He ovat omia tuomareitaan

Isän suunnitelman kaikenkattavana päämääränä on antaa Hänen henkilapsilleen tilaisuus saada fyysinen ruumis, oppia kuolevaisuuden kokemuksen kautta erottamaan ”hyvä pahasta”, kasvaa hengellisesti ja edistyä iankaikkisesti.

Se, mistä Opissa ja liitoissa käytetään nimitystä ”moraalinen tahdonvapaus”, on keskeistä Jumalan suunnitelmassa Hänen poikiensa ja tyttäriensä kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttamiseksi. Tätä keskeistä periaatetta kuvaillaan pyhissä kirjoituksissa myös tahdonvapaudeksi sekä vapaudeksi valita ja toimia.

Ilmaus ”moraalinen tahdonvapaus” on opettavainen. Sanan ”moraalinen” merkitykseen sisältyvät muun muassa ”hyvä”, ”rehellinen” ja ”hyveellinen”. Sanan ”tahdonvapaus” merkitykseen sisältyvät ”valinnanvapaus” ja ”toimiminen”. Näin ollen ”moraalinen tahdonvapaus” voidaan ymmärtää kyvyksi ja oikeudeksi valita ja toimia omasta puolestamme tavoilla, jotka ovat hyviä, rehellisiä, hyveellisiä ja luotettavia.

Jumalan luomistöihin kuuluu ”sekä [se], mikä toimii, että [se], mihin toiminta kohdistuu”. Ja moraalinen tahdonvapaus on jumalallisesti suunniteltu ”kyky toimia itsenäisesti”, ja se antaa meille Jumalan lapsina mahdollisuuden tulla toimijoiksi eikä pelkästään toiminnan kohteiksi.

Maailma luotiin paikaksi, jossa taivaallisen Isän lapsia voitaisiin koetella, jotta nähtäisiin, ”tekevätkö he kaiken, mitä Herra, heidän Jumalansa, käskee heidän tehdä”. Luomisen ja kuolevaisen olemassaolomme ensisijaisena tarkoituksena on antaa meille mahdollisuus toimia ja tulla sellaisiksi kuin Herra kutsuu meitä tulemaan.

Herra opetti Henokille:

”Katso näitä veljiäsi; he ovat minun omien kätteni tekoa, ja minä annoin heille heidän ymmärryksensä sinä päivänä, jolloin minä heidät loin; ja Eedenin puutarhassa minä soin ihmiselle hänen tahtonsa vapauden;

ja veljillesi minä olen sanonut ja myös antanut käskyn, että heidän tulee rakastaa toisiansa ja että heidän tulee valita minut, Isänsä.”

Tahdonvapauden harjoittamisen perimmäisenä tarkoituksena on rakastaa toinen toistaan ja valita Jumala. Nämä kaksi tarkoitusta ovat täysin sopusoinnussa ensimmäisen ja toisen suuren käskyn kanssa rakastaa Jumalaa koko sydämestämme, sielustamme ja mielestämme sekä rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme.

Miettikää sitä, että meitä käsketään – ei pelkästään kehoteta tai neuvota vaan käsketään – käyttämään tahdonvapauttamme siihen, että rakastamme toinen toistamme ja valitsemme Jumalan. Saanen esittää, että pyhissä kirjoituksissa määrittävä sana ”moraalinen” ei ole pelkästään adjektiivi vaan kenties myös jumalallinen ohje siitä, kuinka tahdonvapauttamme tulee käyttää.

Eräs tuttu kirkon laulu on hyvästä syystä nimeltään ”Oikein tee”. Meitä ei ole siunattu moraalisella tahdonvapaudella, jotta tekisimme mitä tahansa haluamme, milloin vain haluamme. Sen sijaan Isän suunnitelman mukaisesti me olemme saaneet moraalisen tahdonvapauden etsiäksemme iankaikkista totuutta ja toimiaksemme sen mukaisesti. Vapaina toimimaan tahtomme mukaan meidän tulee tehdä innokkaasti työtä hyvän asian puolesta ja ”tehdä paljon omasta vapaasta [tahdostamme] ja saada aikaan paljon vanhurskautta”.

