NN-leiri 2024, Tampereen ja Jyväskylän vaarna

Jos kesällä 2024 halusi löytää paikan, missä kokea ystävyyttä ja yhteenkuuluvuutta, kuulla iloista puheensorinaa, laulua ja naurua sekä saada ihania kokemuksia ja uusia ystäviä, kaikki tämä löytyi Tampereen ja Jyväskylän vaarnojen yhteiseltä Nuorten Naisten leiriltä Raumalta.

Pienellä viihtyisällä leirintäalueella metsän keskellä ja meren äärellä Pölläkarilla kokoontui heinäkuun lopulla yli 60 hengen joukko nuoria naisia ja valvojia. Maanantaina alkaneen leirin tunnelma oli vastaanottava, kun järjestäjät ohjasivat tulijoita majoitustiloihin ja oli mahdollisuus tavata ennestään tuttuja ystäviä. Jännitystäkin oli ilmassa, sillä mukana oli myös uusia nuoria naisia, jotka eivät tunteneet leiriltä vielä ketään.

Leiri aloitettiin majoittumisella ja lounaalla. Sen jälkeen Tampereen vaarnan Nuorten Naisten johtaja Jaadia Pulliainen toivotti osallistujat tervetulleiksi Pölläkarille. Alkurukouksen jälkeen käytiin läpi leirin säännöt sekä yleiset ohjeet. Ääneen pääsi myös Jyväskylän vaarnan Nuorten Naisten johtaja Maarit Kaketti. Lopuksi pidettiin pieni tutustuminen, jossa eri seurakuntien edustajat saivat nousta vuoron perään ylös.

Aloitusohjelman jälkeen suurin osa leiriläisistä siirtyi odottamaan hevosta, jonka oli määrä saapua pian leiripaikalle. Lopulta odotus palkittiin, ja osallistujat pääsivät vuorotellen ratsastamaan.

Samalla kun suurin osa vietti aikaa hevosen luona, muutamat halukkaat menivät aaltoja uhmaten uimaan ja saunomaan. Sup-lautailu ei onnistunut ensimmäisenä leiripäivänä kovan tuulen takia kuin rannan tuntumassa, ja paikalle tuotu vesitrampoliini heitti kuperkeikkaa ilmassa jokaisen tuulenpuuskan kohdalla. Uimavalvojat saivat pelätä rannalla, että uimarit jäävät sen alle. Onneksi muutama neuvokas valvoja keksi sitoa trampoliinin tukevasti kiinni uimarappusten alaosaan laiturin viereen, minkä jälkeen uimarit pääsivät nauttimaan myös siitä uinnin aikana.

Iltanuotiolla leirillä mukana ollut pappeusveli sai näyttää taitonsa nuotion sytyttämisessä, mikä ei sekään ollut mitään ihan lasten leikkiä siinä tuulessa. Pian kuitenkin tuli rätisi iloisesti ja ensimmäiset pääsivät paistamaan vaahtokarkkeja herkullisiin s’moreseihin. Iltanuotiolla osallistuttiin myös ryhmissä kahden nuoren naisen järjestämään hengelliseen suunnistukseen, jonka aiheena oli Nuorten Naisten johtoaihe. Suunnistuksessa vaihdettiin hyviä ajatuksia ja pohdittiin pyhien kirjoitusten kohtia.

Tiistaiaamuna herättiin auringonpaisteeseen, vaikka sääennuste olikin povannut sadetta. Rukoukset oli kuultu! Aamupäivän ohjelman aloitti yhteinen hetki laulun, aamurukouksen ja hengellisen ajatuksen merkeissä. Leirin vanhin nuorten naisten joukko toimi leirillä nuorleiriohjaajina, mikä tarkoitti, että heidän vastuulleen oli annettu eri tilaisuuksien johtaminen, musiikista vastaaminen sekä muita pieniä tehtäviä.

