”Palvelutyötä pelastustyöntekijöinä”, Liahona, kesäkuu 2025.
Palvelutyötä pelastustyöntekijöinä
Kuten pelastustyöntekijät kriisitilanteessa, mekin voimme tuoda apua ja lohtua, mutta me emme voi parantaa. Me voimme kuitenkin rakastaa veljiämme ja sisariamme, huolehtia heistä ja johdattaa heitä Kristuksen, Mestariparantajan, luo.
Tyttäreni Abby on ensihoitaja, eikä hänen työssään ole kahta samanlaista päivää. Jokainen hänen saamansa puhelu on ainutkertainen ja vaatii erilaisen reagoinnin. Hänen työnsä on ennalta arvaamatonta ja tapahtuu erittäin vaihtelevissa olosuhteissa. Hän ei hoida ihmisiä steriilissä sairaalahuoneessa erikoislaitteiden ympäröimänä, vaan hänet voi usein nähdä painelemassa käsin jonkun sydäntä moottoritien varressa, asettamassa hengitysputkea henkitorveen kylpyhuoneen lattialla, auttamassa synnytyksessä auton takaosassa, sitomassa haavoja, lastoittamassa murtuneita luita tai huolehtimassa lääkityksestä.
Hän arvioi heti, mitä tarvitaan, ja tekee sitten parhaansa sillä tiedolla, joka hänellä on. Kun tilanne on epätavallinen ja herää kysymys siitä, mitä pitäisi tehdä, hän soittaa lääkärille ja puhuu tämän kanssa saadakseen lisäohjeita.
Vaikka Abbyn työ ensihoitajana on hyvin tärkeää, hän ei paranna ihmisiä ja lähetä heitä sitten kotiin terveinä ja hyvinvoivina. Hänen tehtävänään on antaa ensiapua, hoitoa ja lohtua, kunnes ihmisten tila on riittävän vakaa, jotta heidät voidaan kuljettaa sairaalaan. Siellä lääkärit voivat käyttää erikoistaitojaan vammojen ja sairauksien hoitoon niin että parantuminen voi alkaa.
Mekin olemme pelastustyöntekijöitä
Kun olen ajatellut tehtäväämme Jumalan kirkon jäseninä Israelin kokoamisessa, mieleeni on juolahtanut, että Abbyn tavoin me olemme pelastustyöntekijöitä. Jokaisella kohtaamallamme ihmisellä on ainutlaatuisia haasteita, ja jokainen vaatii erilaista suhtautumistapaa. Veljistämme ja sisaristamme huolehtiminen ei tapahdu ennalta arvattavassa, kontrolloidussa ympäristössä. Työskentelemme todellisten ihmisten ja todellisen elämän tilanteiden kanssa, ja se voi olla haasteellista.
Pelastustyöntekijän tavoin meidän täytyy arvioida tarpeita ja sitten vastata niihin parhaamme mukaan sen tiedon perusteella, joka meillä on. Kun tilanne on epätavallinen emmekä tiedä, mitä tehdä, mekin voimme pyytää rukoilemalla lisäohjeita saadaksemme Hengen johdatusta, jotta tietäisimme, kuinka meidän tulee toimia. Voimme pyytää apua myös johtajiltamme, kuten Apuyhdistyksen ja vanhinten koorumin johtokunnilta.
Luvussa Moosia 18 Alma puhuu niiden vanhurskaista haluista, jotka tulevat Jumalan lammastarhaan: kantaa toistensa kuormia, surra surevien kanssa, lohduttaa niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa, ja olla Jumalan todistajina (ks. jakeet 8–9). Kun olen kokenut elämässäni vastoinkäymisten hetkiä, tuntenut olevani hylätty ja kuin taivaat olisivat minulta suljetut ja sitten joku on tullut istumaan viereeni, itkenyt kanssani tai kuunnellut minua, olen tuntenut Jumalan rakkautta tuon henkilön välityksellä ja saanut todistuksen siitä, että Hän on tietoinen minusta ja tilanteestani.
Ajattelemme usein, että todistajana oleminen tarkoittaa sitä, että kerromme uskonkäsityksistämme muille ja todistamme totuudesta, ja joskus Henki johtaa meitä tekemään juuri niin. Mutta tämä ei ole aina ensimmäinen asia, jota ihmiset tarvitsevat, kun he ovat vaikeissa tilanteissa. Kun Abby kohtaa jonkun, jonka sydän on pysähtynyt, se ei todennäköisesti ole ihanteellinen hetki aloittaa keskustelua terveellisistä ruokailutottumuksista ja liikunnasta. Hänen tehtävänään ei ole arvostella sitä, miten henkilö päätyi sellaiseen tilaan, tai päättää, kuka ansaitsee hänen huolenpitonsa. Jos joku tarvitsee apua, hän antaa sitä.
Aivan kuten Abby ei paranna ihmisiä ja lähetä heitä matkaan, mekään emme voi tehdä ihmisiä eheiksi, korjata tai pelastaa heitä. Meidän tehtävämme on ratkaisevan tärkeä: rakastaa veljiämme ja sisariamme, huolehtia heistä ja johdattaa heitä Kristuksen, Mestariparantajan, luo, joka pystyy parantamaan ja pelastamaan.
