”Pietari – viitoittaa polkua nykyajan profeetoille”, Liahona, huhtikuu 2026.
He tunsivat Vapahtajan
Pietari – viitoittaa polkua nykyajan profeetoille
Kirkon presidentit ja apostolit kulkevat uskon, ilmoituksen ja toiminnan voimalla.
Kuvitus Laura Serra, kopiointi kielletty
Herran ylösnousemuksen jälkeen Pietarista tuli Kristuksen kirkon asioita johtava pääapostoli. Hän laajensi evankeliumin vaikutuspiiriä ja viitoitti ilmoituksen innoittaman uskon ja toiminnan polun. Tämän taloudenhoitokauden profeetat ovat kulkeneet tätä samaa polkua.
Inhimillisistä heikkouksista huolimatta Pietarin ensimmäisenä taipumuksena oli usein toimia uskoa osoittaen. Esimerkiksi kun hän sai kutsun Herralta, hän jätti heti kalastajan ammattinsa ryhtyäkseen ihmisten kalastajaksi (ks. Matt. 4:19–20; Luuk. 5:11). Ja ennen kuin hän alkoi vajota Galileanjärven vesiin, hän oli astunut veneestä osoittaen uskoa ja kävellyt vettä pitkin (ks. Matt. 14:28–29). Lisäksi kauan ennen kuin Pietari kolme kertaa kielsi tuntevansa Vapahtajan, hän julisti jumalallisen ilmoituksen innoittamana rohkeasti, että Jeesus on Kristus (ks. Matt. 16:13–17).
Samalla tavoin nykyajan profeetat vastaavat uskoa osoittaen Herran kutsuihin ja toimivat edistääkseen evankeliumin vaikutuspiiriä. Pietarin tavoin he saavat ilmoituksia ohjaamaan kirkon kasvua ja todistavat, että Jeesus on Kristus. He tekevät työtä kootakseen kaikki Jumalan lapset ja vakiinnuttaakseen Hänen valtakuntaansa verhon kummallakin puolella.
Elävä toivo
Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen silminnäkijänä Pietari pyrki herättämään toivoa muissa todistaessaan Vapahtajan sovitusuhrista ja kuoleman voittamisesta. Hän opetti, että Isä Jumala on ”synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista” (1. Piet. 1:3).
Samalla tavoin meidän aikanamme presidentti Russell M. Nelson (1924–2025) todisti toivosta, joka kumpuaa Jeesuksesta Kristuksesta, ja tarpeesta kertoa tästä sanomasta muille: ”Jokainen Jumalan lapsi ansaitsee tilaisuuden kuulla ja vastaanottaa Jeesuksen Kristuksen parantavan, lunastavan sanoman. Mikään muu sanoma ei ole keskeisempi onnellisuutemme kannalta – nyt ja ikuisesti. Mikään muu sanoma ei ole enemmän toivon täyttämä.”
Kaikkialle maailmaan
Kun kerrot muille sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta, mieti Pietarin näkyä purjekankaasta, jota kannateltiin neljästä kulmasta ja joka oli täynnä eläimiä, matelijoita ja lintuja. Tässä näyssä Pietaria käskettiin teurastamaan ja syömään eläimet. Niiden syöminen oli kuitenkin iljetys Mooseksen lain mukaan (ks. 3. Moos. 11). Pietari sanoi, ettei hän söisi eläimiä, ja sanoi niiden olevan ”epäpuhdasta” ja ”kiellettyä” (Ap. t. 10:14). Mutta Herra oikaisi häntä: ”Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi” (Ap. t. 10:15).
Pietarin pohtiessa näyn merkitystä hänen luokseen saapui kolme miestä. Heidät oli lähettänyt Cornelius, harras pakana, jonka enkeli oli käskenyt kutsua Pietarin luokseen (ks. Ap. t. 10:3–7). Samalla tavoin Henki käski Pietaria lähtemään miesten mukaan ja olemaan epäilemättä mitään (ks. Ap. t. 10:19–20).
