Koko Suomen Superlauantai Tampereella

Monen yllätykseksi koko Suomen Superlauantai järjestettiin lauantaina 10. toukokuuta 2025 alle kaksi kuukautta edellisen koko Suomen Superin jälkeen. Lyhyestä mainostusajasta huolimatta noin 75 nuorta valvojineen saapui aurinkoisena kevätaamuna Tampereen vaarnakeskukseen.

Tapahtuma alkoi kello 12 ilmoittautumisella ja välipalalla. Mutta luvattua välipalaa ei saapunutkaan! Ruoantoimittajamme kuljetus viipyi ja viipyi. Kun tuskaisen kymmenen minuutin jälkeen tiedustelimme syytä puhelimitse, kuulimme sydämentykytyksiä aiheuttaneen lauseen: ”Ai, eikö tilaisuus ollutkin vasta huomenna?” Rento ruokahuolto muuttuikin yhdeltä istumalta formuloiden renkaanvaihtoa vastaavaksi urheilusuoritukseksi.

Toiset lähtivät kiireen vilkkaa läheiseen kauppaan. Samaan aikaan toiset valmistelivat lennosta kauppaan lähteneille ostoslistan. Kolmannet muokkasivat tarjoilupöydän tarvikkeet täysin erilaista tarjoilua varten. Kaupassa Sara Babaein älykellokin piti repiä ranteesta, kun se alkoi hätääntyä: ”Rauhoitu! Pidä tauko. Lepää välissä.” Kantajat odottivat onneksi jo valmiina kirkon ovella, kun autollinen välipala-aineksia saapui. Niin saatiin tarjottavat esille ja siunatuksi – lähes tunti alkuperäistä aikataulua myöhemmin.

Seuraavaksi pohdimme, miten kommellus suhteutetaan loppupäivän aikatauluun. Erja Määttä lupasi lyhentää seminaarikokouksen ohjelman niin, että nuoret ehtivät rauhassa syödä välipalan. Seminaarikokouksen jälkeinen tiimityöskentelykisailu pääsikin alkamaan kutakuinkin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Kaikessa tässä en voinut kuin olla kiitollinen siitä, millainen porukka paikalle oli saapunut. Tuntui, että olimme yhtä tiimiä! Kukaan ei närkästynyt, vaan sen sijaan tarjottiin apua ja rentoa suhtautumista kaiken kommelluksen keskellä.

Tiimityökilpailussa nuoret jaettiin kahteen eri tilaan. Heidän piti suunnitella ja laatia toisessa tilassa oleville joukkuetovereilleen ohjeet, joilla rakentaa

A) mahdollisimman pitkälle lentävä lennokki tai

B) mahdollisimman korkea spagetti-teippitorni, jonka huipulla pysyy vaahtokarkki.

Suunnitelmien valmistuttua nuoret vaihtoivat tiloja ja alkoivat rakentaa ohjeiden mukaisesti lennokkeja tai torneja. Määräajan päätteeksi järjestettiin lennokkien lennätyskilpailu sekä mitattiin tornien korkeus alustasta vaahtokarkkiin. Lopullisessa pisteytyksessä huomioitiin myös lopputuotosten estetiikka, suunnitelman ja toteutuksen vastaavuus sekä lopputulokselle annetun nimen osuvuus.

Oli hauskaa seurata, miten erilaisia lähestymistapoja ryhmillä oli. Tekemisen meininkiä riitti! Voittajaryhmä pärjäsi vahvasti sekä tornin rakentamisessa että lennokkikilpailussa. Nimeäminenkin osui yksiin, vaikka tiimin osapuolet eivät olleet nähneet toisiaan kilpailun aikana: tornista tuli ”Taivaan portti” ja lennokista ”Taivaan sanansaattaja”. Ne pokkasivat yhteispisteissä kirkkaasti ensimmäisen sijan. Jaetulle toiselle sijalle pääsivät kilpailupari ”Lounastemppeli” ja ”Valonnopea” sekä vielä ”Tähti”-torni ja ”Chicken Jockey” -lennokki.

Päivällistä varten olimme tilanneet ruoat eri toimittajalta, ja kaikki sujui kuten piti.

Päivällisen jälkeen vuorossa oli erilaisia palveluluokkia: hierontaa, askartelua, ystävänauhojen solmimista, tsemppiviestien kirjoittelua äideille ja kukkien viemistä äiti-muistokivelle. Idea luokista oli syntynyt aiemmin keväällä Tampereen nuorten toimintaillassa, jolloin olimme suunnitelleet Superin ohjelmaa. Nuoret halusivat päivään jonkin palvelutoiminnan. Kun sitten listasimme mahdollisia palvelukohteita, he kutakuinkin yksimielisesti halusivat palvella äitejä. Superin jälkeinen sunnuntai oli nimittäin äitienpäivä. Näin jokainen palveluluokka rakennettiin sillä ajatuksella, että nuori voisi sen avulla palvella tai muistaa omaa äitiään, isoäitiään tai muuta häntä hoivannutta aikuista.

Luokkavaihtoehtoja pohdittaessa mietin, miten voitaisiin huomioida ne nuoret, joille äitienpäivä synnyttäisi ristiriitaisia tunteita. Kenties suhde omaan äitiin ei ole kovin läheinen tai ehkä on menettänyt äitinsä kokonaan. Tällöin mieleeni muistui läheisellä Kalevankankaan hautausmaalla oleva ”äiti”-muistokivi. Olen itse käynyt siellä nuorena ja kuullut muistokiveen liittyvän koskettavan tarinan. Joskus innoitus tulee itselleni siten, että tiedän heti: ”Näin sen täytyy mennä.” Juuri näin kävi nytkin. Tunsin ja tiesin, että vaikka muiden luokkien teemat saattaisivat vielä muuttua, yksi luokka tulisi olemaan kukkien vieminen edesmenneiden äitien muistokivelle.

Sain jälkikäteen kuulla, että kävelyretki muistokiven luokse oli ollut erityinen retkeen osallistujille. Matkalla oli mm. puhuttu äitiydestä mainiten, että ”äiti” on naisille annettu kunnianimi huolimatta siitä, onko kasvattanut lapsen kohdussaan vai sydämessään. Olen kiitollinen niistä pienistä hetkistä, jolloin Pyhä Henki voi lujittaa ystävyyssiteitä ja tuoda osaksemme valoa taivaasta vaikka aivan kaupungin vilskeessä, jos vain annamme Hengelle tilaa.

Vuorossa oli vielä paljon toivottu disco ja vapaata olemista mm. biljardia pelaten. Näiltä nuorilta ei hyvää meininkiä puuttunut! Huomasin lisäksi, että tietyillä kappaleilla tuntui olevan ennalta määritetty ”koreografia”, jonka nuoret yhteisesti tiesivät. Itse seurasin vierestä hölmistyneen ihastuneena ja mietin, miksei oma ikäluokkani ollut keksinyt aikanaan jotain yhtä hauskaa. Olisipa ollut mukavaa viettää pitempään aikaa tanssilattialla, mutta itselläni riitti kaikenlaista pientä tehtävää. Epäilemättä moni yksityiskohta ehti jäädä vielä huomaamatta.

Olenkin sydämeni pohjasta kiitollinen kaikille vapaaehtoisille ja valvojille, jotka palvelivat Superin aikana erilaisissa tehtävissä: luokissa, ovimiehenä, ruokailuissa, siivousapuna… Myös nuoret auttoivat osaltaan aina loppusiivousta myöten. He ovatkin näiden tapahtumien suola!