Yhteisen päivänavauksen jälkeen siirryttiin työstämään pienryhmissä näytelmiä pyhistä kirjoituksista. Aiheet mukailivat vuoden nuorten teemaa ”Minä olen Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi”.

Näytelmien suunnittelun ja harjoittelun jälkeen olivat vuorossa pajat: korujen teko, oman leirikirjan askartelu ja leiripaidan koristelu. Näissä pajoissa pääsivät taidot ja luovuus valloilleen, ja eri leiripisteet täyttyivät iloisella puheensorinalla sekä naurulla tekemisen lomassa. Koruja tehtiin itselle ja annettiin lahjaksi vanhoille ja uusille leirikavereille. Korviin ilmestyi karkkikorviksia ja päälle puettiin teemaltaan vaihtelevia leiripaitoja.

Päivemmällä leiripaikalle saapui nuorten naisten toiveiden mukaisesti kaksi ponia, joita leiriläiset alkoivat heti harjata, hoitaa ja letittää. Leiripaikalle järjestettiin ponien agilityrata, missä nuoret naiset ja valvojat pääsivät taluttamaan ponia joko yksin tai pienenä kisana kaverin kanssa. Ponien tuojat antoivat paljon kiitosta nuorten naisten hyvästä käytöksestä ja kysyivät vielä ennen poislähtöä, mikä on tämä hieno porukka, joka täällä kokoontuu. Paikalla olleet saattoivat kertoa sen heille tuntien suurta iloa ja ylpeyttä nuorista naisistamme!

Iltapäivällä pienryhmät siirtyivät vuorotellen eri rasteille, joilla opeteltiin ensiaputaitoja, itsepuolustusta ja erätaitoja. Näillä pisteillä saatiinkin aimo annos tärkeää opetusta siitä, kuinka antaa elvytystä, miten puolustautua hyökkäävässä tilanteessa sekä kuinka käyttää oikeaoppisesti ja turvallisesti puukkoa.

Päivällisen jälkeen vuorossa oli jälleen saunomista ja uintia. Tuuli oli tyyntynyt hieman edellisestä päivästä, ja suppailu onnistui kauempana laiturista kuin aiempana päivänä. Aallokkoa oli kuitenkin vielä sen verran, että moni meloja päätyi hyvän matkan päähän kohti rantaheinikkoa ja uimavalvojat saivat pysyä rannalla kaiken aikaa valppaina. Pari kertaa lähdettiin jopa ”pelastusretkelle”, kun näytti siltä, että takaisin tulemiseen tarvittiin apua. Pienen jännityksen jälkeen kaikki saatiin kuitenkin onnellisesti rantaan. Kaiken kaikkiaan uinnista ja yhdessäolosta otettiin kaikki ilo irti, ja aurinko lämmitti rannalla olevia.

Iltanuotiolla päästiin seuraamaan kolmea aamulla harjoiteltua näytelmää. Nuorimmat esittivät kertomuksen Danielin ystävistä tulisessa uunissa, ja kaikki roolisuoritukset onnistuivat erinomaisesti. Keskiryhmän näytelmän aiheena oli Daavid ja Goljat. Esitys mukaili viimeisen yleiskonferenssin puhetta, jossa Daavid taisteli Goljatia vastaan erilaisilla henkilökohtaisilla vahvuuksilla. Goljat tyrmättiin ensimmäisellä kivellä, joka edusti ”rakkautta Jumalaa kohtaan”.

Vanhimpaan ikäryhmään kuuluvat eli nuorleiriohjaajat olivat saaneet suunnitella ja toteuttaa vapaasti valitsemansa pyhien kirjoitusten kertomukset. He olivat valinneet yhdistelmän, jossa Vapahtaja tyynnyttää ensin myrskyn ja kävelee sen jälkeen veden päällä. Tässä esityksessä oli voimaa ja eläytymistä!

