Nyt nähdä voin
Mormonin kirjan vaikutus minun elämääni on aivan yhtä ihmeellinen kuin syljen ja saven siveleminen sokean miehen silmiin.
Vilpittömällä rakkaudella me kaikki yhdymme presidentti Oaksin kunnianosoitukseen äskettäin edesmenneelle presidentti Russell M. Nelsonille. Yhtä suurta rakkautta ja syvää murhetta tuntien me kaikki tiedostamme murhenäytelmän, joka tapahtui äskettäin Michiganissa ja joita tapahtuu lähes päivittäin eri puolilla maailmaa. Tiedostamme nämä asiat tuntien rakkautta ja luottamusta Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Johanneksen evankeliumin yhdeksännessä luvussa kerrotaan, kuinka Jeesus ja Hänen opetuslapsensa kulkivat kerjäläisen ohi, joka oli ollut syntymästään saakka sokea. Tämä sai opetuslapset esittämään Jeesukselle useita monimutkaisia uskontoon liittyviä kysymyksiä tämän miehen rajoitteen alkuperästä ja periytymisestä. Mestari vastasi tekemällä jotakin hyvin yksinkertaista ja hyvin yllättävää. Hän sylkäisi maahan ja sekoitti pienen seoksen savesta. Sitten hän levitti seosta miehen silmiin neuvoen miestä peseytymään Siloan altaassa. Kaiken tämän sokea mies teki kuuliaisesti ja ”palasi näkevänä”, kuten pyhissä kirjoituksissa kerrotaan. Kuinka tärkeitä todisteet ovatkaan toiveiden, väitteiden ja jopa totuuden vastaisen pahansuopaisuuden vastakohtana.
No, koska Vapahtajan viholliset pelkäsivät, että tämä ihme lisäisi entisestään Jeesuksen heidän oletetulle arvovallalleen jo aiheuttamaa uhkaa, he tapasivat vastikään näkönsä saaneen miehen ja sanoivat vihaisina: ”Me tiedämme, että [Jeesus] on syntinen.” Mies kuunteli hetken ja sanoi sitten: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.”
Jeesus antoi tälle muutokselle ensimmäisen merkityksen kertossaan opetuslapsilleen, että kaikki tämä oli tapahtunut, ”jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki”. Muistakaa, että kahdesti tässä kertomuksessa Vapahtajan toimintaan viitattiin sokean miehen silmien ”sivelemisellä”, teolla, joka oli määrä täydentää pesemisellä. Tämä kuvaus ”Jumalan tekojen tulemisesta julki” voisi mahdollisesti viitata toimituksen tapahtumiseen.
Toinen totuus, joka tässä on ilmeinen, ovat välineet, joita taivaan ja maan ja kaiken niissä olevan Luoja käytti tämän ihmeen aikaansaamiseen: sylkeä ja kourallista savea! Nämä hyvin epätodennäköiset ainesosat julistavat, että Jumala voi siunata meitä millä tahansa valitsemallaan menetelmällä. Kuten Naaman vastusti peseytymistä Jordanvirrassa tai israelilaiset kieltäytyivät katsomasta tangon päässä olevaa käärmettä, kuinka helposti me hylkäämmekään lunastuksemme lähteen, koska ainekset ja välineet näyttävät kiusallisen yksinkertaisilta.
Mutta Mormonin kirjasta muistamme, että jotkin asiat ovat sekä selkeitä ja kallisarvoisia ja että ennen Jeesuksen syntymää profetoitiin, ettei ”hänellä [olisi] vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet”. Kuinka usein Jumala onkaan lähettänyt majesteettisen sanomansa vasta kutsutun ja hyvin innokkaan Apuyhdistyksen johtajan tai newyorkilaisen oppimattoman maalaispojan tai aivan uuden lähetyssaarnaajan tai seimessä makaavan pienokaisen välityksellä.
Mitä sitten, jos vastaukset rukouksiimme tulevat vähäeleisin tai monimutkaisin tavoin? Olemmeko halukkaita pysymään lujina, pyrkimään jatkuvasti elämään Kristuksen evankeliumin mukaan riippumatta siitä, kuinka paljon sylkeä ja savea se vaatii? Meille ei ehkä aina ole selvää, mitä tehdään tai miksi, ja aika ajoin meistä kaikista tuntuu vähän samalta kuin siitä vanhemmasta sisaresta, joka sanoi: ”Herra, miten olisi siunaus, joka ei tule valepuvussa?”
