Uhraaminen ja temppeli

Muinaisessa Israelissa tilaisuus osallistua uhritoimituksiin oli usein se, mikä toi ihmisiä temppeliin Jerusalemissa. Raamatunkohdissa kuvataan päivittäisten, viikoittaisten ja vuosittaisten uhrilahjojen kalenteria temppelissä sekä erityisiä uhreja tietyissä elämäntapahtumissa (ks. 3. Moos. 1–7; 4. Moos. 28–29). Nämä uhraamiset kiinnittivät huomiota eri näkökohtiin ihmisten suhteessa Jumalaan. Esimerkiksi:

• Syntiuhrit ja hyvitysuhrit muistuttivat ihmisiä tekemään sovinnon Jumalan kanssa ja kunnioittamaan Hänen käskyjään.

• Yhteysuhreilla juhlistettiin Jumalan liittosuhdetta kansaansa ja osoitettiin kiitollisuutta siunauksista.

• Polttouhreilla ja ateriauhreilla tunnustettiin Jumalan läsnäolo ja osoitettiin ihmisten omistautuminen Hänelle.

Uhrasipa henkilö pienen määrän viljaa, lintuparin tai terveen karjaeläimen, uhrauksiin kuului jostakin arvokkaasta luopuminen. Lisäksi jonkin uhraaminen merkitsi sen jakamista Jumalan ja muiden kanssa. Monien uhritoimitusten aikana tämä jakaminen oli kirjaimellista. Eläinuhrin veri ja rasva saatettiin uhrata alttarilla, kun taas papit saivat nahan tulevaa käyttöä varten ja lahjoittaja sai syötäväksi lihaa. Temppeliuhrien avulla israelilaiset saattoivat vertauskuvallisesti jakaa aterian taivaallisen Isänsä ja Kuninkaansa kanssa.

Perheet Jerusalemissa saattoivat katsella, kuinka savuvanat nousivat temppelin alttareilta kohti taivasta, ja tunnistaa Herralle tarjotun lihan, satotuotteiden ja juomien ”tuoksuvan tuliuhrin” (ks. 3. Moos. 1:9, 13, 17). Nämä uhrit liittivät heidän omat eläimensä, satonsa, maansa ja työnsä Jumalaan. Vanhurskaat kuninkaat toivottivat pyhiinvaeltajat kaikkialta luvatusta maasta tervetulleiksi mukaan tapahtumiin kuten temppelin pääsiäisjuhlaan, jossa jokainen perhe uhrasi karitsan (ks. 2. Aik. 29–30; 35). Osallistuminen uhraamiseen ja yhteisiin juhliin muiden Jumalaa palvelevien kanssa toimi voimallisena muistutuksena yhteisestä hengellisestä perinnöstä ja päämäärästä. Israelilaiset saattoivat lähteä temppelistä valmistautuneempina tekemään jokapäiväisiä uhrauksia Jumalalle ja toisilleen.

Temppelissä vallitseva jakamisen ja toveruuden ilmapiiri, joka syntyi uhraamisen myötä, tulee esiin näkyvästi Uudessa testamentissa. Kun Jeesus oli nuori, Hänen perheensä matkasi temppeliin uhraamaan uhreja ja tapasi siellä sellaisia ihmisiä kuten Hanna ja Simeon sekä uskonnollisia opettajia (ks. Luuk. 2). Jeesuksen tehtävä ja palvelutyö huipentuivat siihen, kun Hän matkasi viimeisen kerran temppeliin ja antoi sitten henkensä uhrina muiden puolesta. Jeesuksen kuoleman jälkeen apostolit kävivät usein temppelissä ja opettivat siellä olevia ihmisiä, jotka olivat tulleet paikalle monista kansakunnista. Jotkut Uuden testamentin kirjoittajista kuvailivat Jeesuksen sovitusta vertaamalla sitä temppeliuhreihin.

