”Vanhan testamentin pääsiäissanoma”, Liahona, huhtikuu 2026.
Vanhan testamentin pääsiäissanoma
Jeesuksen elämä, kärsimys, kuolema ja ylösnousemus ovat Vanhan testamentin ydinsanoma.
Hän on noussut kuolleista, Del Parson, saa kopioida vain kirkon käyttöön
Millä tavoin pääsiäisen tapahtumia – palmusunnuntaita, Vapahtajan kärsimystä Getsemanessa, Hänen ylösnousemustaan ja monia muita – voidaan pitää Vanhan testamentin tapahtumina, vaikka ne onkin merkitty muistiin Uuteen testamenttiin?
Vastaus tuohon kysymykseen perustuu siihen totuuteen, että Jeesus Kristus on Jehova, Vanhan testamentin Jumala (ks. 3. Nefi 15:4–5) ja että ”kaikki, mitä Jumala on maailman alusta asti antanut ihmiselle, on vertauskuvana hänestä” (2. Nefi 11:4).
Getsemane
Katsotaanpa yhtä pääsiäiskertomuksen tärkeää tapahtumaa. Matteus, Markus ja Luukas kertovat kaikki Jeesuksen kokemuksesta Getsemanen puutarhassa. Markus kertoo tapahtumat niiden yksinkertaisimmassa muodossa:
”He tulivat Getsemane-nimiseen paikkaan, ja Jeesus sanoi opetuslapsille: ’Jääkää te tähän siksi aikaa kun minä rukoilen.’
Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen hän otti mukaansa. Hän alkoi nyt tuntea kauhua ja ahdistusta.
Hän sanoi heille: ’Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa.’
Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi maahan ja rukoili, että se hetki, jos mahdollista, menisi häneltä ohitse.
Hän sanoi: ’Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.’” (Mark. 14:32–36.)
Puhutaanko tästä tapahtumasta Vanhassa testamentissa? Evankeliumien kirjoittajat näyttivät ajattelevan niin. Jokaisessa kertomuksessa on viittauksia tuon yön tapahtumiin, jotka täyttivät Vanhan testamentin profetian. Matteus ja Markus kirjoittavat Jeesuksen lainanneen kohtaa, jossa sanotaan, että opetuslapset hylkäisivät Hänet ja pakenisivat (ks. Sak. 13:7; Matt. 26:31; Mark. 14:27). Luukkaan evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Sillä tietäkää, että tämän kirjoituksen täytyy käydä minussa toteen” (Luuk. 22:37), lainaten sitten jaetta Jes. 53:12. Matteus ilmaisi selvemmin, että illan tapahtumat täyttivät profetian. Jos asiat eivät etenisi tarkoitetulla tavalla, ”kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset?” (Matt. 26:54.) Loppujen lopuksi ”kaikki tämä on tapahtunut, jotta profeettojen kirjoitukset kävisivät toteen” (Matt. 26:56).
Jeesus Kristus on Vanhan testamentin sanoma
Uuden testamentin kirjoittajat loivat toisinaan kertomuksissaan ja kirjeissään Vanhaan testamenttiin yhteyksiä ja vertailuja, jotka nykyajan lukijoiden silmissä näyttävät menevän alkuperäisten kirjoittajien sanoja pidemmälle. Mutta kun he tekivät niin soveltaen Vanhan testamentin jakeita Jeesuksen palvelutyöhön, se osoittaa, että he ymmärsivät hyvin Raamatun perusperiaatteen: Jeesuksen elämä, kärsimys, kuolema ja ylösnousemus ovat Vanhan testamentin nimenomainen sanoma. Miten voisi olla toisin? Jeesuksen elämä, kärsimys, kuolema ja ylösnousemus ovat kaiken totuuden ytimessä.
Kärsivä palvelija
Uuden testamentin ajan uskovaisilla oli periaatteessa sama Vanhan testamentin teksti kuin meillä nykyään. Mielikuvien, mallien ja kuvajaisten avulla se opettaa meille perustotuutta ja suuntaa meitä kohti Vapahtajaa. Esimerkiksi Jesajan profetiaa kärsivästä palvelijasta (ks. Jes. 53) on hyvin vaikea selittää muuten kuin profetiana Jeesuksesta. Kun opetuslapsi Filippos kohtasi etiopialaisen miehen lukemassa tuota tekstiä, Filippos kysyi:
”’Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?’
Mies vastasi: ’Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.’ – –
Kohta, jota hän kirjasta luki, oli tämä: – Niin kuin lammas hänet vietiin teuraaksi, niin kuin karitsa, joka on ääneti keritsijänsä edessä, ei hänkään suutansa avannut.”
