Autuaita rauhantekijät

Kuvittele kanssani, että olet nuori teini-ikäinen Kapernaumissa, lähellä Galileanjärveä, Jeesuksen Kristuksen palvelutehtävän aikaan. Sana leviää rabbista – opettajasta – jonka sanoma vetää puoleensa väkijoukkoja. Naapurit aikovat matkata kuulemaan Häntä vuorelle, josta on näkymä merelle.

Liityt muiden joukkoon, jotka kulkevat Galilean pölyisiä teitä. Saapuessasi paikalle yllätyt suuresta väkijoukosta, joka on kokoontunut kuulemaan tätä Jeesusta. Jotkut kuiskaavat hiljaa ”Messias.”

Kuuntelet. Hänen sanansa koskettavat sydäntäsi. Pitkällä kävelymatkalla kotiin valitset keskustelun sijaan hiljaisuuden.

Pohdit ihmeellisiä asioita – asioita, jotka ovat suurempia kuin jopa Mooseksen laki. Hän puhui toisen posken kääntämisestä ja vihollisten rakastamisesta. Hän lupasi: ”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.”

Kun omassa todellisuudessasi tunnet vaikeiden päivien painon – epävarmuuden ja pelon – rauha tuntuu kaukaiselta.

Kiirehdit askeleitasi ja saavut kotiin hengästyneenä. Perheesi kerääntyy koolle, ja isä kysyy: ”Kerro meille, mitä kuulit ja tunsit.”

Kerrot, että Hän kutsui sinua antamaan valosi loistaa muille, etsimään vanhurskautta silloinkin, kun sinua vainotaan. Äänesi murtuu, kun toistat: ”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.”

Kysyt: ”Voinko todella tulla rauhantekijäksi, kun maailma on levottomuuden vallassa, kun sydämeni on täynnä pelkoa ja kun rauha tuntuu olevan niin kaukana?”

Isäsi vilkaisee äitiäsi ja vastaa lempeästi: ”Kyllä. Aloitamme kaikkein yksinkertaisimmasta paikasta – omasta sydämestämme, sitten kodistamme ja perheestämme. Kun harjoittelemme siellä, rauhanrakentaminen voi levitä kaduillemme ja kyliimme.”

Siirrytäänpä ajassa 2 000 vuotta eteenpäin. Ei tarvitse kuvitella – tämä on todellisuuttamme. Vaikka nykypäivän nousevan sukupolven kokemat paineet eroavat Galilean nuoren kokemista paineista – polarisaatio, maallistuminen, kostotoimet, aggressiivinen ajotapa, raivo ja sosiaalisen median hyökkäykset – molemmat sukupolvet kohtaavat konfliktien ja jännitteiden kulttuureja.

Onneksi nuoret miehemme ja nuoret naisemme tuntevat samanlaista vetoa omiin vuorisaarnahetkiinsä: seminaariin, Nuorten voimaksi -konferensseihin ja Tule ja seuraa minua -ohjelmaan. Täällä he saavat samat kestävät kutsut Herralta: anna valosi loistaa muille, etsi vanhurskautta silloinkin, kun sinua vainotaan, ja rakasta vihamiehiäsi.

He saavat rohkaisevia sanoja myös palautuksen eläviltä profeetoilta: ”Rauhantekijöitä tarvitaan.” Olkaa eri mieltä olematta eripuraisia. Korvatkaa kiistely ja ylpeys anteeksiannolla ja rakkaudella. Rakentakaa yhteistyön ja ymmärryksen siltoja, älkää ennakkoluulojen tai erottelun muureja. Ja sama lupaus: ”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.”

Tämän päivän nousevan sukupolven sydämet ovat täynnä todistusta Jeesuksesta Kristuksesta ja toivoa tulevaisuudesta. Silti hekin kysyvät: ”Voinko todella tulla rauhantekijäksi, kun maailma on levottomuuden vallassa, sydämeni on täynnä pelkoa ja rauha tuntuu olevan niin kaukana?”

Raikuva vastaus on jälleen kerran kyllä! Me otamme vastaan Vapahtajan sanat: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille – –. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”

Tänä päivänä rauhan rakentaminen alkaa yhä kaikkein yksinkertaisimmasta paikasta – omasta sydämestämme, sitten kodista ja perheestä. Kun harjoittelemme siellä, rauhanrakentaminen leviää naapurustoomme ja yhteiskuntaamme.

