Minä uskon
Koska olen kuuro, tunsin itseni ulkopuoliseksi. Huomasin kuuluvani kirkkoon
Herran kirkon jäseneksi tuleminen on opettanut minulle, että kohtasimmepa millaisia haasteita tahansa, usko ja toivo Häneen voivat johtaa meidät rauhaan, tarkoituksen tuntemiseen ja yhteenkuuluvuuteen.
Vartuin kuurona ja tunsin usein olevani näkymätön ja irrallaan ympäröivästä maailmasta sekä epävarma siitä, löytäisinkö koskaan paikkaa, johon todella sopisin.
Näistä haasteista huolimatta kieltäydyin luovuttamasta. Uskoin, että elämässä oli muutakin kuin kohtaamani kamppailut, ja olin päättänyt löytää sen.
Löysin kirkon
Muutama vuosi sitten etsin tarkoitusta elämälle ja löysin Facebook-sivun nimeltä ”ASL Followers of Jesus Christ in Washington D.C” [Amerikkalaista viittomakieltä käyttävät Jeesuksen Kristuksen seuraajat Washington D.C:ssä].
En ollut koskaan kuullut Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta, mutta osasin amerikkalaista viittomakieltä (ASL), ja jokin sivulla kosketti minua. Kommentoin postausta, ja yllätyksekseni sain vastauksen. Sivua hoitavat sisarlähetyssaarnaajat esittivät minulle kaksi kysymystä:
”Kuinka löysit meidät?”
”Mitä tiedät Jeesuksesta Kristuksesta?”
Vastasin rehellisesti: minulla ei ollut uskoa, toivoa eikä omanarvontuntoa. Sisarlähetyssaarnaajien vastaus muutti kaiken. He kannustivat minua keskittymään siihen, että luotan taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen, ja he lupasivat, että He auttaisivat minua selviytymään kamppailuistani. Vaikka olin aluksi epäileväinen, tunsin heidän sanojensa koskettavan minua.
Kun tutkin evankeliumia, ymmärsin, että elämä on matka takaisin taivaallisen Isän luo täynnä ylä- ja alamäkiä, käänteitä ja mutkia. Mutta kun kohdistin uskoni ja toivoni Jeesukseen Kristukseen, pystyin suunnistamaan tällä matkalla ja löytämään rauhaa ja onnellisuutta (ks. 1. Nefi 17:13).
Muutaman seuraavan kuukauden aikana työskentelin viittomakielisten sisarlähetyssaarnaajien kanssa Washington D.C:ssä oppien evankeliumia ja kasvaen uskossani. Kävin kirkossa, osallistuin toimintoihin ja kävin jopa Washington D.C:n temppelissä sen avoimien ovien tilaisuudessa. Kun astuin selestiseen huoneeseen ensimmäistä kertaa, tunsin rauhaa ja levollisuutta, jollaista en ollut kokenut koskaan aiemmin.
Jatkaessani matkaani kohtasin uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Siirryin New Yorkissa uuteen korkeakouluun, missä sekä tapasin uusia ystäviä että myös syvensin uskoani. Tuona aikana tein päätöksen mennä kasteelle – päätöksen, joka muutti elämäni paremmaksi.
Löysin uskoa ja yhteenkuuluvuutta
Kun liityin kirkkoon, minusta tuntui, että olin viimeinkin löytänyt paikkani.
Kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin Neil L. Andersenin sanat ovat muistuttaneet jatkuvasti toivosta, joka minulla nyt on: ”Meidän toivomme iankaikkisesta elämästä on varma Kristuksen armosta ja omien valintojemme kautta.” Nämä sanat auttavat minua tuntemaan varmuutta siitä, etten ole yksin ja että Jeesuksen Kristuksen uhri antaa minulle mahdollisuuden tehdä parannusta ja palata taivaallisen Isäni luo.
Vaikka suuren osan elämääni tunsin olevani ulkopuolinen, kirkko on tuonut minulle tunteen yhteenkuulumisesta ja tarkoituksellisuudesta. Uskomalla Jeesukseen Kristukseen huomasin olevani Jumalan lapsi, kelvollinen rakkauteen ja iankaikkiseen onneen. Aiemmin tunsin itseni eristetyksi ja yksinäiseksi, mutta nyt tunnen syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta tietäen, etten ole koskaan yksin, olivatpa kohtaamani haasteet millaisia tahansa.
Jos etsit rauhaa, yhteenkuuluvuutta ja tarkoitusta elämääsi, kannustan sinua ottamaan ensimmäisen askeleen omalla matkallasi tutkimalla Jeesuksen Kristuksen evankeliumia ja syventämällä uskoasi Häneen.
Löydä toivo, joka tulee jumalallisen identiteettisi hyväksymisestä. Tiedä, ettet ole koskaan yksin – ja että taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus auttavat sinua kamppailuissasi.