Vapahtajan polun varrella

Kolme vuotta sitten minulla todettiin Parkinsonin tauti – sairaus, joka aiheuttaa etenevää vapinaa ja jäykkyyttä. Se oli musertava uutinen, ja luulin, että elämäni oli ohi.

Seuraavien kuukausien aikana vajosin pimeyden, ahdistuksen ja masennuksen syövereihin. Pelkäsin edessä olevia haasteita. Ajattelin, etten pystyisi elämään pitkään jatkuvan käsivarsieni kivun ja käsieni vapinan kanssa. Kuinka kaipasinkaan sitä, että saisin olla Vapahtajan polun varrella ja koskettaa Hänen viittaansa, kuten verenvuodosta kärsivä nainen!

”Nainen näet ajatteli: ’Jos pääsen koskettamaan edes hänen viittaansa, niin minä paranen’” (Mark. 5:28).

Vaikka sain lääkehoitoa ja monet rukoilivat minulle huojennusta, parannuskeinoa ei tullut. Kun eräänä päivänä avasin sydämeni taivaalliselle Isälle, sain syvempää ymmärrystä. Herra oli parantamassa minua – Hän ei suonut toivomaani fyysistä parantumista vaan sen parantumisen, jota tarvitsin: hengellisen parantumisen.

Silloin tajusin, että luottamukseni Jumalan ”hengelliseen ohjaukseen” oli kasvamassa. Rukouksistani ja myötätunnostani muita kohtaan tuli palavampia. Aloin varata päivittäin aikaa siihen, että mietiskelin ja irrottauduin häiriötekijöistä etsien opetuksia, joita voisin oppia haasteistani. Jeesuksen Kristuksen sovitus sai uuden merkityksen, ja aloin tuntea kiireellisempää tarvetta tehdä parannusta.

Tuskani keskellä, kun minusta tuntui, ettei minulla ollut enää mitään annettavaa, sain yllätyksekseni kutsun palvella seurakunnan Apuyhdistyksen johtajana. Se, että unohdin ongelmani palvellessani muita naisia, oli rakastavan Isän siunaus, aivan kuin Hän olisi sanonut luottavansa minuun yhä. Vastavuoroisesti minä olen saanut osakseni rakkautta ja kiintymystä ystävällisiltä sisarilta, jotka ymmärtävät haasteitani.

Nykyään tunnen olevani Vapahtajan polun varrella. Kun odotan Häntä, haasteeni jalostavat minua.

Herra voi parantaa tuskamme, olipa se fyysistä, emotionaalista tai hengellistä, mutta meidän täytyy osoittaa uskoa Hänen parantamiseensa ja odottaa kärsivällisesti. Jossakin polun varrella Vapahtaja on niin lähellä, että voimme koskettaa Hänen vaatteitaan ja kuulla Hänen sanovan: ”Tyttäreni, uskosi on parantanut sinut. Mene rauhassa, sinä olet päässyt vaivastasi.” (Mark. 5:34.)