Nöyrät sielut polvistuvat alttarin ääreen
Kun solmimme liittoja ja pidämme ne kunniassa, me sitoudumme Vapahtajaan ja pääsemme suuremmassa määrin osallisiksi Hänen armostaan, varjeluksestaan, pyhityksestään, parantamisestaan ja levostaan.
Kiitos, kuoro, todistuksestanne tuon uuden laulun välityksellä.
Uusi sakramenttilaulu ”Bread of Life, Living Water” [Elämän leipä, elävä vesi] täyttää sieluni. Laulun yhdessä säkeessä sanotaan: ”Nyt tulen alttarin eteen, uhraan Hänelle särkyneen sydämeni.”
Ymmärrykseni noista sanoista syveni pian sen jälkeen kun perheemme lähti Newbury Parkista Kaliforniasta palvelemaan Ogdenin lähetyskentällä Utahissa vuonna 2015. Sain kutsun tutustua Hillin ilmavoimien tukikohtaan lähellä Laytonia Utahissa. En ollut koskaan käynyt sotilastukikohdassa enkä ollut tavannut sotilaspappia tai miehiä ja naisia, jotka työskentelevät maansa turvallisuuden ja suojelun hyväksi.
Pappi Harp, kuten tuhannet muut vapaaehtoiset ja ammattipapit, jotka palvelevat vankiloissamme, sairaaloissamme ja sotilastukikohdissamme ympäri maailmaa, innoitti ja kohotti minua. Viimeinen pysähdyksemme tukikohdassa oli pyhäkkö. Kysyin papilta, järjestääkö hän jumalanpalveluksia kaikille ihmisille, jotka haluavat pohtia, rukoilla, mietiskellä ja palvella Jumalaa. Hän meni kappelin etuseinän luo ja veti verhojen takaa esiin ristin. Hän sanoi käyttävänsä ristiä protestanttisissa ja katolisissa jumalanpalveluksissa. Kysyin, mitä hän käytti juutalaisille veljillemme ja sisarillemme, ja hän meni etuseinän toiselle puolelle ja otti esiin Daavidin tähden.
Sitten kysyin: ”Mitä käytät myöhempien aikojen pyhien jumalanpalveluksissa?” Hän työnsi nuo vertauskuvat pois ja osoitti suurta puista alttaria keskellä pyhäkköä. Hän sanoi, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet valmistavat ja siunaavat alttarilla leivän ja veden. Kysyin, poistettiinko suuri, ilmeisen kiinteä alttari ennen juutalaisten, muslimien, katolisten tai protestanttisten veljiemme ja sisartemme jumalanpalvelusta. Hän sanoi, että alttari pysyy paikallaan, sillä myös useat näistä uskonnoista käyttävät alttaria jollakin tavalla.
Abraham rakensi alttarin, sitoi Iisakin ja oli valmis uhraamaan ainoan poikansa, mutta hänen kättään estettiin ja hän julisti, kuten Herra on julistanut: ”Tässä olen.” Kuinka monta kertaa Suuri Minä olen tai joku Hänen profeetoistaan on tarjoutunut vapaaehtoisena: ”Tässä olen”?
Vuorisaarnassaan Vapahtaja kutsui meitä tekemään sovinnon veljiemme ja sisartemme kanssa ennen kuin menemme alttarin luo. Paavali opetti, että meidät on ”pyhitetty” alttarilla Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta.
Profeetta Lehi ”jätti talonsa – – ja kalleutensa. [Sitten] hän rakensi alttarin – – ja uhrasi uhrin – – ja kiitti Herraa.”
Raamattu ja Mormonin kirja opettavat meitä palvelemaan Jumalan Poikaa alttarien ääressä. Miksi?
Ensimmäiset vanhempamme, Aadam ja Eeva, rakensivat alttareita ja palvelivat Jumalaa niiden ääressä. Kun heidät oli karkotettu Eedenin puutarhasta ja he olivat palvelleet Jumalaa monen päivän ajan, enkeli tuli heidän luokseen ja esitti koskettavan kysymyksen, jonka voisi esittää meille jokaiselle: ”Miksi sinä uhraat uhreja Herralle?”
Aadam vastasi: ”En tiedä.”
Enkelin vastaus Aadamin nöyrään tunnustukseen on hämmästyttävä: ”Tämä on Isän Ainosyntyisen uhrin vertauskuva. – – Tee siis kaikki, minkä teet, Pojan nimessä, ja tee parannus ja huuda avuksi Jumalaa Pojan nimessä ikuisesti.”
Sakramenttipöytä ja temppelin alttarit ovat vertauskuvana Jeesuksen Kristuksen uhrista ja Hänen äärettömästä sovituksestaan.
Kun solmimme liittoja ja pidämme ne kunniassa saaden sakramenttitoimitukset kirkossa sekä endaumentin ja sinetöimisen temppelissä, me sitoudumme Vapahtajaan ja pääsemme suuremmassa määrin osallisiksi Hänen armostaan, varjeluksestaan, pyhityksestään, parantamisestaan ja levostaan.
