Hymyileviä kasvoja ja kiitollisia sydämiä
Pyhiemme suuruus Afrikassa tulee entistä selvemmin esiin, kun he kohtaavat elämän haasteita ja kasvavan kirkon vaatimuksia.
Vähän yli vuosi sitten minut vapautettiin tehtävästäni seitsemänkymmenen johtokunnassa, ja muutoksesta ilmoitettiin täällä yleiskonferenssissa. Koska nimeni mainittiin lähellä niiden johtavien auktoriteettien nimiä, joista tuli täysin palvelleita, monet olettivat myös minun palveluaikani päättyvän. Konferenssin jälkeen sain lukuisia kiitollisuutta osoittavia viestejä ja onnentoivotuksia seuraavaan elämänvaiheeseeni. Jotkut jopa tarjoutuivat ostamaan taloni North Salt Lakessa. Oli mukava huomata, että minua kaivattaisiin, ja myös tietää, ettei meillä olisi vaikeuksia myydä kotiamme, kun aikanaan lopettaisin. Mutta en ole vielä lopettanut.
Uusi tehtäväni vei Monican ja minut kauniiseen Afrikkaan, missä kirkko kukoistaa. On ollut siunaus palvella uskollisten pyhien keskuudessa Afrikan eteläisellä vyöhykkeellä ja todistaa Herran rakkautta heitä kohtaan. On innoittavaa nähdä eri sukupolvia edustavia perheitä, joiden taustat ovat hyvinkin erilaisia ja joihin kuuluu monia menestyviä ja hyvin koulutettuja kirkon jäseniä, jotka omistavat aikaansa ja kykyjään muiden palvelemiseen.
Samaan aikaan – kun otetaan huomioon alueen väestörakenne – monet vähävaraiset ihmiset liittyvät kirkkoon ja muuttavat elämäänsä kymmenysten uskollisen maksamisen ja kirkon tarjoamien koulutusmahdollisuuksien avulla. Ohjelmat kuten Succeed in School, EnglishConnect, BYU-Pathway Worldwide ja jatkuva koulutusrahasto siunaavat monien elämää, etenkin nousevan sukupolven keskuudessa.
Presidentti James E. Faust totesi kerran: ”On sanottu, että tämä kirkko ei välttämättä vedä puoleensa suuria ihmisiä, vaan ennemminkin tekee tavallisista ihmisistä suuria.”
Pyhiemme suuruus Afrikassa tulee entistä selvemmin esiin, kun he kohtaavat elämän haasteita ja kasvavan kirkon vaatimuksia. He suhtautuvat asiaan aina myönteisellä asenteella. He ilmentävät hyvin presidentti Russell M. Nelsonin tunnettua opetusta:
”Elämämme olosuhteet eivät vaikuta kovinkaan paljon tuntemaamme iloon, mutta siihen vaikuttaa erittäin paljon se, mihin me keskitymme elämässämme.
Kun elämämme keskittyy Jumalan pelastussuunnitelmaan – – ja Jeesukseen Kristukseen ja Hänen evankeliumiinsa, me voimme tuntea iloa riippumatta siitä, mitä elämässämme tapahtuu – tai ei tapahdu.”
He tuntevat iloa haasteistaan huolimatta. He ovat oppineet, että meidän suhteemme Vapahtajaan suo meille mahdollisuuden kohdata vaikeudet hymyilevin kasvoin ja kiitollisin sydämin.
Saanen kertoa muutamia kokemuksiani näistä uskollisista pyhistä, jotka havainnollistavat tätä periaatetta, alkaen Mosambikista.
Mosambik
Muutama kuukausi sitten johdin vaarnakonferenssia eräässä vaarnassa, joka oli perustettu vuotta aiemmin ja jossa oli jo kymmenen seurakuntaa. Yli 2 000 ihmistä täytti pienen kappelin ja kolme telttaa, jotka oli pystytetty ulos. Vaarnanjohtaja on 31-vuotias, hänen vaimonsa on 26-vuotias ja heillä on kaksi pientä lasta. Vaarnanjohtaja johtaa tätä kasvavaa ja haastavaa vaarnaa valittamatta – ainoastaan hymyilevin kasvoin ja kiitollisin sydämin.
Puhutellessani patriarkkaa sain tietää, että hänen vaimonsa oli vakavasti sairas ja että hänellä oli vaikeuksia huolehtia vaimostaan. Kun olimme puhuneet asiasta vaarnanjohtajan kanssa, annoimme patriarkan vaimolle pappeuden siunauksen. Kysyin patriarkalta, kuinka monta patriarkallista siunausta hän antaa keskimäärin.
”Kahdeksasta kymmeneen”, hän sanoi.
Kysyin: ”Kuukaudessa?”
Hän vastasi: ”Viikossa!” Neuvoin hänelle, ettei ollut viisasta antaa niin monta viikonloppua kohden.
”Vanhin Godoy”, hän sanoi, ”heitä tulee joka viikko, myös uusia jäseniä ja monia nuoria.” Taaskaan ei kuulunut valituksia – oli vain hymyilevät kasvot ja kiitollinen sydän.
Vaarnakonferenssin lauantai-illan kokouksen jälkeen ollessani matkalla hotellille huomasin ihmisiä, jotka ostivat ruokaa tien varrelta myöhään illalla. Kysyin kuljettajaltani, miksi he olivat ostamassa ruokaa niin pimeällä eivätkä päivällä. Hän vastasi, että he olivat töissä päivällä, jotta heillä sitten olisi rahaa ruokaan.
”Ai, he tekivät tänään töitä saadakseen rahaa huomiseen ruokaan”, sanoin.