Moraalisen tahdonvapauden iankaikkista merkitystä tähdennetään pyhien kirjoitusten kertomuksessa kuolevaisuutta edeltävästä neuvostosta. Lusifer kapinoi Isän lapsiaan varten laatimaa suunnitelmaa vastaan ja pyrki hävittämään voiman toimia itsenäisesti. Huomionarvoista on, että paholaisen uhma kohdistui suoraan moraalisen tahdonvapauden periaatteeseen.

Jumala selitti: ”Koska Saatana kapinoi minua vastaan ja pyrki hävittämään ihmisen tahdonvapauden, – – minä käskin syöstä hänet alas.”

Vastustajan itsekäs suunnitelma oli riistää Jumalan lapsilta kyky olla ”vapaita toimimaan tahtonsa mukaan” vanhurskaudessa. Hänen tarkoituksenaan oli tehdä taivaallisen Isän lapsista olentoja, jotka olisivat vain toiminnan kohteita.

Presidentti Dallin H. Oaks on tähdentänyt, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumi kutsuu meitä sekä tietämään asioita että muuttumaan käyttämällä tahdonvapauttamme vanhurskaasti. Hän sanoi:

”Monissa Raamatun ja nykyajan pyhien kirjoitusten kohdissa puhutaan viimeisestä tuomiosta, jossa kaikki ihmiset saavat palkan työnsä tai tekojensa tai sydämensä halajamisen mukaan. Toisissa pyhien kirjoitusten kohdissa taas laajennetaan tätä ajatusta viittaamalla siihen, että meidät tuomitaan sen tilan mukaan, jonka olemme saavuttaneet.

Profeetta Nefi kuvaili viimeistä tuomiota sen kannalta, mitä meistä on tullut: ’Ja jos heidän tekonsa ovat olleet saastaisuutta, heidän täytyy olla saastaisia; ja jos he ovat saastaisia, täytyy olla niin, etteivät he voi asua Jumalan valtakunnassa’ (1. Nefi 15:33, korostus lisätty). Moroni julistaa: ’Se, joka on saastainen, on yhä saastainen; ja se, joka on vanhurskas, on yhä vanhurskas’ (Morm. 9:14, korostus lisätty).”

Presidentti Oaks jatkoi: ”Tällaisista opetuksista päättelemme, että viimeinen tuomio ei ole vain lopullinen arvio hyvistä ja pahoista teoistamme – kaikesta siitä, mitä olemme tehneet. Se on tekojemme ja ajatustemme lopullisen vaikutuksen tunnistamista – sitä, mitä meistä on tullut.”

Tekomme ja halumme yksinään eivät pelasta eivätkä voikaan pelastaa meitä. ”Kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehdä”, me teemme sovinnon Jumalan kanssa vain sen armon ja laupeuden kautta, jonka Vapahtajan ääretön ja iankaikkinen sovitusuhri tarjoaa.

Alma julisti: ”Alkakaa uskoa Jumalan Poikaan, että hän tulee lunastamaan kansansa ja että hän on kärsivä ja kuoleva sen syntien sovitukseksi ja että hän on jälleen nouseva kuolleista, mikä on saava aikaan ylösnousemuksen, niin että kaikki ihmiset joutuvat hänen eteensä viimeisenä päivänä, tuomiopäivänä, tuomittaviksi tekojensa mukaan.”

”Me uskomme, että koko ihmissuku voi pelastua Kristuksen sovituksen ansiosta noudattamalla evankeliumin lakeja ja toimituksia.” Kuinka kiitollisia meidän tuleekaan olla siitä, etteivät syntimme ja pahat tekomme ole todistuksena meitä vastaan, jos me todella synnymme uudesti, osoitamme uskoa Lunastajaan, teemme parannuksen ”vilpittömin sydämin” ja ”vakain aikein” ja kestämme loppuun asti.

Monet meistä saattavat odottaa, että saapuminen iankaikkisen tuomarin tuomioistuimen eteen on samanlaista kuin oikeudenkäynti maallisessa tuomioistuimessa. Istuntoa johtaa tuomari. Todisteita esitetään. Tuomio annetaan. Olemme todennäköisesti epävarmoja ja pelokkaita, kunnes saamme tietää lopputuloksen. Mutta uskon, että tällainen luonnehdinta on epätarkka.

