Ihmiset haluavat rangaista syntistä naista
”Mene, äläkä enää tee syntiä”
Varhain eräänä aamuna Jeesus Kristus meni Jerusalemissa sijaitsevaan temppeliin. Hänen ympärilleen kerääntyi paljon ihmisiä kuuntelemaan Hänen opetustaan.
Jeesuksen opettaessa juutalaisten johtajat toivat erään naisen Jeesuksen luo. Nainen oli jäänyt kiinni yhden Jumalan käskyn rikkomisesta. Lain mukaan nainen olisi pitänyt surmata kivittämällä.
Miehet kysyivät Jeesukselta, mitä naiselle pitäisi tehdä. He yrittivät huijata Jeesusta. He tiesivät, ettei Hän haluaisi, että naista satutetaan. Mutta jos Jeesus sanoisi, ettei naista saanut rangaista, he voisivat sanoa, ettei Hän noudattanut lakia.
Jeesus ei kuitenkaan vastannut heille. Hän kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Miehet kysyivät Häneltä uudelleen, mitä heidän pitäisi tehdä.
Lopulta Jeesus suoristautui ja katsoi ympärillään olevia miehiä. Hän sanoi, että se heistä, joka ei ollut koskaan tehnyt syntiä, voisi heittää ensimmäisen kiven naista kohti.
Sitten Jeesus kumartui taas ja kirjoitti maahan. Kaikki miehet tiesivät, että hekin olivat tehneet syntiä. He lähtivät pois yksi toisensa jälkeen.
Jeesus katseli ympärilleen ja näki vain siinä seisovan naisen. Hän kysyi, minne kaikki ihmiset, jotka halusivat rangaista naista, olivat menneet. Nainen vastasi Hänelle, että kaikki olivat lähteneet. Jeesus sanoi naiselle: ”Mene, äläkä enää tee syntiä.” Siitä lähtien nainen uskoi Jeesukseen.