Menemällä pakanan taloon Pietari kuitenkin juutalaisen lain mukaan saastutti itsensä (ks. Ap. t. 10:28). Tämä tapahtui kuitenkin kuuliaisuudesta hänen saamalleen näylle ja Hengelle. Se merkitsi, että Mooseksen laki oli täytetty Kristuksen kautta ja että lunastus oli kaikkien ulottuvilla, ei ainoastaan israelilaisten.
”Tällä Pietarille antamallaan kokemuksella ja ilmoituksella Herra muutti kirkon käytännön ja soi opetuslapsilleen kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä opista”, presidentti D. Todd Christofferson, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa on opettanut. ”Ja niin evankeliumin saarnaaminen laajeni käsittämään koko ihmiskunnan.”
Samalla tavoin myöhempien aikojen profeetat ovat toteuttaneet innoitettuja ja ilmoitettuja muutoksia tuodakseen evankeliumin kaikkialle maailmaan (ks. Matt. 24:14; OL 112:28). Tähän sisältyy se, että vuonna 2012 presidentti Thomas S. Monson (1927–2018) joudutti työtä alentamalla lähetyssaarnaajien palveluikärajaa. Ja vuonna 2023 presidentti Nelson ilmoitti uudesta ja parannellusta julkaisusta Saarnatkaa minun evankeliumiani ohjaamaan paremmin lähetystyötä.
Muita innoitettuja edistysaskelia ovat muun muassa se, että vuodesta 2019 alkaen lähetyssaarnaajat ovat saaneet olla yhteydessä perheeseensä viikoittaisena valmistautumispäivänään ja vuonna 2020 presidentti Nelson valtuutti jokaisen lähetyssaarnaajan kirkossa käyttämään älypuhelinta, mikä auttoi laajentamaan digitaalista käännytystyötä, kun koronaviruspandemia levisi maailmanlaajuisesti.
Nuhteettomuus Jumalaa kohtaan
Pietarin toimet ilmoituksena saadun näyn toteuttamiseksi eivät jääeet vaille vastustusta. Kun kirkon veljet, jotka noudattivat ympärileikkauksen lakia, kuulivat, että Pietari oli tullut Corneliuksen taloon, he ryhtyivät väittelemään hänen kanssaan. Mutta Pietari kertoi heille näystä ja siitä, että Pyhä Henki oli laskeutunut pakanoihin, samoin kuin se oli laskeutunut juutalaisiin, jotka olivat ottaneet Kristuksen vastaan. (Ks. Ap. t. 11:2–16.)
”Jos siis Jumala silloin, kun heistä tuli Herraan Jeesukseen uskovia, antoi heille samanlaisen lahjan kuin meille, mikä olin minä estämään Jumalaa?” hän sanoi (Ap. t. 11:17).
Niin kuin Pietari säilytti nuhteettomuutensa Jumalan edessä, profeetta Joseph Smith teki samoin, kun hän kohtasi ulkoista vastustusta kerrottuaan muille ensimmäisestä näystä. ”Minä olin nähnyt näyn; tiesin sen, ja minä tiesin, että Jumala tiesi sen, enkä voinut sitä kieltää enkä uskaltanutkaan sitä tehdä; joka tapauksessa tiesin, että niin tehdessäni rikkoisin Jumalaa vastaan ja joutuisin tuomion alaiseksi” (JS–H 1:25).
Vuosisatainen vaikutus
Tänä taloudenhoitokautena yhdessä apostolien Jaakob ja Johannes kanssa Pietari palautti Melkisedekin pappeuden profeetta Joseph Smithin välityksellä (ks. OL 27:12; 128:20). Tämä sama pappeus Jumalan Pojan järjestyksen mukaan annetaan nykyään kelvollisille miespuolisille jäsenille siten, että jokaisen pappeuslinja johtaa suoraan Pietariin ja lopulta Jeesukseen Kristukseen.
