Yksinkertaisuus Kristuksessa

Kolmekymmentäkolme vuotta sitten sain kutsun palvella lähetyssaarnaajana Ogdenin lähetyskentällä Utahissa Yhdysvalloissa. Koska olen kotoisin Euroopasta, jotkin paikalliset utahilaiset perinteet kuten ”vihreä Jell-O-hyytelö ja porkkanat” ja ”hautajaisperunat” olivat minusta hieman erikoisia!

Olin kuitenkin syvästi vaikuttunut monien pyhien omistautumisesta ja opetuslapseudesta, kirkon kokouksiin osallistuvien ihmisten suuresta määrästä ja täysin toimivien kirkon ohjelmien laajuudesta. Kun lähetystyöni päättyi, halusin varmistaa, että myös tuleva perheeni pääsisi osalliseksi tästä tuntemastani ilosta sekä havaitsemastani hengellisestä voimasta ja kypsyydestä. Päätin palata nopeasti ja elää elämääni ”ikuisten kukkuloiden suojista”.

Herralla oli kuitenkin toisenlaisia suunnitelmia. Ensimmäisenä sunnuntaina kotona viisas piispani kutsui minut palvelemaan Nuorten Miesten johtajana seurakunnassamme. Kun palvelin tätä suurenmoista nuorten miesten ryhmää, opin pian, että Kristuksen opetuslapsena olemisen tuoma ilo ei liity juurikaan kirkon kokousten kokoon tai ohjelmien laajuuteen.

Kun sitten menin naimisiin kauniin vaimoni Margretin kanssa, päätimme riemuiten jäädä Eurooppaan ja kasvattaa perheemme kotimaassamme Saksassa. Yhdessä todistimme samaa, mitä presidentti Russell M. Nelson opetti monia vuosia sitten: ”Elämämme olosuhteet eivät vaikuta kovinkaan paljon tuntemaamme iloon, mutta siihen vaikuttaa erittäin paljon se, mihin me keskitymme elämässämme.” Kun elämämme keskittyy Kristukseen ja Hänen evankeliuminsa sanomaan, me voimme kokea opetuslapseuden täydet siunaukset, asuimmepa missä tahansa.

Kuitenkin maailmassa, joka on yhä maallistuneempi, monimutkaisempi ja hämmentävämpi erilaisine ja usein ristiriitaisine viesteineen ja vaatimuksineen, kuinka voimme välttää silmiemme sokaistumisen ja sydämemme paatumisen ja pysyä keskittyneinä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin selkeisiin ja kallisarvoisiin asioihin? Hämmennyksen vallitessa apostoli Paavali antoi Korintin pyhille suurenmoisia neuvoja muistuttamalla heitä keskittymään vilpittömyyteen ja puhtauteen – yksinkertaisuuteen Kristuksessa.

Kristuksen oppi ja evankeliumin laki ovat niin yksinkertaisia, että pienetkin lapset voivat ymmärtää ne. Me voimme päästä osallisiksi Jeesuksen Kristuksen lunastavasta voimasta ja saada kaikki hengelliset siunaukset, joita taivaallinen Isämme on valmistanut meitä varten, osoittamalla uskoa Jeesukseen Kristukseen, tekemällä parannusta, ottamalla kasteen, pyhittymällä Pyhän Hengen lahjan avulla ja kestämällä loppuun asti. Presidentti Nelson kuvaili tätä matkaa hyvin kauniisti ”liittopoluksi” ja tulemiseksi ”Jeesuksen Kristuksen hartaaksi opetuslapseksi”.

Jos tämä sanoma on niin yksinkertainen, miksi usein tuntuu kovin haasteelliselta elää Kristuksen lain mukaan ja noudattaa Hänen esimerkkiään? Saattaa olla, että tulkitsemme virheellisesti yksinkertaisuuden olevan sellaista, mikä on helppo saavuttaa ilman vaivaa tai uutteruutta. Kristuksen seuraaminen edellyttää jatkuvaa ponnistelua ja jatkuvaa muutosta. Meidän täytyy riisua päältämme luonnollinen ihminen ja tulla pienen lapsen kaltaisiksi. Tähän sisältyy se, että turvaamme Herraan ja luovumme monimutkaisuudesta, aivan kuten pienet lapset tekevät. Kristuksen opin toteuttaminen yksinkertaisella ja keskittyneellä tavalla auttaa meitä kokemaan iloa päivittäisessä elämässämme, antaa opastusta tehtäviimme, vastaa joihinkin elämän monimutkaisimpiin kysymyksiin ja antaa voimaa kohdata suurimmat haasteemme.