Miettikää todisteita eräästä toisesta totuudesta – tämä koskee pyhää pappeutta. Kertoessaan ajan keskipäivän kirkon järjestämisestä Luukas kirjoittaa ensimmäisellä rivillä: ”Jeesus kutsui koolle kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille voiman ja vallan.” Näitä lahjoja ei anneta vaikuttavien oppiarvojen perusteella, eivätkä ne määräydy perinteiden tai syntymäoikeuden pohjalta. Niitä ei anna teologinen oppilaitos tai pappisseminaari. Ne annetaan vain sellaisen henkilön kätten päällepanemisella, joka on saanut valtuuden kätten päällepanemisen kautta katkeamattomana ketjuna aina kaiken jumalallisen valtuuden lähteeseen, Herraan Jeesukseen Kristukseen asti.
Ja eikö kirkossa, jossa ymmärretään armon lahja, olisi jälleen suurenmoinen todiste tämän kirkon todenmukaisuudesta nähdä, että nämä siunaukset ja liitot ulottuvat edesmenneille sukulaisillemme – niille suvustamme, jotka ovat eläneet ennen meitä? Pitäisikö heitä muka rangaista sen vuoksi, ettei heillä ollut mahdollisuutta kuulla evankeliumista tai koska he ovat syntyneet sellaisena aikana tai sellaisessa paikassa, ettei heidän saatavillaan ollut jumalallisia toimituksia ja liittoja? Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkolla on pyhiä, pyhitettyjä Herran huoneita, joissa tehdään armollista, pelastavaa työtä sijaistyönä joka päivä ja yö näiden edesmenneiden puolesta ja joissa tarjotaan jumalanpalvelusmahdollisuuksia ja toimituksia eläville. Tietääkseni tätä nimenomaista todistetta Jumalan yleismaailmallisesta totuudesta, Hänen rakkaudestaan eläviä ja kuolleita kohtaan ei nähdä missään muualla maailmassa – paitsi yhdessä kirkossa, joka osoittaa totuuden tässä nimenomaisessa suhteessa: Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa.
Ensimmäinen näkemystä ja elämää antava kohtaamiseni todellisten todisteiden kanssa totuudesta ei tapahtunut silmiin sivellyllä savella eikä Siloan altaan luona. Ei, totuuden väline, joka antoi minulle parantumisen Herralta, tuli kirjan sivujen muodossa, kyllä, Mormonin kirjan, toisen todistuksen Jeesuksesta Kristuksesta! Jotkut epäuskoiset ovat hyökänneet tätä kirjaa koskevia väitteitä vastaan ja torjuneet ne, ja viha on usein vastannut niiden katkeruutta, jotka sanoivat parantuneelle miehelle, ettei hän ollut voinut mitenkään kokea sitä, mitä hän tiesi kokeneensa.
Minulle on huudettu, että keinot, joilla tämä kirja syntyi, olivat epäkäytännöllisiä, epäuskottavia, kiusallisia, jopa epäpyhiä. Se on ankaraa kieltä keneltäkään, joka otaksuu tietävänsä, millä tavoin kirja on syntynyt, koska ainoa kuvaus niistä keinoista on, että se käännettiin ”Jumalan lahjan ja voiman avulla”. Siinä kaikki. Joka tapauksessa Mormonin kirjan vaikutus minun elämääni on aivan yhtä ihmeellinen kuin syljen ja saven siveleminen sokean miehen silmiin. Se on ollut minulle turvakaide sielulleni, ylimaallinen ja syvällinen ilmoituksen valo, valaistus polulla, jota minun täytyy kulkea, kun pimeyden sumut tulevat. Varmuudella ne ovat tulleet, ja varmasti niitä tulee jatkossakin.
Ja koska se on suonut minulle näkemyksen Vapahtajani yleismaailmallisesta rakkaudesta ja lunastavasta armosta, lausun teille todistukseni, joka on tässä oikeutettu, kuten juuri siunatun miehen vanhemmat sanoivat, että heidän poikaansa pitäisi kuulla, koska tämä oli ”täysi-ikäinen”. No, niin olen minäkin. Hän oli tarpeeksi vanha otettavaksi vakavasti, he antoivat ymmärtää. No, niin olen minäkin. Kahden kuukauden päästä on 85-vuotissyntymäpäiväni. Olen ollut kuoleman partaalla ja palannut sieltä. Olen kulkenut kuninkaiden ja profeettojen, presidenttien ja apostolien seurassa. Mikä parasta, Jumalan Pyhä Henki on aika ajoin pakahduttanut minut. Luotan siihen, että todistukseni otetaan tässä ainakin jossakin määrin huomioon.
Veljet ja sisaret, päädyin koko sielustani siihen vakaumukseen, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on Uuden testamentin kirkon todellinen palautus – ja vielä enemmänkin – koska en voinut kieltää todisteita siitä palautuksesta. Niiden ensimmäisten kokemusten jälkeen olen saanut varmaan tuhat – kymmenentuhatta? – muuta todistetta siitä, että se, mistä olen tänään puhunut, on totta. Niinpä olen iloinen voidessani nyt liittyä ystäväni seuraan Jerusalemin kaduilla, missä heikentyneellä äänelläni laulan:
Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.