivätkä vietä säännöllisesti hartausaikaa Jumalan kanssa. Pyhien yhteisönä me vahvistamme toisiamme jumalanpalveluksessa ja uskossa.

Emme silti saa unohtaa päivittäisiä jumalanpalveluksen tekoja, joita teemme yksin ja kotona. Vapahtaja muistuttaa meille: ”Kuitenkin sinun tulee antaa valasi uhriksi vanhurskaasti kaikkina päivinä ja kaikkina aikoina.” Eräs sisar huomautti viisaasti: ”En keksi syvällisempää tapaa palvella Jumalaa kuin toivottaa Hänen pienokaisensa tervetulleiksi elämäämme, pitää heistä huolta ja opettaa heille Hänen suunnitelmaansa heitä varten.”

Alma ja Amulek opettivat soramilaisia, joilta oli kielletty pääsy synagogiinsa, palvelemaan Jumalaa ei vain kerran viikossa vaan aina ja ”missä tahansa paikassa olettekin”. He puhuivat rukouksesta jumalanpalveluksena:

”Teidän täytyy vuodattaa sielunne huoneissanne ja salaisissa paikoissanne ja erämaassanne.

Niin, ja kun te ette huuda Herran puoleen, olkoon sydämenne täysi, alati viipyen rukouksessa hänen puoleensa.”

He puhuivat myös pyhien kirjoitusten tutkimisesta, Kristuksesta todistamisesta, laupeudentekojen tekemisestä ja palvelemisesta, Pyhän Hengen vastaanottamisesta sekä elämisestä kiittäen päivittäin. Miettikää tuota ajatusta: ”elää kiittäen päivittäin”. Se liittyy toiseen käsitteeseeni:

Kiitollisuuden tunteminen ja ilmaiseminen Jumalaa kohtaan ovat itse asiassa sitä, mikä täyttää jumalanpalveluksen iloisella uudistumisen tunteella sen sijaan, että se nähtäisiin vain yhtenä lisävelvollisuutena.

Todellinen jumalanpalvelus tarkoittaa sitä, että rakastamme Jumalaa ja luovutamme tahtomme Hänelle – kallisarvoisimman lahjan, minkä voimme tarjota. Kun Jeesukselta kysyttiin, mikä on koko lain suurin käsky, Hän vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.” Hän sanoi sitä myös käskyistä tärkeimmäksi.

Tämä on malli siitä, kuinka Jeesus itse palveli Isää. Hänen elämänsä ja sovitusuhrinsa oli omistettu Isän kunniaksi. Liikuttuneina muistamme Jeesuksen sydäntä särkevän pyynnön sanoin kuvaamattoman kärsimyksen ja tuskan keskellä: ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni”, mutta sitten Hän sanoi alistuen: ”Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.”

Jumalan palveleminen on sitä, että pyrimme noudattamaan tätä täydellistä esimerkkiä. Me emme saavuta täydellisyyttä tällä tavoin yhdessä yössä, mutta jos me joka päivä uhraamme Hänelle uhrina särkyneen sydämen ja murtuneen mielen, Hän kastaa meidät jälleen Hengellään ja täyttää meidät armollaan.

Opin ja liittojen ensimmäisessä luvussa Herra esittää tämän syytteen maailmalle:

”He ovat poikenneet minun toimituksistani ja ovat rikkoneet minun ikuisen liittoni.

He eivät etsi Herraa vakiinnuttaakseen hänen vanhurskauttaan, vaan jokainen kulkee omaa tietänsä ja oman jumalansa kuvan perässä, jonka kuva on maailman kaltainen.”

Meidän on hyvä muistaa kolmen juutalaisen nuorukaisen, Hananjan, Misaelin ja Asarjan esimerkki. Heidät vietiin vankeina Babyloniin pian sen jälkeen kun Lehi ja hänen perheensä olivat lähteneet Jerusalemista. Babylonialainen virkamies antoi heille uusiksi nimiksi Sadrak, Mesak ja Abed-Nego. Myöhemmin, kun nämä kolme kieltäytyivät palvomasta kuningas Nebukadnessarin pystyttämää patsasta, hän käski heittää heidät tuliseen uuniin ja sanoi heille: ”Ja mikä jumala voisi teidät pelastaa minun käsistäni?”

Muistanette heidän rohkean vastauksensa:

”Jumala, jota me palvelemme, pystyy pelastamaan meidät tulisesta uunista, ja hän voi pelastaa meidät myös sinun käsistäsi, kuningas.

Ja vaikka niin ei kävisikään, – – saat olla varma siitä, että sinun jumaliasi me emme palvele ja sitä kultaista patsasta, jonka olet pystyttänyt, me emme kumarra.”

