Pääsiäisen suremisesta pääsiäisaamun lupaukseen

Kuvitus Elia Sampò, kopiointi kielletty

Palveltuamme lähes kolme vuotta lähetystyönjohtajina Ghanassa vaimoni Ruth ja minä olimme viimein pääsemässä vauhtiin. Kaikki tuntui sujuvan hyvin.

Sitten Ruth koki yllättäen sietämätöntä kipua alaselässään. Kun hänellä todettiin munuaiskiviä, jotka olivat liian suuria poistuakseen luonnollisesti, hänet lennätettiin Johannesburgiin Etelä-Afrikkaan. Onnistuneen leikkauksen jälkeen hänen sydämensä pysähtyi ja hän menehtyi leikkaussalissa.

Kuinka näin saattoi käydä? Olimme antaneet kaikkemme lähetystyöllemme.

”Oletko tästä vihainen Jumalalle?” entinen työtoveri kysyi.

”Ei, en syytä Jumalaa”, vastasin. ”En ymmärrä, miksi näin tapahtui, mutta yksikään meistä ei säästy murheelta, vaikka yritämme noudattaa Vapahtajan esimerkkiä tehdä hyvää (ks. Ap. t.10:38). Ylösnousemuksen toivo on minulle nykyään henkilökohtaisempi, todellisempi. Pääsiäinen ei enää ole entisensä.”

Kun etsin lohtua ja opastusta pyhien kirjoitusten ja nykyajan profeettojen sanoista, näin yhteyden pääsiäisen suremisen ja pääsiäisaamun lupauksen välillä. Löysin sanoja, jotka kuvailivat Jeesuksen Kristuksen voimaa ja lupausta ylösnousemuksestamme – sanoja, jotka ravitsivat minua hengellisesti ja antoivat uutta merkitystä sellaiselle, mikä oli aiemmin ollut enimmäkseen abstraktia.

Minua muistutettiin siitä, että ”uskontomme perusperiaatteet ovat apostolien ja profeettojen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, että Hän kuoli, Hänet haudattiin ja Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä ja astui taivaaseen”.

Vanhin Gary E. Stevenson kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, että Jeesuksen Kristuksen ja Hänen sovituksensa ansiosta

• ”Kaikki on muuttunut.”

• ”Kaikki on paremmin.”

• ”Elämästä voi selviytyä – varsinkin tuskallisista hetkistä.”

• ”Kaikki on mahdollista.”

Tänä pääsiäisenä – ja jokaisena pääsiäisenä – juhlin loistavan ylösnousemuksen voimaa ja lupausta, joka koskee minua, Ruthia, rakkaitamme ja myös ihmisiä, joita en ole koskaan tavannut. En ole yksin enkä yksinäinen, vaikka menetin odottamatta rakkaan vaimoni.

Näemme toisemme jälleen, muistelemme tarinoita ja muistoja, vaihdamme tietäviä katseita ja jaamme kokemuksia ajalta, jolloin olemme olleet erossa. Meillä on paljon kerrottavaa toisillemme.