Jeesuksen apostolit johtavat Hänen kirkkoaan
He opettavat, kastavat, parantavat ja jakavat kaiken
Kun Jeesus oli palannut taivaallisen Isänsä luo, apostolit olivat kirkon johtajia. He opettivat Vapahtajan evankeliumia, kutsuivat ihmisiä liittymään Hänen kirkkoonsa ja tekivät monia ihmeitä Jumalan voimalla. Jeesus lupasi auttaa heitä lähettämällä Pyhän Hengen.
Apostolien teot 1:8–13; 2:41–47
Koska Juudas oli kuollut, apostoleja oli vain yksitoista. Apostolit rukoilivat tietääkseen, kenet Jumala halusi Juudaksen tilalle Jeesuksen Kristuksen erityiseksi todistajaksi. Jumala valitsi miehen nimeltä Mattias. Hänestä tuli yksi kahdestatoista apostolista.
Eräänä erityisenä juutalaisten juhlapäivänä opetuslapset olivat yhdessä Jerusalemissa. Yhtäkkiä tuntui kuin taivaasta puhaltanut tuulenpuuska olisi täyttänyt talon. He näkivät tulenlieskojen kaltaisen valon lepäävän päällään, ja he kaikki täyttyivät Pyhällä Hengellä. Pyhän Hengen ansiosta he pystyivät puhumaan eri kielillä.
Kun ihmiset Jerusalemissa kuulivat tästä, paikalle kerääntyi suuri väkijoukko. Vaikka väkijoukossa oli ihmisiä monista maista ja he puhuivat eri kieliä, kukin heistä kuuli omalla kielellään, mitä apostolit sanoivat. Ihmiset olivat ihmeissään!
Pietari astui esiin ja puhui väkijoukolle. Hän kertoi heille Jeesuksesta Kristuksesta. Hän todisti, että Jeesus on Vapahtaja ja että Hän oli noussut kuolleista.
Kun ihmiset kuulivat tämän, heistä tuntui, että heidän piti muuttua. He kysyivät apostoleilta, mitä heidän pitäisi tehdä.
Pietari sanoi: ”Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.” Sinä päivänä kastettiin suunnilleen 3 000 ihmistä ja he liittyivät kirkkoon.
Myöhemmin Pietari ja Johannes menivät temppeliin. He näkivät miehen, joka ei pystynyt kävelemään. Hän istui siellä joka päivä ja pyysi ihmisiltä rahaa.
Mies pyysi Pietarilta ja Johannekselta rahaa. He pysähtyivät ja katsoivat häneen. Pietari sanoi: ”Katso meihin.”
Pietari sanoi, ettei heillä ollut hopeaa eikä kultaa. Mutta heillä oli jotakin parempaa. Pietari sanoi: ”Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele.” Pietari auttoi hänet seisomaan. Ensimmäistä kertaa elämässään mies kykeni kävelemään! Hän oli niin onnellinen, että hän hyppeli kulkiessaan temppeliin Pietarin ja Johanneksen kanssa.
Ihmiset olivat hämmästyneitä. Pietari sanoi heille, ettei mies parantunut hänen voimastaan eikä Johanneksen voimasta. Hän parantui Jeesuksen Kristuksen voimasta ja uskosta Häneen. Pietari kehotti heitä tekemään parannuksen ja uskomaan Jeesukseen.
Jotkut juutalaisten johtajista eivät pitäneet siitä, mitä Pietari ja Johannes opettivat. He sanoivat, ettei kukaan saanut opettaa Jeesuksesta.
Pietari ja Johannes sanoivat olevansa kuuliaisia Jumalalle, ja Jumala halusi heidän kertovan ihmisille, mitä he tiesivät Jeesuksesta Kristuksesta.
Apostolit opettivat edelleen Vapahtajan evankeliumia suurella voimalla. Hänen kirkkoonsa liittyi yhä enemmän ihmisiä. He täyttyivät Pyhällä Hengellä. He rakastivat toisiaan ja jakoivat kaiken keskenään. He myivät sen, mitä heillä oli, ja antoivat rahat apostoleille, jotta nämä antaisivat ne köyhille.