Tarkastellaanpa tarkemmin näitä kolmea paikkaa, joissa nykyajan myöhempien aikojen pyhä rakentaa rauhaa.

Ensimmäinen paikka on sydämessämme. Yksi Kristuksen palvelutehtävän näkyvä osatekijä osoittaa, kuinka lapset tunsivat halua olla Hänen lähellään. Siinä on vihje. Lapsen puhtaan ja viattoman rauhaa rakentavan sydämen tarkasteleminen voi olla innoituksena omalle sydämellemme. Näin muutamat alkeisyhdistysikäiset lapset vastasivat kysymykseen ”Millaista on olla rauhantekijä?”

Luen heidän vastauksensa, jotka tulivat suoraan heidän sydämestään! Luke sanoi: ”Auttaa aina muita.” Grace kertoi, kuinka tärkeää on antaa anteeksi toisilleen, vaikka se ei tuntuisikaan reilulta. Anna kertoi: ”Näin jonkun, jolla ei ollut ketään leikkikaveria, joten menin leikkimään hänen kanssaan.” Lindy pohti, että rauhantekijänä oleminen on muiden auttamista. ”Sitten tekee samaa muille. Se vain jatkuu ja jatkuu.” Liam sanoi: ”Älä ole ilkeä muille, vaikka he olisivatkin ilkeitä sinulle.” London huudahti: ”Jos joku kiusaa sinua tai on sinulle ilkeä, sano: ’Ole kiltti ja lopeta.’” Trevor huomautti: ”Jos jäljellä on yksi donitsi ja kaikki haluavat sen, te jaatte sen.”

Näiden lasten vastaukset ovat minulle todiste siitä, että meillä kaikilla on syntyessämme jumalallinen taipumus ystävällisyyteen ja myötätuntoon. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi ravitsee ja kasvattaa sydämeemme näitä jumalallisia ominaisuuksia, kuten rauhantekijänä olemista, siunaten meitä tässä elämässä ja tulevassa.

Toiseksi, rakentakaamme kodissamme rauhaa käyttämällä Herran mallia keskinäisiin suhteisiimme vaikuttamiseen: taivuttelu, pitkämielisyys, lempeys, ystävällisyys, sävyisyys ja vilpitön rakkaus.

Tässä on innoittava kertomus, joka osoittaa, kuinka eräs perhe teki rauhanrakentamisesta perheen tavoitteen ja pani nämä periaatteet käytäntöön.

Tämän perheen lapsilla oli vaikeuksia suhteessaan erääseen aikuiseen, jonka käytös oli usein äreää, alentuvaa ja tylyä. Lapset alkoivat loukkaantuneina ja turhautuneina miettiä, oliko ainoa tapa edetä se, että hekin käyttäytyisivät samalla ilkeällä tavalla.

Eräänä iltana perhe puhui avoimesti jännitteistä ja niiden vaatimasta verosta. Sitten syntyi ajatus – ei vain ratkaisu vaan kokeilu.

Sen sijaan että lapset vastaisivat vaikenemalla tai kostamalla, he tekisivät jotakin odottamatonta: he vastaisivat ystävällisesti. Ei vain kohteliaan pidättyvästi, vaan lausumalla tarkoituksellisen sydämellisiä, ystävällisiä sanoja ja tekemällä huomaavaisia tekoja riippumatta siitä, miten heitä kohdeltiin vastineeksi. Kaikki sopivat kokeilevansa sitä tietyn ajan, jonka jälkeen he kokoontuisivat uudelleen ja pohtisivat asiaa.

Vaikka jotkut aluksi epäröivät, he sitoutuivat suunnitelmaan vilpittömin sydämin.

Se, mitä seuraavaksi tapahtui, oli suorastaan hämmästyttävää.

Kylmä ilmapiiri alkoi lämmetä. Murjotukset korvautuivat hymyillä. Aikuinen, joka oli ennen ollut etäinen ja ankara, alkoi muuttua. Lapset, jotka saivat voimaa valinnastaan toimia rakkauden johtamina, kokivat iloa muutoksesta. Muutos oli niin syvällinen, ettei suunniteltua seurantakokousta koskaan tarvittu. Ystävällisyys oli tehnyt hiljaisen työnsä.

Aikanaan muodostui todellisia ystävyyden siteitä, jotka kohottivat kaikkia. Rauhantekijöinä me annamme anteeksi muille ja kohotamme tietoisesti muita sen sijaan että lannistaisimme heitä.

