Filippiineillä Manilan temppeli piiritettynä

Valokuva Manilan temppelistä Filippiineillä Leo Camposano Imperial

Dignardino Espi, Manilan temppelin johtava turvahenkilö Filippiineillä, oli huolissaan saapuessaan töihin illalla 1. joulukuuta 1989. Aiemmin samana päivänä aseistautuneet miehet olivat järjestäneet Manilassa kapinan, joka syöksi kaupungin kaaokseen. Kyseessä oli seitsemäs yritys kaataa Filippiinien hallitus neljän vuoden aikana.

Poliittisesta sekasorrosta huolimatta kirkolla oli vankka perusta Filippiineillä. Viimeisten 30 vuoden aikana sen jäsenmäärä oli kasvanut pienestä filippiiniläisten uskovien ryhmästä yli 200 000 pyhään. Maassa oli nyt 38 vaarnaa ja yhdeksän lähetyskenttää. Ja siitä lähtien kun Manilan temppeli vihittiin käyttöön syyskuussa 1984, se oli ollut suuren ilon ja hengellisen voiman lähde.

Temppelin turvapalvelutalosta Dignardino löysi työtoverinsa Felipe Ramosin ja Remigio Julianin. Vaikka nämä kaksi miestä olivat lopettamassa työvuoroaan, he olivat haluttomia lähtemään kotiin. Temppeliä vastapäätä oli Camp Aguinaldo, iso sotilastukikohta. Vartijat tiesivät, että leiri saattaisi muodostua aseistettujen miesten kohteeksi, ja he olivat huolissaan siitä, että poistuisivat asemapaikaltaan ja joutuisivat taistelujen keskelle. He halusivat mieluummin jäädä ja olla apuna säilyttämässä Herran huoneen ja sen tontin pyhyyden.

Kello yhden aikaan aamuyöllä hallituksen joukot asettivat tiesulun risteykseen temppelin lähelle. Muutamaa tuntia myöhemmin panssarivaunu ajoi tiesulun läpi ja vaurioitti temppelin ympärillä olevaa muuria.

Kun väkivaltaisuudet puhkesivat kadulla, Dignardino ja muut turvamiehet värväsivät temppelin kaksi kiinteistönhoitajaa avuksi pitämään rakennuksen ja sen tontin turvassa. Joukko miehiä etsi suojaa hallituksen tulitukselta ja mursi pian temppelin portit auki. Dignardino yritti pakottaa heidät lähtemään, mutta he kieltäytyivät.

Myöhemmin samana iltapäivänä Dignardino puhui temppelinjohtaja Floyd Hoganin ja vyöhykkeenjohtaja George I. Cannonin kanssa puhelimessa. Vyöhykkeenjohtaja Cannon neuvoi häntä ja henkilöstöä hakeutumaan suojaan temppelin sisätiloihin. Vähän myöhemmin puhelinlinjat katkesivat.

Seuraavana aamuna oli paastosunnuntai, ja henkilöstö aloitti paastonsa pyytämällä Jumalaa varjelemaan Herran huonetta häpäisemiseltä ja vahingoittamiselta.

Päivä kului paljolti samanlaisena kuin sitä edeltävä. Helikopterit lensivät yläpuolella ja tulittivat taajaan temppelialuetta. Lentokone pudotti useita pommeja lähistölle rikkoen kirkon jakelukeskuksen ikkunat ja vahingoittaen muita rakennuksia. Yhdessä vaiheessa hävittäjä ampui kaksi rakettia temppelin yllä ja sytytti viereisen niityn tuleen.

Varhain iltapäivällä Dignardino löysi kymmenen aseistettua miestä temppelin sisäänkäynnin läheltä. ”Se, mitä on temppelirakennuksen sisällä, on luonteeltaan puhtaasti uskonnollista ja pyhää”, hän kertoi heille. Hän oli hermostunut, mutta jatkoi puhumista. ”Jos vaaditte päästä sisään rakennuksen pyhyyteen, sen pyhä luonne katoaa”, hän sanoi. ”Riistäisittekö meiltä nämä siunaukset?” Miehet olivat hiljaa, ja kun he kävelivät pois, Dignardino tiesi, että hänen sanansa olivat koskettaneet heitä.

Sinä iltana Dignardino kokosi henkilöstönsä, ja he hakeutuivat jälleen suojaan temppeliin. Hän piti palavan rukouksen ja luotti siihen, että Herra varjelisi pyhää huonettaan.

Koko yön he odottivat pommien putoamista, mutta tunnit kuluivat hiljaisuudessa. Kun maanantaiaamu koitti, he astuivat varovasti ulos temppelistä kartoittamaan tilannetta. Aseistautuneet miehet olivat poissa. Jäljelle oli jäänyt vain hylättyjä aseita, ammuksia ja sotilaspukuja.

Dignardino ja muut miehet tarkastivat tontin ja löysivät vaurioita muutamista ulkorakennuksista. Mutta itse temppeli säilyi vahingoittumattomana.