Uuni oli niin kuuma, että se surmasi ne, jotka veivät Sadrakin, Mesakin ja Abed-Negon uunin suulle, mutta nämä säilyivät vahingoittumattomina. ”Silloin Nebukadnessar sanoi: ’Kiitetty olkoon Sadrakin, Mesakin ja Abed-Negon jumala! Hän – – pelasti palvelijansa, jotka luottivat häneen – –, vaan mieluummin panivat henkensä alttiiksi kuin suostuivat palvelemaan muuta jumalaa kuin omaansa!” He luottivat siihen, että Jehova vapauttaisi heidät, ”ja vaikka niin ei kävisikään”, eli vaikka Jumala viisaudessaan ei estäisi heidän kuolemaansa, he pysyisivät silti uskollisina Hänelle.

Kaikesta, mikä menee Isän ja Pojan palvelemisen edelle, tulee epäjumala. Ne, jotka hylkäävät Jumalan totuuden lähteenä tai kieltävät kaiken vastuullisuuden Häntä kohtaan, itse asiassa pitävät itseään jumalanaan. Se, joka asettaa uskollisuuden jollekin puolueelle tai asialle jumalallisen ohjauksen edelle, palvoo epäjumalaa. Nekin, jotka väittävät palvelevansa Jumalaa mutta eivät pidä Hänen käskyjään, kulkevat omaa tietään: ”He lähestyvät minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana.” Palvontamme kohteena on yksinomaan ainoa todellinen Jumala ja Jeesus Kristus, jonka Hän on lähettänyt.

Viime kädessä se, kuinka elämme, saattaa olla paras ja aidoin jumalanpalveluksen muoto. Omistautumisemme osoittaminen tarkoittaa sitä, että me pidämme esikuvanamme Isää ja Poikaa ja pyrimme kehittämään itsessämme Heidän ominaisuuksiaan ja luonnettaan. Jos – kuten sanonta kuuluu – jäljittely on imartelun vilpittömin muoto, niin voisimme sanoa jumaluuden osalta, että jäljittely on kunnioituksen vilpittömin muoto. Tämä viittaa siihen, että meidän tulee pyrkiä aktiivisesti ja kestävästi tavoittelemaan pyhyyttä. Mutta tuleminen enemmän Kristuksen kaltaiseksi on myös jumalanpalveluksemme luonnollinen seuraus. Vanhin Kearonin sanat, joita aiemmin lainasin Jumalan palvelemisesta ”tavalla, joka muuttaa meidät”, ovat merkittävät. Todellinen jumalanpalvelus saa aikaan muutoksen.

Tämä on liittopolun kauneus – jumalanpalveluksen, rakkauden ja Jumalalle osoitetun uskollisuuden polun. Me astumme sille polulle kasteen kautta luvaten ottaa päällemme Kristuksen nimen ja pitää Hänen käskynsä. Me saamme Pyhän Hengen lahjan, Vapahtajan armon sanansaattajan – armon, joka lunastaa ja puhdistaa meidät synnistä, kun teemme parannuksen. Voisimme jopa sanoa, että parannusta tehdessämme me palvelemme Häntä.

Tämän jälkeen seuraa muita pappeuden toimituksia ja Herran huoneessa solmittuja liittoja, jotka pyhittävät meitä entisestään. Temppeliseremoniat ja -toimitukset muodostavat ylevämmän jumalanpalveluksen muodon.

Presidentti Russell M. Nelson on tähdentänyt: ”Jokaisella miehellä ja jokaisella naisella, joka osallistuu pappeuden toimituksiin ja joka tekee liittoja Jumalan kanssa ja pitää ne, on suora yhteys Jumalan voimaan.” Tämä ei ole ainoastaan voimaa, jota hyödynnämme palvellaksemme ja siunataksemme. Se on myös jumalallista voimaa, joka työskentelee meissä jalostaen ja puhdistaen meitä. Kun kuljemme liittopolkua, jumalisuuden pyhittävä voima ilmenee meissä.

Langetkaamme mekin muinaisten nefiläisten ja lamanilaisten tavoin ”Jeesuksen jalkojen juureen ja [palvelkaamme] häntä”. Jeesuksen käskyn mukaisesti langetkaamme maahan ja palvelkaamme Isää Pojan nimessä. Vastaanottakaamme Pyhä Henki ja antakaamme sydämemme Jumalalle, niin ettei meillä olla muita jumalia Hänen edessään ja että Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina pyrimme omassa elämässämme jäljittelemään Hänen luonnettaan. Todistan, että kun teemme niin, me koemme iloa jumalanpalveluksessa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.