Johanneksen ilmestys
Jeesus Kristus tulee jälleen
Johanneksen näky toivosta Jeesuksessa Kristuksessa
Apostoli Johannes sai erityisen näyn. Johannes näki Jeesuksen Kristuksen, joka näytti hänelle monia asioita menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Jeesus käski Johanneksen kirjoittaa näkemänsä asiat. Jeesus tiesi, että pyhät tekivät parhaansa seuratakseen Häntä. Jeesus halusi heidän saavan toivon siitä, että Hän on voimallisempi kuin maailmassa oleva paha.
Johanneksen ilmestys 1:1–2, 9–11, 13–15, 19; 2–3
Näyssään Johannes näki kirjakäärön, jota kukaan ei voinut avata. Sitten Johannes näki karitsan, joka kuvasi Jeesusta Kristusta. Hän voisi avata kirjakäärön. Johannes oppi, että ennen kuin maailma luotiin, taivaallinen Isä valitsi Jeesuksen meidän Vapahtajaksemme. Se oli tärkein osa Jumalan suunnitelmaa, ja vain Jeesus pystyi siihen.
Johannes näki myös lohikäärmeen, joka edusti Paholaista. Paholainen ei pitänyt Jumalan suunnitelmasta. Hän aloitti sodan taivaassa. Useimmat taivaallisen Isän henkilapsista uskoivat Jeesukseen Kristukseen ja päättivät seurata Häntä. Mutta jotkut heistä päättivät seurata Paholaista. Valintansa vuoksi heidän täytyi lähteä taivaasta.
Johannes näki, että paholainen ja hänen seuraajansa jatkoivat taistelua Jeesusta ja Hänen seuraajiaan vastaan maan päällä. He yrittivät huijata ihmisiä olemaan uskomatta Vapahtajan evankeliumiin. Oli paljon sotia, hävitystä ja sairautta.
Johanneksen ilmestys 6; 8–9; 12:17; 13:11–18; 17–18
Mutta taivaallinen Isä lähetti taivaasta enkeleitä tuomaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin, jotta siitä voitaisiin kertoa jokaiselle maan päällä.
Jotkut ihmiset uskoisivat Jeesukseen ja pitäisivät Hänen käskynsä, kuten he tekivät taivaassakin. Heidän todistuksensa Jeesuksesta auttaisi heitä voittamaan sodan Paholaista vastaan.
Johanneksen ilmestys 12:11; 19:8–10
Johannes näki, että Jeesus Kristus tulee jälleen maan päälle. Hänestä tulee koko maailman Kuningas. Paholaisella ei ole enää valtaa. Jeesuksen ansiosta ei ole enää murhetta eikä tuskaa. Kaikki ihmiset, jotka uskovat Jeesukseen ja pitävät Hänen kanssaan solmimansa liitot, elävät Hänen ja taivaallisen Isän kanssa ikuisesti.