Uhraaminen palautuksen aikana

Siinä vaiheessa, kun myöhempien aikojen pyhät rakensivat temppeleitä, heidän ymmärryksensä uhraamisesta oli syventynyt. Mormonin kirjassa selitetään, että muinaisten uhrien keskeinen tarkoitus oli valmistaa ihmisten mieltä Jeesuksen Kristuksen tulevaa uhria varten. Hänen meiltä vaatimansa uhri on ”särkynyt sydän ja murtunut mieli” (3. Nefi 9:20). Myöhempien aikojen temppelipalvelussa fyysiset muistutukset Jeesuksen Kristuksen uhrista valmistavat meitä rakastamaan, palvelemaan ja uhraamaan, kuten Jeesus teki.

Myöhempien aikojen pyhät antoivat aikaansa, kykyjään ja omaisuuttaan auttaakseen varhaisten temppelien rakentamisessa. Lucy Mack Smith ymmärsi, että työ Kirtlandin temppelillä toi ihmisiä yhteen. ”Kaikissa ajatuksissamme oli vain yksi päävaikutin”, hän sanoi, ”ja se oli Herran huoneen rakentaminen.” Jeesus Kristus ilmestyi valmiissa temppelissä ja lupasi, että pyhät voisivat tulla Hänen luokseen siellä: ”Minä ilmaisen itseni kansalleni armollisesti tässä huoneessa” (OL 110:7).

Nauvoossa monet miehet uhrasivat aikaansa työskentelemällä temppelin rakennustöissä joka kymmenes päivä. Apuyhdistys perustettiin sen jälkeen kun ompelija Margaret Cook oli kääntynyt työnantajansa Sarah Granger Kimballin puoleen kertoen suunnitelmasta, jonka mukaan naiset voisivat osallistua työhön valmistamalla paitoja temppelin rakennustyömiehille. Nämä ponnistelut merkitsivät sitä, että Nauvoon temppelin rakennustyömiehet oli usein vaatetettu muiden pyhien uhrauksilla. Kirtlandin, Nauvoon ja Utahin pioneeritemppeleissä yhteiset materiaali- ja työuhrit liittivät osaltaan temppelit ikuisiksi ajoiksi niihin perheisiin, jotka antoivat apua.

Tavallisten myöhempien aikojen pyhien lahjoitukset, kuten sen lesken lahjoitus, joka Jeesuksen aikoina antoi kaiken omaisuutensa temppelin uhriarkkuun, tekevät temppelien rakentamisen edelleen mahdolliseksi (ks. Mark. 12:41–44). Monissa tapauksissa pyhät ovat tehneet uhrauksia myös päästäkseen temppeliin. Esimerkiksi kun temppeliseremoniat oli käännetty kokonaan espanjaksi vuonna 1945, pyhät Meksikosta, Yhdysvalloista ja myöhemmin Keski-Amerikasta liittyivät vuosittaisiin karavaaneihin käydäkseen Mesan temppelissä Arizonassa Yhdysvalloissa. Jäsenet reitin varrella ja Mesassa tarjosivat matkaajille aterioita, majapaikkoja ja voimallisia yhteisiä kokemuksia.

Vuokraavatpa pyhät nykyään linja-autoja samankaltaista karavaania varten, viettävätpä he seurakunnan temppeli-iltaa säännöllisesti, tai järjestävätpä he nuorille käyntejä temppelissä, yhteiset temppeliperinteet voivat auttaa meitä lähestymään Jumalaa ja toisiamme muistaessamme Jeesuksen Kristuksen uhria.

Temppelissä me teemme liiton noudattaa uhrauksen lakia, johon sisältyy uhraamisen ja jakamisen hengen omaksuminen, kun palaamme tekemään Herran työtä ulkopuolisessa maailmassa. Meidän halukkuutemme luopua maailmallisista haluista ja elää korkeammalla ja pyhemmällä tavalla osoittaa Herralle, että me olemme halukkaita uhraamaan Hänelle ”särkyneen sydämen ja murtuneen mielen” (ks. 3. Nefi 9:20).

Aivan kuten muinaiset israelilaiset saivat usein osan uhreistaan takaisin syödäkseen ne fyysisesti, mekin huomaamme usein, että omat uhrimme ravitsevat meitä hengellisesti. Kun astumme Herran huoneeseen, voimme muistaa, että aika, jonka uhraamme osallistuaksemme temppelityöhön, on enemmän kuin jotakin, mistä luovumme – se on aikaa, jonka voimme jakaa Herran kanssa, ja kallisarvoinen mahdollisuus olla yhdessä Hänen luonaan.