Kannustamme toisiamme

Luin äskettäin kokemuksesta, joka kosketti minua syvästi. Se tapahtui Yhdysvaltain kansallisessa Masters Track and Field -kilpailutapahtumassa, joka on suunnattu senioreille.

Yksi 1 500 metrin juoksun osallistujista oli 100-vuotias Orville Rogers. Kirjoittaja kirjoittaa:

”Kun starttipistooli laukesi, juoksijat lähtivät liikkeelle ja Orville jäi heti viimeiselle sijalle, jossa hän pysyi koko kisan ajan hitaasti hissuttaen. [Kun] viimeinen juoksija ennen Orvillea tuli maaliin, Orvillella oli vielä kaksi ja puoli kierrosta jäljellä. Lähes 3 000 katsojaa istui ääneti katsomassa, kun hän hitaasti kiersi rataa – koko matkan, hiljaisuuden vallitessa ja kiusallisessa yksinäisyydessä.

[Mutta] kun hän aloitti viimeisen kierroksensa, katsojat nousivat seisomaan ja alkoivat hurrata ja taputtaa. Kun hän saapui loppusuoralle, katsojat mylvivät. Tuhansien katsojien kannustaessa hurraten Orville käytti viimeiset voimavaransa. Katsojat puhkesivat riemuun, kun hän ylitti maaliviivan, ja hänen kilpailijansa halasivat häntä. Orville vilkutti vaatimattomasti ja kiitollisena katsojille ja käveli pois radalta uusien ystäviensä kanssa.”

Tämä oli Orvillen viides juoksu siinä kilpailutapahtumassa, ja jokaisessa muussakin kilpailussa hän oli myös sijoittunut viimeiseksi. Jotkut olisivat saattaneet tuntea houkutusta tuomita Orville ajatellen, ettei hänen olisi pitänyt edes kilpailla tuossa iässä – että hän ei kuulunut kilparadalle, koska hänen osallistumisensa pitkitti merkittävästi tapahtumia kaikkien muiden osalta.

Mutta vaikka Orville sijoittui aina viimeiseksi, hän rikkoi sinä päivänä viisi maailmanennätystä. Kukaan hänen kilpailuaan seurannut ei olisi uskonut sen olevan mahdollista, mutta eivät katsojat eivätkä hänen kilpakumppaninsakaan olleet tuomareita. Orville ei rikkonut sääntöjä, eivätkä toimitsijat alentaneet vaatimuksia. Hän juoksi saman kilpailun ja täytti samat vaatimukset kuin kaikki muutkin kilpailijat. Mutta hänen vaikeusasteensa – tässä tapauksessa hänen ikänsä ja rajallinen fyysinen toimintakykynsä – otettiin huomioon sijoittamalla hänet yli 100-vuotiaiden ikäryhmään. Ja siinä sarjassa hän rikkoi viisi maailmanennätystä.

Aivan kuten Orvillelta vaati suurta rohkeutta astua sille radalle joka kerta, samoin joiltakuilta sisariltamme ja veljiltämme vaaditaan myös suurta rohkeutta astua elämän areenalle joka päivä tietäen, että heidät saatetaan tuomita epäoikeudenmukaisesti, vaikka he tekevät parhaansa musertavista vaikeuksista huolimatta seuratakseen Vapahtajaa ja pitääkseen kunniassa Hänen kanssaan solmimansa liitot.

Asuimmepa missä päin maailmaa tahansa, olimmepa minkä ikäisiä tahansa, meillä kaikilla on inhimillinen perustarve tuntea yhteenkuuluvuuden tunnetta, tuntea, että meitä kaivataan ja tarvitaan ja että elämällämme on tarkoitus ja merkitys olosuhteistamme tai rajoituksistamme riippumatta.

Kilpailun viimeisellä kierroksella katsojat kannustivat haltioituneina Orvillea, mikä antoi hänelle voimia jatkaa. Ei haitannut, että hän sijoittui viimeiseksi. Osallistujille ja katsojille kyse oli paljon muustakin kuin kilpailusta. Tämä oli monin tavoin kaunis esimerkki Vapahtajan rakkaudesta käytännössä. Kun Orville tuli maaliin, he kaikki riemuitsivat yhdessä.

Aivan kuten Masters-mestaruuskilpailut, meidän seurakuntamme ja perheemme voivat olla kokoontumispaikkoja, joissa kannustamme toisiamme – liittoyhteisöjä, joita ruokkii Kristuksen rakkaus toisiamme kohtaan – autamme toisiamme voittamaan kaikenlaiset haasteet, annamme toisillemme voimaa ja rohkaisua tuomitsematta toisiamme. Me tarvitsemme toisiamme. Jumalallinen voima tulee ykseydestä, ja siksi Saatanan pyrkimyksenä on jakaa meitä erilleen.