Armoa ja varjelusta liittojen kautta
15-vuotiaana nuorukaisena kysyin isältäni, voisinko jättää sakramenttikokouksen väliin – vain yhtenä tammikuun sunnuntaina, jolloin pelattiin erityinen amerikkalaisen jalkapallon ottelu. Hän sanoi, että olin kyllin vanha tekemään tuon valinnan itse, ja pyysi minua harkitsemaan yhtä neuvoa. Hän sanoi: ”Jos päätät jättää sakramentin väliin kerran, on paljon helpompaa tehdä valinta jättää se väliin uudelleen.”
Jos Vapahtaja on suuri yhdistäjä, niin vastustaja on erottaja. Hän, Saatana, houkuttelee meitä pysymään erossa pyhitetyistä jumalanpalveluspaikoistamme ja Jeesuksen Kristuksen antamasta suojeluksesta. Kun palvelemme Vapahtajaa, me saamme ”voimaa kulkea luonnollista maallista virtausta vastaan”. Kun vietämme aikaa yhteydessä Hänen kanssaan, meille luvataan, että meidät ”pelastettaisiin Saatanalta”. ”Sitten kun pidämme liittomme, Hän suo meille Hänen – – vahvistavaa voimaansa.” Voi, kuinka arvostankaan kokemusta siitä, että olen yhteydessä Vapahtajaan pyhien alttarien ääressä solmittujen liittojen kautta.
Se, että kasvatamme ymmärrystä Vapahtajan iankaikkisesta sovituksesta rivi riviltä, käsky käskyltä, tarjoaa hengellisen rokotteen vastustajan juonia vastaan. Nuori vanhin Jaggi Meksikossa, zuster [sisar] Jaggi Belgiassa ja muut lähetyssaarnaajat eri puolilla maailmaa näkevät paljon todennäköisemmin ystäviensä pääsevän osallisiksi kasteen ja Pyhän Hengen lahjan vastaanottamisen siunauksista, jos heidän ystävänsä osallistuvat sakramenttikokoukseen ensimmäisen viikon aikana yhteydenotosta.
Nuori aikuinen Tongalla tai Samoalla saa paljon todennäköisemmin sinetöimisen Herran huoneessa, jos hän on valmistautunut endaumenttiin ja saanut sen pian koulusta valmistumisen jälkeen. Endaumentissa jäseniä kutsutaan elämään viiden lain mukaan sekä noudattamaan niitä ja pitämään ne, sillä ne antavat voimaa ja varjelusta heidän elämäänsä. Kun me solmimme liittoja Herran kanssa, muodostuu vastavuoroinen suhde. Me osoitamme uskollisuutemme ja rakkautemme Häntä kohtaan. Vahvuutemme ja voimamme kasvaa jokaisen annetun ja pidetyn lupauksen myötä.
Pohdiskelua ja pyhittymistä
Kun me nöyrästi ja vertauskuvallisesti polvistumme Herran alttarien ääreen, se tarjoaa tilaisuuden pohdiskeluun – siihen, että tarkastelemme, onko sydämessämme ylpeyttä, ja alamme nöyrtyä Jumalan edessä. Ennen kuin lähdin nuorena ulos ystävieni kanssa, äitini sanoi usein: ”Muista, kuka olet, ja tule hetkeksi juttelemaan, kun palaat kotiin.” Joinakin iltoina myöhästyin niistä jutteluhetkistä äidin kanssa, koska tulin kotiin liian myöhään. Kadun sitä, että minulta jäi väliin niitä tärkeitä hetkiä äitini kanssa.
Nykyään odotan innolla jutteluhetkiäni taivaallisen Isän kanssa. Päivittäisessä jumalanpalvelutavassani polvistun rukoukseen vuoteeni ääressä tai kokoonnun yhteen perheen kanssa ja kuvittelen itseni polvistuneena alttarin ääreen miettimään ja tutkistelemaan elämääni. Ajattelen sakramenttia, jopa kokonaisia leipiä, jotka murretaan meidän vuoksemme – joista jokainen pala on vertauskuva Vapahtajamme runnellusta ruumiista. Mieleeni muistuu presidentti Dallin H. Oaksin opetus, että ”jokainen leipäpala on ainutlaatuinen, aivan kuten sitä nauttivat ihmiset ovat ainutlaatuisia”. Kun polvistun rukoukseen, ajattelen, kuinka voin antaa tahtoni Jumalalle.
Vanhin David A. Bednar on opettanut: ”Sakramenttitoimitus on pyhä ja toistuva kutsu tehdä vilpitön parannus ja uudistua hengellisesti. Sakramentin nauttiminen ei itsessään anna syntejä anteeksi. Mutta kun valmistaudumme tunnollisesti ja osallistumme tähän pyhään toimitukseen särkynein sydämin ja murtunein mielin, niin silloin on luvattu, että Herran Henki voi olla aina kanssamme. Ja kun Pyhän Hengen pyhittävä voima on jatkuvasti kumppaninamme, me voimme aina säilyttää syntiemme anteeksiannon.”
