Lampaiden muistaminen

Kristus on hyvä paimen. Jokainen laumassa on Hänelle kallisarvoinen. Hän oli mallina paimenena olemisesta, ja Hän opetti meille sanoin ja teoin hyvän paimenen ominaisuuksia, kuten lampaiden tuntemista nimeltä, niiden rakastamista, kadonneiden löytämistä, ruokkimista ja lopulta niiden johtamista takaisin kotiin. Hän odottaa meidän tekevän samoin Hänen apulaispaimeninaan.

Voimme oppia paljon palvelemisesta Herran tavalla muinaiselta profeetalta – ja poikkeukselliselta paimenelta – Moronilta. Hän eli hyvin vaikeana aikana ilman matkapuhelimien, tietokoneiden ja internetin etuja. Mutta hän onnistui pitämään huolta lampaista. Kuinka se tapahtui? Näemme välähdyksen hänen menetelmistään luvussa Moroni 6. Siellä kerrotaan, että jäsenet luettiin ”Kristuksen kirkon kansaan; ja heidän nimensä merkittiin muistiin, jotta heitä muistettaisiin ja ravittaisiin Jumalan hyvällä sanalla, heidän pitämisekseen oikealla tiellä – –. Seurakunta kokoontui usein yhteen paastoamaan ja rukoilemaan ja puhumaan keskenään sielujensa parhaasta.” (Moroni 6:4–5, korostus lisätty.)

Moronille kyse oli ihmisistä – nimistä! Hän noudatti laskemisen ja huomioimisen periaatetta, jotta kaikki muistettaisiin. Kaikki, joilla oli vaikeuksia tai jotka eksyivät, huomattiin, minkä ansiosta pyhät saattoivat keskustella heidän hyvinvoinnistaan neuvostoissa. Aivan kuten paimen, joka jätti yhdeksänkymmentä yhdeksän (jotka varmasti olivat turvassa) ja lähti etsimään yhtä eksynyttä (ks. Luuk. 15:4–7), samoin meitä on pyydetty olemaan yhtä tietoisia laumastamme – huomaamaan ja muistamaan sekä menemään ja tekemään samoin.

Lähetysjohtajana Intiassa muistan kysyneeni eräältä nuorelta seurakunnanjohtajalta hänen tavoitteistaan tulevalle vuodelle: ”Kuinka monta miestä aiot valmistaa ottamaan vastaan Melkisedekin pappeuden?” Hänen välitön vastauksensa oli: ”Seitsemän!”

Ihmettelin, mistä kummasta hän oli keksinyt tuon hyvin tarkan lukumäärän! Ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän otti esiin paperilapun, jonka sivuun oli kirjoitettu numerot yhdestä seitsemään. Viidellä ensimmäisellä rivillä oli nimiä – oikeita ihmisiä, joita hän ja hänen vanhinten kooruminsa aikoivat kutsua ja kannustaa saamaan pappeuden siunauksen elämäänsä. Minun oli tietenkin kysyttävä tyhjistä riveistä kuusi ja seitsemän. ”Oi, lähetysjohtaja”, hän sanoi myötämielisesti päätään pyörittäen, ”varmastikin vuoden alkupuolella me kastamme ainakin kaksi miestä, jotka voisivat saada pappeuden vuoden loppuun mennessä.” Tämä erinomainen johtaja ymmärsi laskemisen ja huomioimisen periaatteen.

Kristus on järjestänyt kirkkonsa sellaisella tavalla, että pitäisi olla vaikea unohtaa yhtään sielua, sillä jokainen on Hänelle rakas. Jokaisella henkilöllä seurakunnassa ikään tai sukupuoleen katsomatta on lukuisia taloudenhoitajia – paimenia – joiden tehtävänä on huolehtia heistä ja muistaa heitä. Esimerkiksi nuoren miehen hyvinvoinnista huolehtimisen tehtävä on annettu piispakunnalle, palvelutyöveljille, aikuisille nuorten neuvojille, seminaarinopettajille, koorumien johtokunnille ja muillekin – he kaikki palvelevat turvaverkkoina, jotka on pingotettu tukevasti tuon nuoren alle ja jotka ottavat hänet kiinni, jos hän putoaa. Vaikka vain yksi verkko olisi asetettu oikein, tuo nuori mies on turvassa, hänet huomataan ja muistetaan. Silti usein huomaamme, ettei verkkoa ole lainkaan. Ihmiset harhailevat jatkuvasti sumuun – eikä kukaan huomaa. Kuinka me voimme olla parempia paimenia? Voimme oppia laskemaan ja huomioimaan.