Mutta kuinka voimme käytännössä toteuttaa tätä yksinkertaisuutta elinikäisellä matkallamme Kristuksen opetuslapsina? Presidentti Nelson muistutti meitä keskittymään puhtaaseen totuuteen, puhtaaseen oppiin ja puhtaaseen ilmoitukseen, kun pyrimme seuraamaan Vapahtajaa. Se, että säännöllisesti kysyy ”Mitä Herra Jeesus Kristus haluaisi minun tekevän?” ilmaisee syvällistä suuntaa. Hänen esimerkkinsä noudattaminen tarjoaa turvallisen polun läpi epävarmuuden ja rakastavan, ohjaavan käden, josta pitää kiinni päivästä toiseen. Hän on Rauhan Ruhtinas ja hyvä paimen. Hän on meidän Puolustajamme ja Pelastajamme. Hän on meidän Kalliomme ja Turvapaikkamme. Hän on Ystävä – teidän ystävänne ja minun ystäväni! Hän kutsuu meitä kaikkia rakastamaan Jumalaa, pitämään Hänen käskynsä ja rakastamaan lähimmäistämme.

Kun päätämme noudattaa Hänen esimerkkiään ja kulkea eteenpäin uskossa Kristukseen, ottaa vastaan Hänen sovituksensa voiman ja muistaa liittomme, niin rakkaus täyttää sydämemme, toivo ja parantuminen kohottavat mielialaamme sekä katkeruus ja murhe korvautuvat kiitollisuudella ja kärsivällisyydellä odottaa luvattuja siunauksia. Toisinaan meidän on ehkä otettava etäisyyttä epäterveeseen tilanteeseen tai haettava ammattiapua. Mutta jokaisessa tapauksessa yksinkertaisten evankeliumin periaatteiden soveltaminen auttaa meitä selviytymään elämän haasteista Herran tavalla.

Toisinaan me aliarvioimme voiman, jota saamme yksinkertaisista teoista kuten rukouksesta, paastosta, pyhien kirjoitusten tutkimisesta, päivittäisestä parannuksesta, sakramentin nauttimisesta viikoittain ja säännöllisestä palvelemisesta Herran huoneessa. Mutta kun ymmärrämme, ettei meidän tarvitse tehdä ”jotakin vaikeaa tehtävää”, ja keskitymme toteuttamaan puhdasta ja yksinkertaista oppia, me alamme nähdä, kuinka evankeliumi ”toimii suurenmoisesti” meidän kohdallamme jopa kaikkein haastavimmissa olosuhteissa. Me saamme voimaa ja ”luottamusta Jumalan edessä” silloinkin kun koemme syvää murhetta. Presidentti M. Russell Ballard muistutti meitä monta kertaa: ”Juuri siitä yksinkertaisuudesta [me löydämme] rauhan, ilon ja onnen.”

Kristuksessa olevan yksinkertaisuuden toteuttaminen saa meidät asettamaan ihmiset tapahtumien edelle ja iankaikkiset suhteet lyhyen aikavälin käyttäytymisen edelle. Me keskitymme tärkeimpiin asioihin Jumalan pelastuksen ja korotuksen työssä sen sijaan että takertuisimme palvelutyömme hallinnointiin. Me vapautamme itsemme asettamaan etusijalle asiat, joita voimme tehdä, sen sijaan että meitä painaisivat ne asiat, joita emme voi tehdä. Herra on muistuttanut meitä: ”Ja nyt, älkää väsykö tekemään hyvää, sillä te laskette suuren työn perustusta. Ja pienestä lähtee se, mikä on suurta.” Miten voimallinen kannustus toimia yksinkertaisesti ja nöyrästi, olivatpa olosuhteemme millaiset tahansa.

Isoäitini Marta Cziesla oli suurenmoinen esimerkki ”pienten ja yksinkertaisten asioiden” tekemisestä suurten asioiden aikaan saamiseksi. Kutsuimme häntä rakastavasti nimellä Oma Cziesla. Oma otti evankeliumin vastaan pienessä Selbongenin kylässä Itä-Preussissa yhdessä isoisoäitini kanssa 30. toukokuuta 1926.

Marta Cziesla (oikealla) kastepäivänään.

Oma rakasti Herraa ja Hänen evankeliumiaan ja päätti lujasti pitää solmimansa liitot. Vuonna 1930 hän solmi avioliiton isoisäni kanssa, joka ei ollut kirkon jäsen. Tässä vaiheessa Oman oli mahdotonta osallistua kirkon kokouksiin, koska isoisäni maatila oli kaukana lähimmästä seurakunnasta. Mutta Oma keskittyi siihen, mitä hän pystyi tekemään. Oma jatkoi rukoilemista, pyhien kirjoitusten lukemista ja Siionin laulujen laulamista.

Jotkut saattoivat ajatella, ettei hän ollut enää aktiivinen uskossaan, mutta se oli kaukana totuudesta. Kun tätini ja isäni syntyivät eikä kotona ollut pappeutta eikä lähistöllä ollut kirkon kokouksia tai mahdollisuutta osallistua toimituksiin, Oma teki jälleen voitavansa ja keskittyi opettamaan lapsiaan ”rukoilemaan ja vaeltamaan oikeamielisesti Herran edessä”. Hän luki heille pyhiä kirjoituksia, lauloi heidän kanssaan Siionin lauluja ja tietenkin rukoili heidän kanssaan – joka päivä. Sataprosenttisesti kotiin keskittyvä kirkkokokemus.

