Simon Kyreneläinen, joka kantoi ristiä

Simon ei tarjoutunut vapaaehtoiseksi. Hän oli kaikesta päätellen ulkopuolinen. Ja silti hänet valittiin. Kun Jeesus kompastui ristin painon alla ristiinnaulitsemiskulkueen kaaoksessa, Simon oli paikalla.

Tiedämme hyvin vähän Simonista, mutta on miellyttävää kuvitella, että kun taivas järjesti Jeesuksen Kristuksen iankaikkisesti merkittävän sovituksen yksityiskohtia, niin joku, joka saatettiin lukea uskovien joukkoon, valittiin kulkemaan Vapahtajan rinnalla Hänen hädän hetkenään.

Roomalaisen tavan mukaan tuomittu mies kantoi ristinsä teloituspaikalle. Ristiä – tavallisesta puusta, ehkä oliivipuusta tai vuorivaahterasta, karkeasti hakattua – ei valmistettu huolellisesti vaan raa’asti. Se oli häpeän ja kuoleman työkalu, hätäisesti tehty, vain riittävä kestämään ihmisen kärsimyksen painon.

”Ja niin Jeesus ristiään kantaen johdatettiin hirvittävää tietä pitkin hautapaikkaan, pääkallojen ja kuoleman paikkaan. Neljä roomalaista sotilasta meni Hänen viereensä” – nöyryyttääkseen häntä ja pelotellakseen muita. Vapahtajan kaulaan ripustettu tai sotilaan kantama taulu ilmoitti Hänen oletetun rikoksensa.

Jeesus, jota oli jo ruoskittu ja joka oli valvonut, oli fyysisesti mittaamattoman heikko. Ristin paino ei ollut Hänen ainoa kuormansa – se kuvasi Getsemanen tuskan, kavalluksen, raakuuden ja pilkkaamisen huipentumaa. Uupumus ja henkinen ahdistus olivat kuluttaneet Hänen ruumiilliset voimansa.

Hän horjui ja kompuroi. Sitten Hän ei jaksanut enää pidemmälle.

Sillä hetkellä kärsimättömät sotilaat painostivat Simonin palvelukseen. Hän ei ollut osa kulkuetta, mutta silti hänet pysäytettiin ja pakotettiin kantamaan Jeesuksen ristiä.

Tuomitun ristin kantaminen oli halventava merkki. Yksikään roomalainen tai juutalainen ei olisi tarjoutunut sellaiseen tehtävään. Ristiinnaulitsemisen jokaisen yksityiskohdan tarkoituksena oli halventaa. Simon kuitenkin kesti nöyryytyksen.

Mitä hän mahtoi tuntea? Hämmennystä? Myötätuntoa? Kohtasiko hän Vapahtajan katseen? Aistiko hän tuon hetken pyhyyden?

Tuolla lyhyellä kävelymatkalla Golgatalle Simon astui kärsimyksen ytimeen. Saattoiko hän saada sellaisen kokemuksen ilman, että se muutti häntä? Ehkä hän tuli Jerusalemiin pyhiinvaeltajana mutta lähti todistajana.

Simon oli ollut lähellä Jumalan Karitsaa tämän viimeisinä tunteina. Hän oli koskettanut ristinpuuta. Sen päivän tapahtumat ovat varmasti olleet hänelle hyvin todellisia, kun hän auttoi kantamaan sitä ristiä kohti Golgataa.

Meidätkin on kutsuttu kantamaan toistemme kuormia. Meitäkin pyydetään ottamaan ristimme ja seuraamaan Vapahtajaa (ks. Matt. 16:24) silloinkin, kun polku on vaikea ja kuorma raskas. Ja Simonin tavoin mekin saatamme huomata, että kuormista, joita kannamme kuuliaisina, tulee elämämme suurin kunnia.

”Ollakseen Jeesuksen Kristuksen seuraaja ihmisen on joskus kannettava kuormaa – omaa tai jonkun muun kuormaa – ja mentävä sinne, missä vaaditaan uhrauksia ja missä kärsimys on väistämätöntä”, presidentti Jeffrey R. Holland (1940–2025), kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on sanonut. Hän lisäsi: ”Kun otamme ristimme ja seuraamme Häntä, olisi todella murheellista, jos haasteidemme paino ei saisi meitä suhtautumaan myötätuntoisemmin ja huolehtivaisemmin toisten kantamiin kuormiin.”