Jeesus, nainen ja kaivo
Opetuksia elävästä vedestä
Jeesus ja Hänen opetuslapsensa olivat kävelemässä Samarian halki matkallaan Galileaan. He pysähtyivät kaivolle hakemaan vettä. Kun Jeesus lepäsi siellä, Hänen opetuslapsensa menivät ostamaan ruokaa.
Samarialainen nainen tuli kaivolle täyttämään vesiruukkunsa. Jeesus pyysi häneltä vettä juotavaksi. Nainen yllättyi. Jeesus oli juutalainen, eivätkä juutalaiset yleensä puhuneet samarialaisten kanssa.
Jeesus kertoi hänelle, että vaikka ihmiset joisivat vettä kaivosta, heille tulisi uudelleen jano. Hän voisi kuitenkin antaa naiselle iankaikkisen elämän ”elävää vettä”, eikä tälle tulisi enää koskaan jano. Nainen sanoi haluavansa hieman tuota ”elävää vettä”.
Jeesus käski naista hakemaan aviomiehensä. ”Ei minulla ole miestä”, nainen sanoi. Jeesus sanoi, että naisella oli ollut viisi aviomiestä eikä mies, jonka kanssa hän asui, ollut hänen aviomiehensä.
Nainen yllättyi siitä, että Jeesus tiesi nämä asiat hänestä. Hän sanoi tietävänsä, että Vapahtaja oli pian tulossa. Jeesus sanoi naiselle, että Hän on Messias.
Nainen jätti vesiruukkunsa kaivolle ja meni kaupunkiin. Hän kertoi monille ihmisille, että hän oli löytänyt Vapahtajan. Hän kutsui heitä tulemaan kuuntelemaan, kun Herra opetti. Tämän naisen ansiosta monet samarialaiset uskoivat Jeesukseen Kristukseen.