”Täynnä toivoa ja rauhaa”, Liahona, huhtikuu 2026.
Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
Täynnä toivoa ja rauhaa
Kohtaammepa mitä koettelemuksia tahansa, me voimme kokea rauhaa Jeesuksen Kristuksen avulla.
Kuvitus Elia Sampò, kopiointi kielletty
Kun kuuntelin The Tabernacle Choir at Temple Square ‑kuoron laulavan huhtikuun 2025 yleiskonferenssissa laulua ”It Is Well with My Soul”, Henki täytti sydämeni. Ei pelkästään musiikki – vaan juuri laulamisen syvä kunnioitus ja vilpittömyys saivat minut tuntemaan kuin seisoisin Vapahtajan edessä. Kyynelehdin musiikin kauneuden vuoksi, joka muistutti minua siitä, että Jeesuksen Kristuksen ja Hänen sovituksensa ansiosta voin tuntea rauhaa vaikeuksistani huolimatta.
Soittaessani lauluja sakramenttikokouksessa minusta on usein tuntunut, että musiikki on eräänlainen rukous, keino luoda Hengelle otollinen ilmapiiri ja kommunikoida Jumalan kanssa. Mutta kun kuulin kuoron laulavan tämän laulun hyvin kauniisti, tunsin syvemmän yhteyden siihen totuuteen. Oli kuin musiikki olisi yhdessä Hengen kanssa kohottanut sieluani ja muistuttanut minua Vapahtajan armon voimasta elämässäni.
”Sillä minun sieluni on mieltynyt sydämen lauluun; niin, vanhurskaiden laulu on minulle rukous, ja siihen vastataan siunauksella heidän päällensä” (OL 25:12).
Tämä lupaus tuntuu minusta todelliselta. Musiikin avulla avaamme sydämemme Herralle. Hän puolestaan täyttää sielumme toivolla ja rauhalla. Kun kuuntelin laulua, minua muistutettiin siitä, että kohtasimmepa mitä koettelemuksia tahansa – omassa elämässämme, ihmissuhteissamme tai uskon kanssa kamppaillessamme – meillä voi olla rauha Kristuksen avulla. Niinä hetkinä sielussamme kaikki on todellakin hyvin.
Tämä kokemus on syventänyt rakkauttani kirkon lauluja kohtaan ja sitä kohtaan, mikä merkitys niillä on hengellisessä elämässämme. Ne eivät ole pelkkiä lauluja. Ne ovat rukouksia, toivon sanomia ja tapoja kutsua Vapahtajan rakkaus sydämeemme. Olen kiitollinen siitä, kuinka musiikin voima voi kohottaa ja vahvistaa meitä, etenkin silloin kun tarvitsemme sitä eniten.