NA-viikkojulkaisusta
Kuinka voin kokea iloa, kun masennus on tehnyt minut turraksi?
Meidät lähetettiin tähän elämään kuolevaisuudessa kokemaan iloa.
Masennuksen kausina minun on vaikea nähdä merkitystä elämässäni. Kun lempipuuhistanikin tulee tylsiä, tekisi mieli luovuttaa ja mennä takaisin sänkyyn. Vietän päiviä – joskus viikkoja – vailla kykyä tuntea juuri mitään.
Sellaisina aikoina on vaikea muistaa, että asiat muuttuvat parempaan suuntaan, ja huomaan kysyväni:
Kuinka voin kokea iloa, kun en tunnu tuntevan yhtään mitään?
Hyväksy tuntemuksesi
Yleensä viimeinen asia, mitä haluan tehdä, kun olen masentunut, on puhua siitä, miltä minusta tuntuu, tai ajatella sitä. Olen kuitenkin huomannut, että tuntemusteni hyväksyminen auttaa minua usein löytämään huojennusta. Tähän sisältyy sen hyväksyminen, että minusta tuntuu toisinaan pahalta, mutta myös sen hyväksyminen, että minulla on lupa tuntea iloa.
Opin äskettäin menetelmästä, jota käytetään hapanjuurileipien leipomisessa ja jota kutsutaan viiltämiseksi. Leipurit viiltävät leiväksi muotoillun taikinan pintakerrokseen ennen paistamista kauniita kuvioita. Taikinaan tehdyt kuviot mahdollistavat luonnollisen paikan höyryn poistumiselle ja leivän laajenemiselle paistamisen aikana. Viiltämättä jäänyt leipä repeää ja räjähtää ei-toivotuista kohdista.
Kuten hapanjuurileipä, jota ei ole viilletty, masennuksen (eli höyryn) aiheuttamien tuskallisten tuntemusten pidätteleminen saa tuntemukseni turtumaan ja lopulta räjähtämään. Ilman tervettä paikkaa purkaa tuntemuksia ne aiheuttavat tuskaa ja vahinkoa itselleni ja muille edistäen masennuksen negatiivista, turruttavaa kierrettä.
Leivän viiltämisen tapaan minun on täytynyt löytää tervehenkisiä tapoja purkaa tuntemuksia – joko puhumalla niistä, rukoilemalla, harrastamalla liikuntaa, tekemällä taidetta, käymällä temppelissä tai muilla keinoin. Se voi olla tuskallista – kuin avaisi haavoja, jotka jättäisin mieluummin avaamatta – mutta niin tehdessäni pystyn käsittelemään tuntemuksiani, mikä vapauttaa minut niistä. Vasta silloin turtumus näyttää löysäävän otettaan. Alan tuntea jälleen elämäniloa.
Tunteista avautuminen voi tuntua mahdottomalta, kun masennus pitää otteessaan. Mutta Vapahtajan avulla on mahdollista päästää irti surusta ja masennuksesta ja tehdä tilaa ilolle. Kuten presidentti Jeffrey R. Holland, kahdentoista apostolin koorumin virkaa toimittava presidentti, on sanonut: ”Muistattehan huomenna ja joka päivä sen jälkeenkin, että Herra siunaa niitä, jotka haluavat kehittyä.” Yksinkertainen halu kokea iloa on suurenmoinen lähtökohta.
Jumala loi meidät kokemaan iloa
Kun tunnen masennuksen pilven roikkuvan ylläni, käännyn usein jakeen 2. Nefi 2:25 puoleen: ”Ihmiset ovat, jotta heillä voisi olla ilo.”
Olemme siis täällä kokeaksemme iloa. Mutta se ei tunnu kovin lohdulliselta, kun masennuksen vuoksi sitä on kovin vaikea tuntea. Aiemmin tässä luvussa saamme kuitenkin tietää, että ilman vastakohtaisuutta me jäisimme kuolleiksi, ”vaille elämää ja kuolemaa tai katoavaa tai katoamatonta, onnea tai kurjuutta” (2. Nefi 2:11).
Emme siis tietäisi hyvän olevan olemassa, jos emme kokisi pahaa. Itse asiassa ilman vastakohtaisuutta emme tuntisi mitään. Olisimme turtia ikuisesti. Nuo vaikeat ajat ovat meille välttämättömiä, jotta ylipäätään kokisimme iloa ja tunnistaisimme sen.
On vaikea uskoa, että sellaiset tuskalliset kokemukset voisivat mitenkään olla hyödyllisiä – mutta en haluaisi viettää iankaikkisuutta sellaisessa loputtoman yksitoikkoisuuden tilassa vailla edistystä. Murheen, tuskan ja turtumuksen hetkeni ovat juuri niitä hetkiä, joiden vuoksi voin riemuita, kun tunnen iloa perheeni kanssa, maastopyöräillessä, lukiessa tai tekemällä päivittäin parannusta.
Kristus tuntee sinut
Sisar Bonnie H. Cordon, entinen Nuorten Naisten ylijohtaja, on opettanut: ”[Jeesus Kristus] tuntee – – meidän kärsimyksemme ja kutsuu: Tuokaa luokseni ahdistuneet ja masentuneet, uupuneet, ylpeät ja väärin ymmärretyt, yksinäiset tai ne, jotka ovat ’millään tavalla vaivaisia’.”
Minä rakastan Vapahtajaani. Tiedän, että Hän kärsi ja kuoli puolestani henkilökohtaisesti. Hänen puoleensa kääntyminen auttaa sinua voittamaan kaiken, mitä kohtaat – jopa ne musertavat pelot, joita masennus voi tuoda. Saatat toisinaan ajatella olevasi yksin, mutta Kristus ei unohda sinua, sillä Hän on piirtänyt sinut käsiensä ihoon (ks. Jes. 49:16). Hän uhrasi henkensä sinun vuoksesi, ja Hän oli täydellinen. Jos Hän uskoo sinuun riittävästi tehdäkseen niin, silloin on varmasti toivoa siitä, että ilo tulee.
Jos sinusta tuntuu, ettei pimeys lopu koskaan, muista presidentti Hollandin sanat: ”Maailmassa, joka tarvitsee hyvin kipeästi kaiken valon, mitä se voi saada, älä vähättele sitä iankaikkista valoa, jonka Jumala on pannut sinun sieluusi ennen tätä maailmaa. Puhu jonkun kanssa. Pyydä apua. – – Apua on saatavilla – muilta ja etenkin Jumalalta. Sinua rakastetaan, arvostetaan ja tarvitaan.”
Minulle avun pyytäminen Jumalalta on usein ensimmäinen askel pois masennuksen kierteestä, ja kuten vuorelle kiivetessä, joskus minun on vain keskityttävä seuraavaan askeleeseen. Tiedän, että Kristuksen ansiosta tunnen jälleen iloa niin kauan kuin jatkan askelten ottamista opetuslapseuden polulla.