Kolmanneksi rauhanrakentaminen yhteiskunnassamme. Toisen maailmansodan levottomina vuosina vanhin John A. Widtsoe opetti: ”Ainoa tapa rakentaa rauhanomainen yhteiskunta on kasvattaa miehiä ja naisia, jotka rakastavat rauhaa ja ovat rauhanrakentajia. Kristuksen – – opin mukaisesti jokainen ihminen pitää [koko] maailman rauhaa käsissään.”

Seuraava kertomus havainnollistaa tätä ohjenuoraa kauniisti.

Useita vuosia sitten kaksi miestä – muslimi-imaami ja kristitty pastori Nigeriasta – seisoivat tuskallisen uskonnollisen kuilun vastakkaisilla puolilla. Kumpikin oli kärsinyt syvästi. Silti anteeksiannon parantavan voiman avulla he päättivät kulkea polkua yhdessä.

Imaami Muhammad Ashafasta ja pastori James Wuyesta tuli ystäviä ja epätodennäköisiä kumppaneita rauhan puolesta. Yhdessä he perustivat uskontojen välisen sovittelukeskuksen. Nykyään he opettavat muita korvaamaan vihan toivolla. He ovat olleet kaksi kertaa ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajiksi, ja äskettäin heistä tuli Commonwealthin rauhanpalkinnon ensimmäiset saajat.

Nämä entiset viholliset kulkevat nyt rinta rinnan ja rakentavat uudelleen sitä, mikä oli särkynyt, elävänä todistuksena siitä, että Vapahtajan kutsu olla rauhantekijä on paitsi mahdollinen – se on voimallinen.

Kun opimme tuntemaan Jumalan kirkkauden, silloin meillä ”[ei] ole halua vahingoittaa [toisiamme] vaan elää rauhassa”. Päättäkäämme seurakunnissamme ja yhteisöissämme nähdä toisemme Jumalan lapsina.

Yhteenvetona esitän kutsun. Rauhanrakentaminen vaatii toimintaa – mitä se voisi olla meidän kunkin kohdalla huomisesta alkaen? Voisitko harkita viikon mittaista kolmivaiheista rauhanrakentamisen suunnitelmaa?

1. Kiistoista vapaa kotialue: Kun kiistely alkaa, pysähdy ja käynnistä tilanne uudelleen ystävällisin sanoin ja teoin.

2. Digitaalinen sillanrakennus: Ennen kuin julkaiset, vastaat tai kommentoit verkossa, kysy: ”Rakentaako tämä sillan?” Jos ei, pysähdy. Älä lähetä. Jaa sen sijaan jotakin hyvää. Julista vihan sijaan rauhaa.

3. Korjaa ja lähenny jälleen: Jokainen perheenjäsen voisi etsiä kireän suhteen, pyytää anteeksi, palvella, korjata ja lähentyä jälleen.

On kulunut muutama kuukausi siitä, kun tunsin kiistattoman vaikutelman, joka johti tähän sanomaan: ”Autuaita rauhantekijät.” Saanen lopuksi kertoa vaikutelmista, jotka ovat painaneet sydäntäni tänä aikana.

Rauhanrakentaminen on Kristuksen kaltainen ominaisuus. Rauhantekijöitä leimataan toisinaan naiiveiksi tai heikoiksi – joka puolelta. Rauhantekijänä oleminen ei kuitenkaan tarkoita heikkoutta, vaan vahvuutta tavalla, jota maailma ei ehkä ymmärrä. Rauhanrakentaminen edellyttää rohkeutta ja myönnytyksiä, mutta se ei edellytä periaatteiden uhraamista. Rauhanrakentaminen on johtamista avoimin sydämin, ei suljetuin mielin. Se on sitä, että lähestymme toisiamme ojennetuin käsin, emme puristetuin nyrkein. Rauhanrakentaminen ei ole mikään uusi asia, joka on juuri tullut painosta. Jeesus Kristus itse opetti sitä sekä Raamatun että Mormonin kirjan ihmisille. Nykyajan profeetat ovat sittemmin opettaneet rauhanrakentamista palautuksen varhaisimmista ajoista aina tähän päivään asti.

Me täytämme jumalallisen tehtävämme rakastavan taivaallisen Isän lapsina, kun pyrimme tulemaan rauhantekijöiksi. Todistan Jeesuksesta Kristuksesta, joka on Rauhan Ruhtinas, elävän Jumalan Poika. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.