Kirkko antaa meille raportteja ja työkaluja, joilla voimme tehdä juuri niin – muistaa. Neljännesvuosiraportti on tästä erinomainen esimerkki. Sen avulla voimme laskea ja huomioida jokaisen jäsenen useaan kertaan ja huomata ne, jotka ovat poissa tai tarvitsevat apuamme ja rakkauttamme. Toimenpide- ja puhutteluluettelossa näkyvät ne, jotka tarvitsevat huomiotamme juuri nyt, kuten myös temppelisuositustilanneraportissa ja muissakin. Nämä laskemisen ja huomioimisen työkalut keskittävät meidät ihmisiin. Kuka tarvitsee jonkin kirkon tehtävän, pappeudessa etenemisen tai apua sukulaisnimen viemisessä temppeliin? Ketä voisimme auttaa valmistautumaan kokoaikaiseen lähetystyöhön? Kuka jäi pois tässä kuussa? Nämä työkalut auttavat meitä muistamaan ihmisiä.

Tunsin erään yhdysvaltalaisen perheen, joka lähti komennukselle Afrikkaan. Aivan ensimmäisenä sunnuntainaan he menivät maan ainoaan kirkon yksikköön, jossa heidät otettiin innokkaasti vastaan. Aamupäivän päätteeksi miehen vaimo oli kutsuttu Apuyhdistyksen johtajaksi ja mies Nuorten Miesten johtajaksi! Mies kysyi uupuneen näköiseltä seurakunnanjohtajalta, kuinka monta nuorta miestä heillä oli. Tämä uskollinen, ensimmäisen polven johtohenkilö osoitti sakramenttisalin takaosaa ja sanoi: ”Nuo kaksi tuolla.” Mies oli asiaankuuluvan epäileväinen, joten hän vei seurakunnan jäsenluettelon kotiin huomaten nopeasti, että luettelossa oli itse asiassa 20 nuorta miestä. Hän palasi seurakunnanjohtajan luo ja pyysi kahta aktiivista, kaksikielistä nuorta aikuista palvelemaan neuvonantajinaan ja istuutui sitten heidän ja kahden pojan kanssa tarkastelemaan nimiä.

Sitten nämä ahkerat nuoret ryhtyivät työhön. Muutaman seuraavan kuukauden aikana he löysivät jokaisen luettelossa olevan pojan. Nimi nimeltä nämä ikätoverit toivottivat eksyneet lampaat tervetulleiksi takaisin ja ruokkivat heitä hengellisesti ja fyysisesti! Vuoden kuluessa sunnuntaisin oli yleensä paikalla keskimäärin 21 nuorta miestä. Onneksi olivat nämä nuoret miehet, jotka laskivat ja huomioivat.

Eräs rakas ystäväni, joka oli nuori opiskelija, muutti perheensä kanssa isoon amerikkalaiseen kaupunkiin jatkamaan opintojaan. Hänet kutsuttiin heti johtamaan vanhinten koorumia. Koska häntä hieman hermostutti ensimmäinen puhuttelu vaarnanjohtajan kanssa, hän päätti mennä valmistautuneena. Hän kertoi vaarnanjohtajalle, että hänellä oli tulevalle vuodelle kolme tavoitetta: 1) palvelutyön tavoitteena 90 prosenttia, 2) merkityksellinen evankeliumiaiheinen oppiaihe joka viikko ja 3) hyvin suunniteltu koorumin toiminta joka kuukausi.

Hymyillen ystävälleni tämä viisas vaarnanjohtaja kysyi: ”Voisitko nimetä jonkun vähemmän aktiivisen koorumin jäsenen, jota voisit auttaa pääsemään temppeliin perheensä kanssa tänä vuonna?” Se yllätti ystäväni. Hän mietti huolellisesti ja keksi nimen. ”Kirjoita se muistiin”, vaarnanjohtaja ohjeisti. Sitten tämä kokenut johtaja esitti saman kysymyksen vielä kolme kertaa – ja puhuttelu oli ohi. Tämä nuori mies lähti tuosta puhuttelusta opittuaan yhden tärkeimmistä asioista johtamisesta ja palvelutyöstä. Hän meni puhutteluun mielessään ohjelmia, oppiaiheita ja toimintoja. Hän käveli ulos mielessään nimiä! Niistä neljästä nimestä tuli myöhemmin hänen ja hänen kooruminsa palvelutyön keskeinen painopiste.