Kun Amy ja minä katsomme tarkasti elämämme kokemuksia, me ylistämme Jeesuksen Kristuksen täydellisen rakkauden ja uhrin lahjaa. Näemme myös, miten helvetin raivo on päästetty valloilleen. Kuinka me voimme voittaa tuomitsevat katseet, ahdistuksen, masennuksen, syövän, diabeteksen, verkkokiusaamisen, identiteettivarkauden, keskenmenot, lapsen, veljen ja isän menetyksen? Koska Jeesus joi siitä katkerasta maljasta, joka saa vapisemaan, vihan maljasta – minun puolestani, perheeni ja meidän kaikkien puolesta!
Getsemane, Adam Abram, altusfineart.comin luvalla © 2025
”Katkera malja”, jonka Hän joi Getsemanen puutarhassa, ja Hänen kärsimyksensä, joka ”voimistui” Golgatan ristillä, antavat meille mahdollisuuden laskea sen, mikä on vaikeaa, röyhkeää, väkivaltaista, raivokasta ja saa meidät vapisemaan, Herran alttareille ja ”[pyhittyä] ottamalla vastaan Pyhän Hengen” aina.
Sisar Patricia Holland sanoi: ”Syvin rukoukseni teidän puolestanne ja itseni puolesta tänään on, että antaisimme itsemme täysin, asettuisimme Jumalan lupausten ja rauhan alttarille riippumatta siitä, missä olemme ja mitä olemme tehneet.”
Parantumisen ja levon paikka
Kun tulemme alttarin luo, me emme ansaitse palkkiota. Me opimme lahjan Antajasta. Sen oppimisen ja liittoon sidoksissa olemisen myötä tulee parantuminen. Nefi sanoi: ”Hän on täyttänyt minut rakkaudellansa, jopa niin että se kuluttaa lihaani.” Ja rakastava Vapahtajamme on kutsunut: ”Ettekö nyt palaa minun luokseni ja tee parannusta synneistänne ja käänny, jotta minä voin parantaa teidät?”
Kun kaksi vanhinta tytärtämme Mackenzie ja Emma olivat pieniä, yksi heidän lempitarinoitaan oli Narnian tarinat: Velho ja leijona. Me kaikki rakastuimme Aslan-leijonaan. Yksi ikimuistoisimmista illoistamme kirjaa lukiessamme oli, kun suuri leijona antoi henkensä Edmundin puolesta. Ikimuistoinen, koska vanhemmat ja tyttäret vuodattivat kyyneliä, kun velho riisti leijonan hengen kivipaadella. Ikimuistoinen, koska toivo säilyi murhenäytelmästä huolimatta, kunnes tapahtui jotakin upeaa. Ilohuudot kaikuivat pienessä makuuhuoneessa, kun Aslan heräsi henkiin ja sanoi: Jos velho tietäisi uhrauksen todellisen merkityksen, ”hän olisi tiennyt, että kun joku vapaaehtoinen uhri, joka ei ole tehnyt rikosta, tapetaan petturin sijasta, paasi halkeaa ja itse kuolema alkaa liikkua taaksepäin”.
Jeesus Kristus parantaa kaikki haavat. Jeesuksen Kristuksen ansiosta on mahdollista elää jälleen.
Lokakuun 2022 yleiskonferenssipuheessaan presidentti Russell M. Nelson kuvaili erästä ryhmää, joka oli kiertämässä temppeliä avoimien ovien tilaisuudessa. Ryhmässä oli pieni poika. Presidentti Nelson opetti:
”Kun ryhmä astui endaumenttihuoneeseen, poika osoitti alttaria, jonka ääressä ihmiset polvistuvat solmimaan liittoja Jumalan kanssa, ja sanoi: ’Onpa hienoa. Täällä on paikka, jossa ihmiset voivat levätä temppelimatkallaan.’
– – Hänellä ei todennäköisesti ollut aavistustakaan siitä suorasta yhteydestä, joka on Jumalan kanssa temppelissä solmitun liiton ja Vapahtajan antaman uskomattoman lupauksen välillä:
’Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: – – Näin teidän sielunne löytää levon.
Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.’ [Matt. 11:28–30, korostus lisätty.]”
”Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi”, mutta silti Hän kutsui opetuslapsensa, sinut ja minut, sakramenttipöydän ääreen lepäämään siellä kanssaan. Kun ”nöyrät sielut polvistuvat alttarin ääreen”, rauhaa on runsaasti. Vapahtajamme käsivarret ovat ojennetut, Hänen pöytänsä on katettu. Tulkaa palvelemaan Jumalan Poikaa Hänen pyhien alttariensa ääreen. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.