Näytelmien jälkeen päästiin syömään nuotiomakkaroita ja paistamaan tikkupullaa. Syömisen lomassa nuorleiriohjaajat innostuivat järjestämään myös etkodiskon, johon kaikki olivat tervetulleita laulamaan ja tanssimaan hyvän meiningin siivittäminä.

Keskiviikkoaamu valkeni kauniina ja aurinkoisena, ja vedenpinta oli tyyni. Pieni joukko aamuvirkkuja valvojia ja nuoria naisia suunnisti laiturille aamutreeniin, joka oli oivallinen aloitus uudelle päivälle.

Yhteisessä päivän aloituksessa kuultiin hengellinen ajatus viisauden sanasta. Monen muun tärkeän huomion ohella opittiin, että viisauden sana on tehty heikoimpia ajatellen, eli meidän on hyvä muistaa, ettei se ole jotakin vaikeaa, mitä meille on annettu.

Aamupäivän pienryhmissä kokoonnuttiin kolmeen hengelliseen luokkaan, joissa opeteltiin hengellinen laulu, keskusteltiin piispan tehtävästä ja pohdittiin hengellisen suunnan tärkeyttä.

Lounaan jälkeen oli vuorossa spa-hoidot uinnin ja saunomisen merkeissä. Niitä seurasivat kampauskoulu ja kynsien hoito, jotka valmistivat leiriläisiä iltapäivän diskoon. Tunnelma oli katossa, kun nuoret naiset ja muutama innokas valvojakin tanssivat ja lauloivat monenlaisen musiikin tahdissa. FSY:ssä olleet pääsivät myös opettamaan FSY-tanssin niille nuorille naisille, joille se ei ollut ennestään tuttu.

Diskosta ilta siirtyi hieman toiselle taajuudelle, kun lyhyen tauon jälkeen aloitettiin todistuskokous. Vieraana ollut raumalainen veli kertoi hengellisen kokemuksen siitä, miten voimakas vaikutus suuressakin joukossa voi olla jopa vain yhdellä, jolla on Pyhä Henki mukanaan.

Todistuskokous jatkui lauluesityksellä, joka oli opeteltu aamulla. Esitykseen osallistuivat lähes kaikki leirillä mukana olleet, ja se kosketti sekä kuulijoita että laulajia. Pyhä Henki tuntui voimakkaana, ja monet nuoret naiset lausuivat todistuksen rukouksesta, ystävyydestä ja hengellisistä kokemuksista, joita heillä oli ollut.

Kun ilta eteni vielä uudelle sauna- ja uintikierrokselle, iltapalalle ja iltavapaa-ajalle, ei leirin olisi toivonut loppuvan koskaan! Unen tarve tuli kuitenkin lopulta vastaan, ja yön jo ehdittyä pitkälle menivät lopulta viimeisetkin leiriläiset nukkumaan.

Torstaina edessä olivat enää leirin viimeinen yhteinen päivänavaus, pienryhmien omat hengelliset hetket sekä pakkaus ja leiripaikan siivous. Lisäksi yksi sisarvalvojista esitti yhteisessä osuudessa mieleenpainuvan hengellisen sanoman ”sinapinsiemenen kokoisesta uskosta, joka voi siirtää vuoria”.

Puoliltapäivin oli aika viimeisille hyvästeille sekä halauksille, ja sitten suunnattiin kotimatkalle. Mukaan saatiin yksi tärkeistä leiriaarteista eli oma leirikirja, johon toiset leiriläiset olivat saaneet kirjoittaa kehuja ja muuta hyvää palautetta.

”Ja nyt – – kaikki tämä tehtiin [Pölläkarilla], eli [Pölläkarin] vesien äärellä, metsässä, joka oli lähellä [Pölläkarin] vesiä; niin, kuinka kauniita ovatkaan [Pölläkarin] paikka, – – vedet ja – – metsä niiden silmissä, jotka siellä tulivat tuntemaan [ystävyyttä, ihania kokemuksia, yhteenkuuluvuutta, iloa ja] Lunastajansa” (Moosia 18:30).