NA-viikkojulkaisusta
Mitä muutto vieraaseen maahan opetti minulle hengellisestä omavaraisuudesta
Hengellinen omavaraisuus ei tarkoita sitä, että teemme kaiken itse. Kyse on Herraan turvaamisesta.
Valokuva kirjoittajan luvalla
Kun muutin Perusta Yhdysvaltoihin työskennelläkseni lastenhoitajana eräässä perheessä, kaikki tuntui hyvin vieraalta. Kieli, kulttuuri, ruoka ja sää olivat kaikki hyvin erilaisia.
Se oli myös ensimmäinen kerta, kun olin yksinäni. Kun vartuin, kirkossa käyminen oli yksinkertaisesti osa perheemme elämää. Rakastin sitä, mutta minun oli helppoa olla perheen varassa pysyäkseni hengellisesti vahvana.
Vasta kun muutin muualle, aloin ymmärtää, mitä tarkoittaa olla hengellisesti omavarainen.
Voimaa kirkosta
Kun muutin, en tuntenut ketään enkä osannut englantia. Tunsin olevani eksyksissä, irrallaan ja yksin. Se oli pelottavaa.
Kun olin kertonut äidilleni huolestani asumisesta eri maassa, hän oli neuvonut minua: ”Minne tahansa menetkin, etsi kirkko.”
Niinpä tein juuri niin: etsin lähimmän seurakuntakeskuksen ja löysin oman seurakuntani. Vähänpä tiesin, että tämä yksinkertainen askel olisi käännekohta matkalla kohti hengellistä omavaraisuutta.
Ensimmäinen sunnuntaini tässä uudessa maassa oli häkellyttävä, mutta se, että uuden seurakuntani jäsenet toivottivat minut tervetulleeksi, oli todellinen ihme. Eräs sisar kutsui minut osallistumaan instituuttiin, ja sen myötä sekä englannin kielen taitoni koheni että ystäväpiirini laajeni.
Instituutin ansiosta osallistuin lähellä pidettyyn kirkon nuorten naimattomien aikuisten konferenssiin ja sain yhteyden muihin nuoriin aikuisiin, jotka pyrkivät elämään evankeliumin mukaan.
Tunsin hengellisen omavaraisuuteni todella kasvavan, kun rukoillen elin liittojeni mukaan, nautin sakramentin joka sunnuntai ja palvelin muita.
Turvasin Herraan
Kaikista näistä siunauksista huolimatta kohtasin silti haasteita.
Työskentely lastenhoitajana perheessä ei mennyt niin sujuvasti kuin olin odottanut. Isäntäperheeni ei pitänyt omaa osuuttaan sopimuksestamme, ja päädyin lopulta etsimään uutta työtä ja asuinpaikkaa.
Oli monia iltoja, jolloin en tiennyt, minne menisin. Etsintä tuntui loputtomalta, ja jännitteet isäntäperheeni kanssa saivat minut kyseenalaistamaan kaiken.
Tiesin, että ensimmäinen askel oli rukoilla taivaallista Isää tilanteestani. Kuten vanhin Clement M. Matswagothata, vyöhykeseitsenkymmen, on opettanut: ”Rukoile, kun etsit keinoja tulla omavaraiseksi. Vakuutan sinulle, että taivaallinen Isä tuo ajatuksia mieleesi ja siunaa sinua.”
Joka ilta käännyin taivaallisen Isän puoleen rukouksessa pyytäen paitsi keinoa muuttaa tilannetta myös voimaa toimia saamani innoituksen mukaan. Tiesin, että usko ilman tekoja on kuollut (ks. Jaak. 2:26).
Kun kerroin tilanteestani ystäville seurakunnassa, eräs sisar tarjosi minulle osa-aikaista työtä auttaen minua säästämään ylimääräistä rahaa elättääkseni itseni. Olin hyvin kiitollinen siitä, että olin ottanut yhteyttä seurakuntaani ja pystyin turvaamaan heihin tänä vaikeana aikana.
Suhtauduin myönteisesti hengelliseen kasvuun
Lopulta löysin uuden isäntäperheen Utahista. Rukoiltuani paljon tunsin voimakkaasti, että juuri siellä minun piti olla. Muutin jälleen ja löysin nuorten naimattomien aikuisten seurakunnan, jossa voisin jatkaa palvelemista ja kasvua.
Tämä kokemus opetti minulle, että omavaraisuus – hengellinen tai ajallinen – ei tarkoita sitä, että kohtaamme kaiken yksin. Kuten vanhin Gerrit W. Gong kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”’Omavaraisuus’ ei tarkoita turvautumista pelkästään omaan itseemme. Viime kädessä se tarkoittaa uskoa ja turvautumista Herraan. Omavaraisuus on valinta, jonka teemme tullaksemme Herran luo, jotta Hän voi auttaa meitä auttamaan muita.”
Uskon ja nöyryyden avulla me voimme luopua heikkouksistamme, ja Herra voi ”[tehdä] sen, mikä on heikkoa, [meissä] vahvaksi” (Et. 12:27). Heikkouksistani tuli minulle tilaisuuksia kasvaa lähemmäksi Jumalaa luottaen siihen, että Hän auttaa minua ”toimimaan, pysymään riippumattomana ja tulemaan sellaiseksi kuin Hän on”.
Aina kun tunnen epävarmuutta tai pelkoa tulevaisuuden suhteen, niin se, että asetan etusijalle suhteeni taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen rukoilemalla, olemalla yhteydessä muihin opetuslapsiin ja uudistamalla liittoni, auttaa minua tuntemaan rauhaa.
Kun muistelen matkaani, huomaan, että jokainen haaste on ollut mahdollisuus hengelliseen kasvuun. Aivan kuten ajallinen omavaraisuuteni on kasvanut, samoin hengellinen omavaraisuuteni on kasvanut, kun olen aktiivisesti vahvistanut suhdettani Jumalaan.
Minne tahansa elämä minut viekin, muistan aina äitini neuvon etsiä kirkko – etsiä Kristus. Tiedän, että taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus ovat täysin tietoisia olosuhteistani. Minne tahansa menenkin, kääntyminen Heidän puoleensa ohjaa minut aina oikeaan suuntaan.