Kuolevaisuudessa usein kokemillemme peloille on sukua toisenlainen pelko, jota pyhissä kirjoituksissa kuvataan pyhäksi peloksi tai Herran peloksi. Toisin kuin maallinen pelko, joka aiheuttaa hätäännystä ja levottomuutta, jumalinen pelko kutsuu elämäämme rauhaa, varmuutta ja luottamusta.

Vanhurskas pelko koostuu kunnioituksen ja ihmetyksen syvästä tunteesta Herraa Jeesusta Kristusta kohtaan, kuuliaisuudesta Hänen käskyilleen sekä viimeisen tuomion ja oikeudenmukaisuuden odotuksesta Hänen kädestään. Jumalinen pelko kasvaa siitä, että meillä on oikea ymmärrys Lunastajan jumalallisesta luonteesta ja palvelutehtävästä, meillä on halu alistaa oma tahtomme Hänen tahtoonsa ja meillä on tieto siitä, että jokainen ihminen on vastuussa omista kuolevaisista haluistaan, ajatuksistaan, sanoistaan ja teoistaan tuomiopäivänä.

Herran pelko ei ole vastentahtoista huolta siitä, että joudumme Hänen eteensä tuomittaviksi. Ennemminkin se on mahdollisuus lopulta tunnustaa itseämme koskevat asiat sellaisina kuin ne todella ovat ja ”niin kuin ne todella tulevat olemaan”.

Jokainen ihminen, joka on elänyt, joka nykyään elää ja joka tulee vielä elämään maan päällä, ”joutuu Jumalan tuomioistuimen eteen, hänen tuomittavaksensa tekojensa mukaan, olivatpa ne hyviä tai olivatpa ne pahoja”.

Jos halumme ovat olleet vanhurskaita ja tekomme hyviä – tarkoittaen, että olemme osoittaneet uskoa Jeesukseen Kristukseen, solmineet liittoja Jumalan kanssa ja pitäneet ne sekä tehneet parannuksen synneistämme – niin tuomioistuin tulee olemaan mieluisa. Kuten Enos julisti, me seisomme Lunastajan edessä ja silloin me näemme ”iloiten hänen kasvonsa”. Ja tuona viimeisenä päivänä meidät ”palkitaan vanhurskaudella”.

Jos sen sijaan halumme ovat olleet jumalattomia ja tekomme pahoja, niin tuomioistuimeen joutuminen on kauhun paikka. Meillä on oleva ”täydellinen tieto”, ”selvä muisto” ja elävä tietoisuus omasta syyllisyydestämme. ”Me emme rohkene kohottaa katsettamme Jumalaamme; ja me olisimme iloisia, jos voisimme käskeä kallioita ja vuoria kaatumaan päällemme kätkemään meidät hänen edestään.” Ja sinä viimeisenä päivänä me saamme palkkamme pahuudesta.

Viime kädessä silloin me olemme omia tuomareitamme. Kenenkään ei tarvitse kertoa meille, minne mennä. Herran edessä me tunnustamme, millaisiksi olemme päättäneet tulla kuolevaisuudessa, ja tiedämme itse, missä meidän tulee olla iankaikkisuudessa.

Sen ymmärtäminen, että viimeinen tuomio voi olla mieluisa, on siunaus, joka ei ole varattu vain Moronille.

Alma kuvaili luvattuja siunauksia, jotka ovat tarjolla Vapahtajan jokaiselle uskolliselle opetuslapselle. Hän sanoi:

”Sana palauttaminen merkitsee pahan antamista takaisin pahasta tai lihallisen lihallisesta tai perkeleellisen perkeleellisestä – hyvän siitä, mikä on hyvää; vanhurskaan siitä, mikä on vanhurskasta; oikeudenmukaisen siitä, mikä on oikeudenmukaista; armollisen siitä, mikä on armollista.

– – Menettele oikeudenmukaisesti, tuomitse vanhurskaasti ja tee alati hyvää, ja jos sinä kaiken tämän teet, silloin saat palkkasi; niin, armo palautetaan sinulle takaisin, oikeudenmukaisuus palautetaan sinulle takaisin, vanhurskas tuomio palautetaan sinulle takaisin, ja sinut palkitaan jälleen hyvällä.”

Todistan iloiten, että Jeesus Kristus on elävä Vapahtajamme. Alman lupaus on tosi ja koskee teitä ja minua – tänään, huomenna ja koko iankaikkisuuden. Todistan siitä Herran Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.