Pyhien kirjoitusten kertomuksia
Vertaus laupiaasta samarialaisesta – Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi


Luukas 10:25–37

Vertaus laupiaasta samarialaisesta

Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi

Eräs mies esittää Jeesukselle kysymyksen.

Muuan lainopettaja kysyi Jeesukselta, kuinka hän voisi saada iankaikkisen elämän. Jeesus kysyi häneltä, mitä pyhissä kirjoituksissa sanottiin. Lainopettaja vastasi, että pyhissä kirjoituksissa kehotetaan rakastamaan Jumalaa ja myös lähimmäistämme. Jeesus sanoi, että mies oli oikeassa. Sitten lainopettaja kysyi: ”Kuka on minun lähimmäiseni?” Jeesus vastasi kertomalla miehelle vertauksen eli kertomuksen.

Luukas 10:25–29

Varkaat haavoittavat juutalaista miestä.

Vertauksessa eräs juutalainen mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon. Rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot varastivat hänen vaatteensa, haavoittivat häntä pahasti ja jättivät hänet tielle makaamaan.

Luukas 10:30

Pappi ei välitä loukkaantuneesta miehestä.

Pian samaa tietä kulki pappi. Pappi oli henkilö, joka työskenteli temppelissä. Pappi näki tiellä makaavan miehen mutta kulki ohi tien toista puolta.

Luukas 10:31

Leeviläinen ei välitä loukkaantuneesta miehestä.

Seuraavaksi paikalle tuli toinen mies, leeviläinen, joka myös teki työtä temppelissä. Hänkin näki haavoitetun miehen mutta käveli ohi tien toista puolta.

Luukas 10:32

Samarialainen huomaa juutalaisen miehen.

Sitten paikalle tuli samarialainen. Hän näki, että tiellä makaava mies oli pahoin loukkaantunut. Samarialaiset ja juutalaiset eivät yleensä tulleet toimeen keskenään. Tämä samarialainen halusi kuitenkin auttaa miestä.

Luukas 10:33

Samarialainen pitää huolta juutalaismiehestä.

Samarialainen piti huolta miehestä ja siveli tämän haavoihin öljyä ja viiniä. Hän nosti miehen aasinsa selkään.

Luukas 10:34

Samarialainen vie juutalaismiehen majataloon.

Sitten samarialainen vei miehen majataloon, jossa tämä voisi levätä ja parantua. Seuraavana päivänä ennen lähtöään samarialainen antoi majatalon isännälle rahaa ja sanoi: ”Hoida häntä.” Samarialainen sanoi, että hän palaisi muutaman päivän kuluttua ja toisi lisää rahaa.

Luukas 10:34–35

Jeesus käskee lainopettajaa olemaan samarialaisen kaltainen.

Kertomuksen lopuksi Jeesus esitti lainopettajalle kysymyksen. Kuka oli haavoitetun miehen lähimmäinen? Pappi, leeviläinen vai samarialainen? Lainopettaja vastasi, että lähimmäinen oli se, joka oli osoittanut miehelle rakkautta, eli samarialainen. Jeesus käski lainopettajan mennä ja olla samarialaisen kaltainen.

Luukas 10:36–37