Valitettavasti joillekin meistä kirkossa käyminen voi olla toisinaan vaikeaa monista eri syistä. Kyseessä voi olla joku, jolla on vaikeuksia uskonkysymysten kanssa, tai joku, joka kokee sosiaalista ahdistusta tai masennusta. Se voi olla joku, joka on eri maasta tai eri rotua tai jolla on erilaisia elämänkokemuksia tai näkemyksiä ja josta saattaa tuntua, ettei hän sovi muottiin. Kyse voi olla jopa vauvojen ja pienten lasten vanhemmista, jotka kärsivät univajeesta ja henkisestä rasituksesta, tai jostakusta, joka on naimaton seurakunnassa, joka on täynnä aviopareja ja perheitä. Se voi myös olla joku, joka kerää rohkeutta palata vuosien poissaolon jälkeen, tai joku, jolla on kalvava tunne siitä, että hän ei vain ole riittävän hyvä eikä koskaan kuulu joukkoon.

Presidentti Russell M. Nelson sanoi: ”Jos aviopari seurakunnassanne eroaa tai nuori lähetyssaarnaaja palaa kotiin ennenaikaisesti tai teini-ikäinen epäilee todistustaan, he eivät tarvitse teidän arvosteluanne. Heidän pitää kokea Jeesuksen Kristuksen puhdasta rakkautta, joka kuvastuu teidän sanoistanne ja teoistanne.”

Kirkkokokemuksemme tarkoituksena on luoda Herraan ja toisiimme välttämättömiä yhteyksiä, joita me todella tarvitsemme hengellisen ja emotionaalisen hyvinvointimme kannalta. Jumalan kanssa solmimiimme liittoihin kasteesta alkaen kuuluu olennaisesti meidän vastuumme rakastaa toisiamme ja huolehtia toisistamme Jumalan perheen jäseninä, Kristuksen ruumiin jäseninä – eikä pelkästään, jotta voimme merkitä rastin ruutuun luettelossa asioista, joita meidän odotetaan tekevän.

Kristuksen kaltainen rakkaus ja huolenpito ovat korkeampia ja pyhempiä. Todellinen rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta. Kuten presidentti Nelson opetti: ”Rakkaus saa meidät ’kantamaan [toistemme] kuormia’[Moosia 18:8] sen sijaan että kasaisimme niitä toistemme harteille.”

Vapahtaja on sanonut: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” Ja presidentti Nelson lisäsi: ”Rakkaus on Jeesuksen Kristuksen todellisen seuraajan tärkein ominaisuus.” ”Vapahtajan sanoma on selkeä: Hänen todelliset opetuslapsensa rakentavat, kohottavat, kannustavat, taivuttelevat ja innoittavat. – – Sillä, kuinka puhumme muille ja muista – –, on todella merkitystä.”

Vapahtajan opetus tästä on hyvin yksinkertainen. Se kiteytyy kultaiseen sääntöön: Tee muille niin kuin toivot muiden tekevän sinulle. Asetu tuon henkilön asemaan ja kohtele häntä siten kuin sinä haluaisit itseäsi kohdeltavan, jos olisit hänen asemassaan.

Kristuksen kaltainen kohtelu muita kohtaan ulottuu paljon pidemmälle kuin vain perheeseemme ja seurakuntaamme. Siihen sisältyvät sisaremme ja veljemme, jotka kuuluvat muihin uskontokuntiin tai eivät mihinkään uskontokuntaan. Se kattaa myös veljemme ja sisaremme muista maista ja kulttuureista sekä henkilöt, jotka edustavat erilaisia poliittisia näkemyksiä. Me kaikki kuulumme Jumalan perheeseen, ja Hän rakastaa kaikkia lapsiaan. Hän haluaa, että Hänen lapsensa rakastavat Häntä ja myös toisiaan.

Vapahtajan elämä oli esimerkki niidenkin rakastamisesta, kokoamisesta ja kohottamisesta, jotka yhteiskunta oli tuominnut hylkiöiksi ja epäpuhtaiksi. Hänen esimerkkiään meidän on käsketty noudattaa. Olemme täällä omaksuaksemme Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia ja tullaksemme lopulta Vapahtajamme kaltaisiksi. Hänen evankeliuminsa ei ole tarkistuslistojen evankeliumi. Se on muuttumisen evankeliumi – muutumme sellaiseksi kuin Hän on ja rakastamme kuin Hän rakastaa. Hän haluaa, että meistä tulee Siionin kansaa.

Lähes 30-vuotiaana kävin läpi syvää masennuksen jaksoa, ja sinä aikana tuntui kuin todellisuus Jumalan olemassaolosta olisi yhtäkkiä kadonnut. En osaa täysin selittää tunnetta muuten kuin sanomalla, että tunsin olevani täysin eksyksissä. Siitä asti kun olin pieni lapsi, olin aina tiennyt, että taivaallinen Isäni on läsnä ja että voin puhua Hänelle. Mutta sinä aikana en enää tiennyt, oliko Jumalaa olemassa. En ollut koskaan elämässäni kokenut mitään sellaista, ja tuntui kuin koko perustukseni olisi murenemassa.