Vuonna 1945 isoisäni palveli sodassa kaukana kotoa. Kun viholliset lähestyivät heidän maatilaansa, Oma otti kaksi pientä lastaan ja jätti rakkaan maatilansa taakseen etsien suojaa turvallisemmasta paikasta. Vaikean ja hengenvaarallisen matkan jälkeen toukokuussa 1945 he löysivät viimein turvapaikan Pohjois-Saksasta. Heillä ei ollut jäljellä muuta kuin vaatteet yllään. Mutta Oma jatkoi sitä, mitä hän pystyi: hän rukoili lastensa kanssa – joka päivä. Hän lauloi heidän kanssaan Siionin lauluja, jotka hän oli opetellut ulkoa – joka päivä.

Elämä oli äärimmäisen rankkaa, ja monien vuosien ajan Oma keskittyi vain varmistamaan, että pöydässä oli ruokaa. Sitten vuonna 1955 isäni, siihen aikaan 17-vuotias, oli menossa ammattikouluun Rendsburgin kaupungissa. Hän käveli erään rakennuksen ohi ja näki sen ulkopuolella pienen kyltin, jossa luki ”Kirche Jesu Christi der Heiligen der Letzten Tage” – ”Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko”. Hän ajatteli: ”Tämäpä mielenkiintoista, tämä on äidin kirkko.” Niinpä kotiin tultuaan hän kertoi Omalle, että oli löytänyt tämän kirkon.

Voitte kuvitella, miltä Omasta mahtoi tuntua, kun hänellä ei ollut ollut mitään yhteyttä kirkkoon miltei 25 vuoteen. Oma päätti osallistua kokoukseen seuraavana sunnuntaina ja suostutteli isäni lähtemään mukaansa. Rendsburg oli yli 30 kilometrin päässä pienestä kylästä, jossa he asuivat. Tämä ei kuitenkaan estäisi Omaa käymästä kirkossa. Seuraavana sunnuntaina hän nousi yhdessä isäni kanssa polkupyöränsä selkään ja ajoi kirkkoon.

Kun sakramenttikokous alkoi, isä istuutui viimeiselle riville toivoen, että kokous olisi pian ohi. Tämä oli Oman kirkko eikä hänen. Se, mitä hän näki, ei ollut kovin rohkaisevaa: paikalla oli vain muutama vanhempi nainen ja kaksi nuorta lähetyssaarnaajaa, jotka hoitivat tehokkaasti kaiken kokouksessa. Mutta sitten he alkoivat laulaa, ja he lauloivat Siionin lauluja, joita isäni oli kuullut pikkupojasta asti: ”Pelvotta käykää”, ”Taivaan Isä”, ”Kunnia miehelle”. Kun hän kuuli tämän pienen lauman laulavan Siionin lauluja, jotka hän oli tuntenut lapsuudestaan asti, se tunkeutui hänen sydämeensä, ja hän tiesi välittömästi ja ilman epäilyksiä, että kirkko on totta.

Ensimmäinen sakramenttikokous, johon isoäitini osallistui 25 vuoden jälkeen, oli kokous, jossa isäni sai omakohtaisen vahvistuksen sille, että Jeesuksen Kristuksen palautettu evankeliumi on totta. Hän meni kasteelle kolme viikkoa myöhemmin, 25. syyskuuta 1955, yhdessä isoisäni ja tätini kanssa.

Tuosta pienestä sakramenttikokouksesta Rendsburgissa on kulunut yli 70 vuotta. Ajattelen usein Omaa, miltä hänestä mahtoi tuntua niinä yksinäisinä iltoina hänen tehdessään pieniä ja yksinkertaisia asioita, joita hän pystyi tekemään, kuten rukoilemaan, lukemaan ja laulamaan. Kun seison tänään täällä yleiskonferenssissa ja kerron isoäidistäni Omasta, niin hänen päättäväisyytensä pitää liittonsa ja luottaa Herraan kamppailuistaan huolimatta täyttää sydämeni nöyryydellä ja kiitollisuudella – ei vain häntä kohtaan vaan myös niitä monia suurenmoisia pyhiämme kohtaan eri puolilla maailmaa, jotka haastavissa olosuhteissaan keskittyvät yksinkertaisuuteen Kristuksessa. Ehkä he eivät näe juuri lainkaan muutosta nyt, mutta he luottavat siihen, että jonakin päivänä tulevaisuudessa tapahtuu suuria asioita.

Olen oppinut omasta kokemuksestani, että evankeliumin pienet ja yksinkertaiset asiat ja uskollinen keskittyminen Kristukseen johtavat meidät todelliseen iloon, saavat aikaan voimallisia ihmeitä ja antavat meille luottamusta siihen, että kaikki luvatut siunaukset tulevat toteutumaan. Tämä on yhtä totta teidän kohdallanne kuin se on minun kohdallani. Vanhin Jeffrey R. Hollandin sanoin: ”Jotkin siunaukset tulevat pian, jotkin tulevat myöhemmin, jotkin tulevat vasta taivaassa – mutta niille, jotka omaksuvat Jeesuksen Kristuksen evankeliumin, ne tulevat.” Tästä minäkin todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.