Palvelutyössämme on helppo tuntea avuttomuutta, kun kohtaamme ihmisiä, joiden taakka on hyvin raskas, monimutkainen tai tuntematon tai joiden synnit ovat niin suuria, riippuvuudet niin orjuuttavia, kipu ja murhe niin voimakasta tai usko niin heikkoa, ettemme tiedä, kuinka auttaa heitä. Turhaudumme, kun yritämme korjata tai muuttaa ihmisiä, koska meillä ei ole voimaa tehdä sitä muiden hyväksi. Kuten vanhin Dale G. Renlund kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Vapahtajan työnä on parantaa. Meidän työnämme on rakastaa – rakastaa ja palvella sellaisella tavalla, että muut tuntevat halua tulla Jeesuksen Kristuksen luo.”
Me olemme pelastustyöntekijöitä.
Jokaisella kohtaamallamme ihmisellä on ainutlaatuisia haasteita, ja jokainen vaatii erilaista suhtautumistapaa.
Valokuva nuorista naisista Judith Ann Beck
Meidän työnämme on rakastaa muita
Kun Alma puhuu niiden lohduttamisesta, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa, ei ole mitään alaviitettä, lisäystä tai tarkennusta, jossa sanottaisiin: ”Lohduta niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa, kunhan heillä on samat uskonkäsitykset kuin sinulla, he pukeutuvat kuten sinä, ovat vapaita synnistä tai elävät tavalla, jonka hyväksyt.” Pelastustyöntekijöinä meidän tehtävämme ei ole tuomita muita tai päättää, ovatko he rakkautemme ja huolenpitomme arvoisia. Ohjeemme ovat hyvin selkeät:
-
”Rakastakaa toisianne!” (Joh. 13:34.)
-
”Ruoki minun lampaitani” (Joh. 21:17).
-
”Jokainen pitäköön veljeään itsensä veroisena” (OL 38:25).
Profeetta Joseph Smith sanoi:
”Mitä lähemmäksi pääsemme taivaallista Isäämme, sitä taipuvaisemmat olemme suhtautumaan myötätuntoisesti hukkuviin sieluihin; meistä tuntuu, että haluamme nostaa heidät harteillemme ja heittää heidän syntinsä selkämme taakse. – –
Jos haluatte, että Jumala on laupias teitä kohtaan, niin olkaa laupiaita toinen toistanne kohtaan.”
Vanhempani olivat monin tavoin esimerkkinä tästä rakkaudesta. Heillä oli suuri perhe ja monta lastenlasta, joista muutamat päättivät jättää kirkon tai kulkea polkuja, jotka poikkesivat sen opetuksista. Tietääkseni vanhempani eivät kuitenkaan koskaan arvostelleet, pakottaneet tai yrittäneet muuttaa lastenlapsiaan pyrkiessään ”pelastamaan” heidät. He jättivät tuomitsemisen ja pelastamisen Vapahtajalle ja yksinkertaisesti rakastivat heitä. Heidän kotinsa oli paikka, jossa jokainen tunsi olevansa tervetullut ja turvassa riippumatta uskonkäsityksistään, seksuaalisesta suuntautumisestaan, poliittisesta näkemyksestään tai maailmankatsomuksestaan.
Lastenlapset voivat kertoa heille mistä tahansa ja olla oma itsensä heidän lähellään ilman pelkoa torjumisesta. Vanhempani viettivät aikaa heidän kanssaan, kuuntelivat heitä ja vahvistivat suhteita heihin.
Äitini kuolemaa edeltävinä päivinä näin hänen lastenlastensa – useimmat nyt 20–30-vuotiaita – itkevän kokoontuessaan rakkaan isoäitinsä vuoteen ympärille. Tämä pieni valkotukkainen nainen oli isäni kanssa palvellut heitä, arvostanut heitä, toivottanut heidät tervetulleiksi ja rakastanut heitä ehdoitta. Vanhempani olivat uskollisia myöhempien aikojen pyhiä, jotka ymmärsivät, ettei muiden rakastaminen vähennä uskoamme eikä muuta uskonkäsityksiämme silloinkaan kun heidän uskonkäsityksensä tai valintansa eroavat omistamme. Me emme menetä mitään rakastamalla kaikkia Jumalan lapsia.
Tämä ei tarkoita sitä, että jätämme opettamatta, kuinka tärkeää on noudattaa Jumalan käskyjä. Kuten presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on opettanut: ”Jotta voimme pitää tasapainossa sitoumuksemme rakastaa ja lain, meidän täytyy jatkuvasti osoittaa rakkautta silloinkin kun jatkuvasti kunnioitamme käskyjä ja pidämme ne. Meidän täytyy pyrkiä varjelemaan kallisarvoisia ihmissuhteita ja samaan aikaan olla tinkimättä vastuustamme olla kuuliaisia evankeliumin laille ja tukea sitä.”
Pelastustyöntekijöinä ja Kristuksen opetuslapsina me voimme rakastaa, kuten Hän rakastaa, ja luoda turvallisia paikkoja ympärillämme oleville – ihmissuhteissamme, kodissamme, naapurustossamme ja kirkossamme. Nämä ovat paikkoja, joissa ihmiset voivat kokea rakkautta, hyväksyntää ja mukaan ottamista ja joissa he voivat tutustua Vapahtajaan, jolla on voima parantaa, antaa anteeksi, pelastaa ja saattaa kaikki kohdalleen.
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Valokuva Carol Christine Porter