Jeesus antaa apostoleilleen pappeuden avaimet
”Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni”
Eräänä päivänä Jeesus kysyi opetuslapsiltaan, kuka Hän ihmisten mielestä oli. Opetuslapset vastasivat, että joidenkin mielestä Hän oli Johannes Kastaja. Toiset taas ajattelivat, että Hän oli joku Vanhan testamentin profeetta, joka oli palannut kuolleista.
Sitten Jeesus kysyi opetuslapsiltaan, kuka Hän heidän mielestään oli. Pietari sanoi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.”
Jeesus oli iloinen kuullessaan Pietarin sanat. Hän sanoi Pietarille, ettei tämä ollut oppinut muilta ihmisiltä, kuka Jeesus oli. Taivaallinen Isä oli ilmoittanut sen Pietarille.
Jeesus sanoi Pietarille: ”Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni.” Sitten Hän lupasi antaa Pietarille pappeuden avaimet eli valtuuden Jumalalta, jotta Pietari ja muut apostolit voisivat johtaa Hänen kirkkoaan maan päällä.
Muutaman päivän kuluttua Jeesus vei Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen korkealle vuorelle rukoilemaan.
Kun Jeesus rukoili, Hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko. Hänen vaatteensakin näyttivät valkeilta kuin valo.
Kaksi Vanhan testamentin profeettaa, Mooses ja Elia, ilmestyivät. He keskustelivat Jeesuksen kanssa Hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, jotka tapahtuisivat pian Jerusalemissa. Pietari sanoi Jeesukselle: ”Herra, on hyvä, että me olemme täällä.”
Matteus 17:3–4; Luukas 9:30–33
Pietarin puhuessa heidät ympäröi loistava pilvi. He kuulivat Jumalan äänen sanovan: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Pietari, Jaakob ja Johannes pelästyivät ja heittäytyivät maahan.
Jeesus kosketti apostolejaan ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.” He nostivat katseensa. Mooses ja Elia olivat poissa. Tällä vuorella Pietari, Jaakob ja Johannes saivat pappeuden avaimet, jotka Jeesus oli luvannut heille.
Matteus 17:7–9; ks. myös Oppi ja liitot 27:12–13