Etiopialainen kysyi:
”’Voisitko sanoa, kenestä profeetta puhuu, itsestäänkö vai jostakin toisesta?’
Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta.” (Ap. t. 8:30–32, 34–35.)
Abinadi luki saman Jesajan tekstin vihamielisille kuulijoille, jotka eivät nähneet Jeesusta Vanhassa testamentissa. Luettuaan sen hän esitti johtopäätöksen: ”Jumala itse on tuleva alas ihmislasten keskuuteen ja lunastava kansansa” (Moosia 15:1).
Usko ja parannus
Vanhasta testamentista ei todellakaan puutu Kristuksen sanomaa. Tässä suurenmoisessa pyhässä kirjassa usko ja parannus ovat perustavanlaatuinen osa Israelin Jumalan persoonaa ja luonnetta. Hänen kykynsä pelastaa on yksi Hänen jumalallisuutensa tunnusmerkeistä, ja usko Hänen kykyynsä vapauttaa kansansa jokaisen vihollisen otteesta opettaa uskoa Hänen kykyynsä pelastaa suurimpien vihollisten – synnin ja kuoleman – vallasta. Jehovan pitkämielisyys ja halukkuus ottaa vastaan katuvia syntisiä on tunnusomaista Hänen luonteelleen. Parannus on mahdollista, koska Hänen armon käsivartensa on aina ojennettuna niille, jotka hylkäävät syntinsä ja tulevat Hänen luokseen. Näin vilpittömät israelilaiset, jotka palvelivat Jumalaa tietämättä mitään Jeesuksesta Kristuksesta, ymmärsivät sekä uskon että parannuksen ja näkivät ne perustana suhteessaan armolliseen Jumalaan – vaikka he eivät tienneetkään pelastuksensa kaikkia yksityiskohtia.
Temppelipalvelu ja temppeliuhrit
Israelin temppelipalvelu opetti kristillistä evankeliumia, koska sijaissovitus ja sitä seuraava anteeksianto ovat temppeliuhrien ytimessä. Uskolliset muinaiset israelilaiset tiesivät, etteivät he voisi pelastaa itseään synnistä vaan heidän täytyi luottaa Jumalan väliintuloon, joka vapauttaisi heidät hengellisesti. Jeesus, Hänen Mormonin kirjan profeettansa ja Uuden testamentin kirjoittajat ilmoittivat, että itse Kristuksen oli määrä olla Jumalan uhrilammas, mutta perusperiaatteet oli jo ilmaistu Mooseksen laissa. Israelin Messias on itse Jehova, mikä ei aina ole selvää Vanhassa testamentissa, mutta Jeesuksen seuraajat ymmärsivät sen Mormonin kirjassa ja Uudessa testamentissa. Kunnialliset ihmiset, jotka odottivat pelastavaa Messiasta, odottivat innolla Jeesuksen tulemista, ja monet tunnistivat Hänet, kun Hän tuli.
Vanhan testamentin profeetat todistivat Kristuksesta
Opettamalla Jehovan rakkautta ja armoa sekä todistamalla Hänestä kaikki Vanhan testamentin profeetat todistivat Kristuksesta, kuten Mormonin kirja kertoo heidän todistaneen (ks. MK Jaak. 4:4–5; 7:11). Ne, jotka pystyivät näkemään uskon silmin, näkivät Jehovan kaikkien vanhurskaiden toiveidensa ja hartaudenharjoituksensa keskipisteenä. Ne, joita opetettiin, kuten etiopialainen mies, tai joiden silmät avattiin, kuten opetuslapset Emmauksen tiellä, pystyivät silloin näkemään oikein, että Jeesus Nasaretilainen on heidän Messiaansa ja Jumalan virheetön uhri, joka annettiin heidän vuokseen. Yksi sellainen opetuslapsi, Johannes Kastaja, pystyi todistamaan Jeesuksen nähdessään: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” (Joh. 1:29).
Vanhan testamentin huipentuma
Kristityt kirjoittajat Paavalista nykyhetkeen asti ovat nähneet pääsiäisen sanomassa lain ja profeettojen tarkoituksen ja täyttymyksen. Vapahtajan sovitusuhri ja ylösnousemus – pääsiäissanoman ydin – on Vanhan testamentin huipentuma, sen liiton syy, sen Mooseksen lain sanoma, sen temppelin päämäärä ja sen jumalanpalveluksen kaikkien toiveiden ja pyrkimysten täyttymys. Israelin temppelin, ylistyksen ja jumalanpalveluksen perimmäisenä päämääränä oli Vanhan testamentin profetoidun Messiaan, Jeesuksen Kristuksen, pelastava tehtävä.