Tämän vuoksi minun oli vaikea käydä kirkossa. Kävin kirkossa, mutta se johtui osittain siitä, että pelkäsin leimautuvani ”epäaktiiviseksi” tai ”vähemmän uskolliseksi”, ja pelkäsin, että minut osoitettaisiin jollekulle projektiksi. Se, mitä todella tarvitsin tuona aikana, oli sitä, että tuntisin aitoa rakkautta, ymmärrystä ja tukea, ei tuomitsemista, ympärilläni olevilta ihmisiltä.

Joitakin oletuksia, joita pelkäsin ihmisten tekevän minusta, olin itse tehnyt muista, kun he eivät käyneet säännöllisesti kirkossa. Tuo tuskallinen omakohtainen kokemus opetti minulle arvokkaita asioita siitä, miksi meitä on kielletty tuomitsemasta toisiamme epävanhurskaasti.

Onko joukossamme niitä, jotka kärsivät hiljaisuudessa peläten, että muut saavat tietää heidän salaisista kamppailuistaan, koska he eivät tiedä, kuinka muut suhtautuisivat heihin?

Vain Herra tietää täysin sen todellisen vaikeustason, jolla kukin meistä juoksee elämän kilpajuoksuamme – kuormat, haasteet ja esteet, joita kohtaamme ja joita muut eivät useinkaan huomaa. Vain Hän ymmärtää täysin ne elämää muuttavat haavat ja traumat, joita jotkut meistä ovat saattaneet kokea menneisyydessä ja jotka vaikuttavat meihin yhä nykyisyydessä.

Usein me tuomitsemme itseämmekin ankarasti ajatellen, että meidän pitäisi olla radalla paljon pidemmällä. Vain Herra tuntee täysin yksilölliset rajoituksemme ja kykymme, ja sen vuoksi Hän on ainoa, joka on täysin pätevä arvioimaan meidän tekojamme.

Sisaret ja veljet, olkaamme kertomuksen katselijoiden kaltaisia ja kannustakaamme toisiamme opetuslapseuden matkallamme olosuhteistamme riippumatta! Se ei vaadi meitä rikkomaan sääntöjä tai madaltamaan tasovaatimuksia. Kyse on itse asiassa toisesta suuresta käskystä – rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme. Ja kuten Vapahtaja on sanonut: ”Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä – –, sen te olette tehneet minulle” hyvässä tai pahassa. Hän on myös sanonut meille: ”Olkaa yhtä; ja ellette te ole yhtä, te ette ole minun.”

Meidän jokaisen elämässä tulee aikoja, jolloin me olemme niitä, jotka tarvitsevat apua ja rohkaisua. Sitoutukaamme nyt siihen, että teemme sitä aina toisillemme. Kun teemme niin, meissä kasvaa suurempi ykseys ja luomme tilaa Vapahtajalle, jotta Hän voi tehdä pyhää työtään parantaa ja muuttaa meitä jokaista.

Jokainen teistä, josta saattaa tuntua, että olet jäänyt kauas jälkeen tässä elämän kilpajuoksussa, tällä kuolevaisuuden matkalla – jatka matkaa. Ainoastaan Vapahtaja voi täysin arvioida, missä sinun tulisi olla tässä vaiheessa, ja Hän on myötätuntoinen ja oikeudenmukainen. Hän on elämän kilpajuoksun suuri Tuomari, ja ainoa, joka täysin ymmärtää vaikeusasteen, jolla juokset tai kävelet tai hitaasti hissutat. Hän ottaa huomioon rajoituksesi, kykysi, elämänkokemuksesi ja piilossa kantamasi kuormat sekä sydämesi toiveet. Sinä saatat itse asiassa rikkoa myös vertauskuvallisia maailmanennätyksiä. Ethän menetä toivoa. Jatka samalla tavalla! Pysy mukana! Sinä kuulut joukkoon! Herra tarvitsee sinua, ja me tarvitsemme sinua!

Asuitpa missä päin maailmaa tahansa, olipa se kuinka kaukana tahansa, muistathan aina, että taivaallinen Isäsi ja Vapahtajasi tuntevat sinut täysin ja rakastavat sinua täydellisesti. He eivät koskaan unohda sinua. He haluavat tuoda sinut kotiin.

Pidä katseesi kiinnitettynä Vapahtajaan. Hän on sinun rautakaiteesi. Älä päästä irti Hänestä. Todistan, että Hän elää ja että voit luottaa Häneen. Todistan myös, että Hän kannustaa sinua.

Rukoukseni on, että me kaikki seuraamme Vapahtajan esimerkkiä ja kannustamme toisiamme. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.