Mutta hän oikaisi minua: ”Ei, he tekivät tänään töitä saadakseen rahaa tämän illan ruokaan.” Olin toivonut, että jäsentemme tilanne olisi parempi, mutta hän vahvisti, että monilla oli samanlaisia haasteita siinä osassa maata. Seuraavana aamuna sunnuntain kokouksessamme ja tultuani juuri tietoiseksi heidän olosuhteistaan heidän hymyilevät kasvonsa ja kiitollinen sydämensä liikuttivat minua vieläkin enemmän.
Sambia
Matkalla sunnuntaikokoukseen vaarnanjohtaja ja minä näimme avioparin, joka käveli katua pitkin vauvan ja kahden pienen lapsen kanssa. Pysähdyimme tarjoamaan heille kyytiä. He olivat yllättyneitä ja ilahtuneita. Kun kysyin, kuinka pitkä matka heidän piti kävellä kappelille, isä vastasi, että matka kesti 45 minuutista tuntiin lasten etenemisvauhdista riippuen. He tekivät tämän edestakaisen matkan joka sunnuntai valittamatta – vain hymyilevin kasvoin ja kiitollisin sydämin.
Malawi
Eräänä sunnuntaina ennen vaarnakonferenssia kävin kahdessa seurakunnassa, jotka käyttävät seurakuntakeskuksina julkisia kouluja. Olin järkyttynyt rakennusten vaatimattomista ja koruttomista olosuhteista. Niistä puuttuivat jopa jotkin perusmukavuudet. Kun tapasin siellä muutamia jäseniä, olin valmis pyytämään anteeksi heidän kokouspaikkansa riittämättömiä olosuhteita, mutta he olivat iloisia siitä, että heillä oli lähellä paikka, jossa kokoontua ja jonne ei tarvinnut kävellä tavanomaista pitkää matkaa. Taaskaan ei kuulunut valituksia – oli vain hymyileviä kasvoja ja kiitollisia sydämiä.
Zimbabwe
Lauantaisen johtajakoulutuksen jälkeen vaarnanjohtaja vei minut sunnuntain jumalanpalvelukseen, joka pidettiin vuokratiloissa. Paikalla oli 240 ihmistä. Sitten piispa esitteli kymmenen uutta jäsentä, jotka oli kastettu sillä viikolla. Seurakunta oli jakautunut kahteen pieneen huoneeseen, ja jotkut jäsenet istuivat myös rakennuksen ulkopuolella katsellen kokousta ikkunoista ja ovista. Ei kuulunut valituksia – oli vain hymyileviä kasvoja ja kiitollisia sydämiä.
Lesotho
Kävin tässä kauniissa pienessä maassa, joka tunnetaan myös ”vuoristovaltakuntana”, ja näin kirkon piirin, joka valmistautuu tulemaan vaarnaksi. Lauantain kokousten jälkeen osallistuin sunnuntain jumalanpalvelukseen yhden heidän lähetysseurakuntansa vuokratiloissa. Sakramenttikokoussali oli täynnä, ja ihmisiä seisoi oven ulkopuolella haluten osallistua. Sanoin seurakunnanjohtajalle, että hän tarvitsi suuremman rakennuksen. Yllätyksekseni hän kertoi minulle, että tämä oli vain puolet hänen seurakuntansa jäsenistä. Toinen puoli osallistuisi toiseen sakramenttikokoukseen toisen tunnin jälkeen. Taaskaan ei kuulunut valituksia – oli vain hymyileviä kasvoja ja kiitollisia sydämiä.
Palasin Lesothoon myöhemmin, koska useita nuoriamme oli joutunut kuolemiin johtaneeseen liikenneonnettomuuteen, josta vanhin D. Todd Christofferson jo aiemmin mainitsi. Kun kävin perheiden ja johtohenkilöiden luona, odotin murheellista ilmapiiriä. Sen sijaan kohtasin vahvoja ja sitkeitä pyhiä, jotka selviytyivät tilanteesta kohottavalla ja innoittavalla tavalla.
Mpho Aniciah Nku, 14, tässä kuvassa oleva onnettomuuden uhri, joka jäi henkiin, kuvaili omin sanoin sitä hyvin: ”Luota Jeesukseen ja katso aina Häneen, koska Hänen avullaan löydät rauhan, ja Hän auttaa sinua parantumaan.”
Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä, joissa näemme heidän myönteisen asenteensa, koska he keskittävät elämänsä Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. He tietävät, mistä saada apua ja toivoa.
Vapahtajan parantava voima
Miksi Vapahtaja voi auttaa heitä ja meitä kaikissa elämämme olosuhteissa? Vastaus löytyy pyhistä kirjoituksista:
”Ja hän kulkee kärsien kaikenlaisia kipuja ja ahdinkoja ja koetuksia – –.
Ja hän ottaa päällensä heidän heikkoutensa, jotta hänen sisimpänsä täyttyisi armolla – –, jotta hän osaisi – – auttaa kansaansa sen heikkouksien mukaisesti.”
Kuten vanhin David A. Bednar opetti, ei ole mitään fyysistä kipua, tuskaa tai heikkoutta, jota me voimme kokea ja jota Vapahtaja ei tuntisi. ”Me saatamme hetken heikkoudessa huudahtaa: ’Kukaan ei ymmärrä [mitä minä käyn läpi].’ Kukaan ihminen ei kenties tiedäkään. Mutta Jumalan Poika tietää ja ymmärtää täysin.” Ja miksi? Koska ”Hän tunsi ja kantoi kuormamme paljon ennen meitä”.
Päätän todistukseeni Kristuksen sanoista, jotka ovat luvussa Matt. 11:
”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.
Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”
Aivan kuten nuo pyhät Afrikassa, minä tiedän, että tämä lupaus on totta. Se on totta siellä, ja se on totta kaikkialla. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.