Lisäksi Pietarin sanat vaikuttivat henkimaailmaa koskevaan myöhempien aikojen ilmoitukseen. Vuonna 1918 tutkiessaan Ensimmäisen Pietarin kirjeen lukuja 3 ja 4 presidentti Joseph F. Smith (1838–1918) sai näyn. Hän ihmetteli Pietarin kirjoittamia sanoja siitä, kuinka ”Jumalan Poika saarnasi vankeudessa oleville hengille” (OL 138:28). Ja hänen silmänsä avautuivat ja hänen ymmärryksensä avartui (ks. OL 138:29).
Presidentti Smithille ilmoitettiin jumalallisesti, että niiden kolmen päivän aikana, jolloin Hänen ruumiinsa makasi haudassa, Kristus kävi henkimaailmassa. Siellä Vapahtaja järjesti kirkkonsa vanhurskaiden kuolleiden keskuudessa. Ja he jatkavat käännytystyötä muille henkimaailmassa. Siten evankeliumia saarnataan kuolleille (ks. OL 138:30), mikä suo heille mahdollisuuden ottaa vastaan Kristuksen tarjoaman pelastuksen ja korotuksen. Tätä edistävät nykyään jäsenet, jotka saavat sijaistoimituksia kuolleiden puolesta myöhempien aikojen temppeleissä.
Aikojen täyttyminen
Pietari ilmoitti meille, miksi tämä suuri työ tuodaan kaikkien saataville: ”Jumala [ei] erottele ihmisiä” (Ap. t. 10:34). Hän ilmoitti myös, miksi evankeliumia on saarnattava kuolleille: ”Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset” (1. Piet. 4:6).
Myös myöhempien aikojen profeetat opettavat kuolleiden lunastamista ja meidän myöhempien aikojen tehtäviämme tässä työssä. ”Pappeuden avaimet antavat meille valtuuden ulottaa kaikki Abrahamille luvatut siunaukset koskemaan jokaista liittonsa pitävää miestä ja naista. Temppelityö tuo nämä hienot siunaukset kaikkien Jumalan lasten ulottuville riippumatta siitä, missä tai milloin he ovat eläneet tai nyt elävät.”
Elävä kirkko
Pietarin tavoin Kristuksen palautetun kirkon profeetat jatkavat muutosten toteuttamista Herran ohjeiden mukaan. Tähän sisältyy se, että presidentti Nelson laajensi menettelytapoja sallimalla nuorten naisten ja nuorten miesten toimia todistajina temppelien kastehuoneissa ja sekä naisten että miesten toimia sinetöimisen todistajina temppelin sinetöimistoimituksissa.
Siihen sisältyy se, että vuonna 2018 presidentti Nelson tähdensi uudelleen Herran kirkolleen antamaa nimeä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Siihen sisältyy hänen ilmoituksensa seurakunnan Nuorten Miesten johtokuntien lakkauttamisesta vuodesta 2020 alkaen, minkä ansiosta piispat – Aaronin pappeuden virka – voivat työskennellä tiiviimmin nuorten miesten kanssa, joilla on Aaronin pappeuden virka ja jotka toimivat siinä virassa.
Lisäksi profeetalliset pyrkimykset ovat jouduttaneet työtä uusien temppelien rakentamiseksi, jotta Jumalan kansaa voidaan koota kummallakin puolella verhoa. Satoja temppeleitä eri puolilla maailmaa on toiminnassa, rakenteilla tai suunnitteilla.
Kautta taloudenhoitokausien Pietarista Joseph Smithiin ja edelleen presidentti Dallin H. Oaksiin Jumalan profeetat ovat toimineet uskoa osoittaen rakentaakseen Hänen valtakuntaansa, todistaakseen, että Jeesus on Kristus, ja kootakseen kaikki Jumalan lapset verhon kummallakin puolella. Kuten Pietari muinaisina aikoina, profeetat ja apostolit nykyään seuraavat edelleen Jeesusta Kristusta ja johtavat Hänen kirkkoaan ilmoituksen kautta.