Pyhien kirjoitusten kertomuksia
Vertaus kymmenestä morsiusneidosta – valmiina siihen, että Jeesus tulee jälleen


Matteus 25:1–13

Vertaus kymmenestä morsiusneidosta

Valmiina siihen, että Jeesus tulee jälleen

Jeesuksen opetuslapset kysyvät Häneltä, milloin Hän tulee takaisin.

Jeesuksen opetuslapset tiesivät, että jonakin päivänä, kun Jeesus olisi palannut Isänsä luo, Hän tulisi takaisin maan päälle. He kysyivät Häneltä, mistä he tietäisivät, milloin Hän tulisi takaisin. He halusivat olla valmiita Hänen tuloonsa. Vastauksena Jeesus kertoi heille vertauksen.

Matteus 24:3

Kymmenen naista on menossa häihin.

Vertauksessa kymmenen naista oli menossa häihin. Häät pidettiin myöhään illalla, joten naisten piti ottaa mukaansa öljyllä täytetty lamppu valaisemaan kulkuaan. Viisi naisista olivat viisaita ja toivat mukanaan runsaasti öljyä. Muut viisi olivat tyhmiä eivätkä tuoneet tarpeeksi öljyä.

Matteus 25:1–4

Naiset nukahtavat odottaessaan sulhasta.

Naisten oli odotettava, että sulhanen ja hänen hääseurueensa tulisivat. Mutta sulhasen tulo kesti kauan. Odottaessaan he kaikki nukahtivat.

Matteus 25:5

Joku sanoo, että sulhanen on vihdoin tulossa.

Keskiyöllä joku huusi, että sulhanen oli vihdoin tulossa! Naisten oli aika liittyä hänen kanssaan hääjuhlaan.

Matteus 25:6

Viisi naista kykenee sytyttämään lamppunsa. Viidellä muulla naisella ei ole lainkaan öljyä.

Kaikki naiset nostivat lamppunsa ylös valaisemaan tietään. Mutta viidellä naisella, jotka eivät tuoneet tarpeeksi öljyä, ei ollut valoa. Heidän öljynsä oli loppunut, kun he odottivat sulhasta.

Matteus 25:7–8

Naiset, joilla ei ole öljyä, menevät ostamaan lisää.

Viisi naista, joilla ei ollut öljyä, pyysivät muita jakamaan omaansa. Mutta öljyä ei ollut tarpeeksi jaettavaksi. Ne viisi naista, joilla ei ollut öljyä, menivät nopeasti ostamaan lisää.

Matteus 25:8–9

Sulhanen saapuu ja puhuu viidelle naiselle, jotka ovat valmiita.

Kun he olivat poissa, sulhanen tuli! Viisi naista, jotka olivat valmiita, menivät hänen kanssaan häihin.

Matteus 25:10

Naiset, jotka menivät ostamaan öljyä, eivät pääse häihin.

Kun muut naiset tulivat takaisin, ovi oli kiinni. He koputtivat oveen ja pyysivät sulhasta päästämään heidät sisään. Oli kuitenkin liian myöhäistä. He eivät päässeet häihin.

Matteus 25:11–12

Jeesus opettaa seuraajiaan olemaan valmiita, kun Hän tulee takaisin.

Jeesus on kuin vertauksen sulhanen. Kukaan ei tiedä, milloin Hän tulee jälleen. Vain taivaallinen Isä tietää sen. Niinpä Jeesus käski seuraajiaan olemaan valmiina kuten ne viisi naista, joilla oli tarpeeksi öljyä. Ihmiset, jotka noudattavat Herran käskyjä ja noudattavat Hengen ääntä, ovat valmiita, kun Jeesus Kristus tulee jälleen.

Matteus 24:36; 25:13; Oppi ja liitot 45:56–57