Jeesus opettaa vuorisaarnan
Auttaa meitä tulemaan enemmän taivaallisen Isämme kaltaisiksi
Jeesus ja Hänen opetuslapsensa nousivat vuorelle lähellä Galileanjärveä. Siellä Jeesus opetti heille, kuinka me voimme olla onnellisia ja tulla enemmän taivaallisen Isämme kaltaisiksi.
Jeesus opetti, että ihmiset ovat autuaita eli siunattuja ja onnellisia, kun he ovat nöyriä, puhdassydämisiä ja yrittävät toimia oikein. Ihmiset, jotka antavat anteeksi muille, voivat saada anteeksi. Ihmiset, jotka ovat rauhantekijöitä, saavat Jumalan lapsen nimen.
Jeesus sanoi, että Hänen opetuslapsensa ovat maailman valo – kuin ylhäällä vuorella oleva kaupunki, jonka jokainen näkee. Meidän ei pidä kätkeä valoamme.
Kun seuraamme Jeesusta, me olemme kuin lamppu, jonka valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Hyvät tekomme voivat auttaa ihmisiä uskomaan taivaalliseen Isään.
Jeesus sanoi, että meidän pitää rakastaa kaikkia – niitäkin, jotka eivät rakasta meitä. Meidän pitää rukoilla heidän puolestaan. Jeesus opetti, että meidän pitää pyrkiä olemaan taivaallisen Isämme kaltaisia. Hän opetti, että kun autamme ihmisiä, meidän ei tarvitse kertoa kaikille, mitä olemme tehneet. Jumala näkee tekemämme hyvän, ja Hän siunaa meitä.
Matteus 5:38–48; Matteus 6:1–4
Kun rukoilemme, meidän ei pitäisi olla huolissamme siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Meidän ei pidä hokea samoja sanoja joka kerta, ellemme todella tarkoita niitä. Meidän pitää rukoilla sydämestämme. Taivaallinen Isä kuulee rukouksemme ja tietää, mitä tarvitsemme. Silloinkin kun kukaan muu ei kuule meitä, Hän kyllä kuulee.
Jeesus opetti, ettei meidän pidä ajatella olevamme parempia kuin muut. Meidän tulee muistaa, että meillä kaikilla on haasteita. Muiden tuomitsemisen sijaan meidän pitäisi miettiä, kuinka voimme toimia paremmin. Meidän tulee kohdella muita siten kuin haluamme itseämme kohdeltavan.
Sitten Jeesus kertoi tyhmästä miehestä, joka rakensi talonsa hiekalle, ja järkevästä miehestä, joka rakensi talonsa kalliolle. Kun rankkasade alkoi, hiekalle rakennettu talo sortui ja kalliolle rakennettu talo pysyi pystyssä. Jeesus sanoi, että jos me kuulemme Hänen opetuksiaan ja noudatamme niitä, olemme kuin tuo järkevä mies.