Lähetysjohtajana palvellessani vierailin eräänä sunnuntaiaamuna yhdessä seurakunnistani. Huomasin, että seurakunnanjohtaja otti jatkuvasti taskustaan kortin ja kirjoitti siihen. Päätin kysyä häneltä siitä loppurukouksen jälkeen. Kokouksen päätyttyä ja ennen kuin ehdin kysyä kortista, seurakunnan lähetystyönjohtaja kiiruhti puhujakorokkeelle ja paperi ojennettiin hänelle. Seurasin nopeasti tätä innokasta johtohenkilöä hänen viikoittaiseen seurakunnan lähetystyön koordinointikokoukseensa. Ennen kuin he aloittivat, hän otti paperin taskustaan. Se oli täynnä niiden jäsenten nimiä, jotka olivat olleet poissa sakramenttikokouksesta. Muutaman minuutin kuluessa kukin neuvoston jäsen oli valinnut nimen tai kaksi ja sitoutunut käymään heidän luonaan vielä samana päivänä varmistaakseen, että he olivat kunnossa, ja kertoakseen heille, että heitä oli kaivattu. Tämä on laskemista ja huomioimista.

Muistan erään piirin, joka oli tuntien lentomatkan päässä lähimmästä temppelistä ja jossa suosituksen pitäminen voimassa oli ensisijaisen tärkeää, vaikka sitä ei todennäköisesti koskaan käytettäisi. Jokaisen kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina johtohenkilöt käyttivät laskentatyökalujaan huomioidakseen seurakuntansa endaumentin saaneet jäsenet. Jos he havaitsivat, että jonkun jäsenen suosituksen voimassaolo päättyisi pian, toimisihteeri sopisi uusimispuhuttelun. Ihmisistä, joiden suositus oli vanhentunut, neuvoteltiin, ja sitten heidät etsittiin ja heitä autettiin palaamaan liittopolulle. Kysyin, kuinka monella heidän endaumentin saaneista jäsenistään oli voimassa oleva suositus. Vastaus oli hämmästyttävät 98,6 prosenttia. Kun johtohenkilöiltä kysyttiin niistä kuudesta, joiden suosituksen voimassaolo oli umpeutunut, he osasivat mainita heidät nimeltä ja kertoivat minulle, millä toimilla heitä yritettiin saada takaisin!

Muutama vuosi sitten perheeni muutti takaisin Yhdysvaltoihin. Olimme innokkaita osallistumaan kirkon toimintaan täällä oltuamme 26 suurenmoista vuotta pienemmissä ja syrjäisemmissä yksiköissä. Minut kutsuttiin seurakuntalähetyssaarnaajaksi. Meillä oli suurenmoinen seurakunnan lähetystyönjohtaja, ja teimme hienoja asioita ja opetimme suurenmoisia ihmisiä. Pyysin saada osallistua seurakuntaneuvoston kokoukseen tehdäkseni havaintoja ja saadakseni heiltä apua ystäville, joiden kanssa työskentelimme. Olin yllättynyt, kun keskustelua käytiin vain tulevasta seurakunnan toiminnasta. Menin jälkeenpäin seurakunnan lähetystyönjohtajan luo ja totesin, ettei hän ollut saanut tilaisuutta antaa selontekoa ihmisistämme. Mitä hän vastasi? ”Oi, en koskaan saa antaa selontekoa.”

Vertasin sitä Lahoressa Pakistanissa pidettyyn seurakuntaneuvoston kokoukseen, johon olin osallistunut vain viikkoja aiemmin. Tämä pieni ryhmä istui pienen pöydän ympärillä yhdessä, ja he puhuivat vain ihmisistä. Nimistä. Kukin johtohenkilö antoi selonteon taloudenhoitotehtävästään sekä yksilöistä ja perheistä, joista he olivat huolissaan. Kaikilla oli tilaisuus lisätä ajatuksiaan parhaista tavoista, joilla he voisivat siunata niitä, joista keskusteltiin. Suunnitelmia tehtiin ja toimeksiantoja annettiin. Miten loistava opetus laskemisesta ja huomioimisesta nimi nimeltä ensimmäistä sukupolvea olevilta veljiltämme ja sisariltamme.

Jeesuksen Kristuksen kirkossa olemme saaneet opetusta entisiltä profeetoilta ja nykyisiltä profeetoilta – sekä Vapahtajamme antamasta mallista – siitä, kuinka palvella. Me kirjoitamme nimet, me muistamme ja me neuvottelemme sielujen parhaasta. Johtohenkilöiltä, jotka tekevät näin, esityslistan kohdat neuvostonsa kokouksissa eivät lopu koskaan! Laskemisen ja huomioimisen periaate toimii. Se on Herran tapa. Me voimme toimia paremmin. Jumalalle, joka loi maailmankaikkeuden ja hallitsee kaikkea, tämä työ – Hänen työnsä ja kirkkautensa – on hyvin henkilökohtaista. Ja niin sen pitäisi olla meille jokaiselle, jotka olemme välineitä Hänen käsissään Hänen ihmeellisessä pelastuksen ja korotuksen työssään. Siitä seuraa ihmeitä todellisten ihmisten elämässä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.