”Me seuraamme Jeesusta Kristusta osallistumalla Hänen työhönsä”, Liahona, kesäkuu 2025.
Me seuraamme Jeesusta Kristusta osallistumalla Hänen työhönsä
Me osallistumme Vapahtajan työhön, kun keskitymme Hänen tarkoituksiinsa, pidämme Hänen käskynsä ja rakastamme toisiamme.
Yksityiskohta Heinrich Hofmannin teoksesta Kristus ja rikas nuorukainen
Kun menemme kasteelle, me aloitamme tapahtumasarjan, jossa me otamme päällemme Jeesuksen Kristuksen nimen. Osa tätä tapahtumasarjaa merkitsee sitä, että me osallistumme Vapahtajan kanssa Hänen työhönsä. Presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on kirjoittanut: ”Yksi Kristuksen nimen päällemme ottamisen tärkeimmistä merkityksistä [on] halukkuus ja sitoumus ryhtyä Vapahtajan ja Hänen valtakuntansa työhön.”
Vapahtajan työnä on ”ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen” (Moos. 1:39). Kuolemattomuus on lahja, johon ei liity ehtoja ja jonka Jeesus Kristus on jo taannut ylösnousemuksellaan. Iankaikkinen elämä ei ole kuitenkaan sama asia kuin kuolemattomuus. Iankaikkinen elämä on suurin lahja, minkä Jumala voi ihmiskunnalle antaa (ks. OL 14:7). Se on sitä, että elämme ikuisesti perheinä Hänen luonaan. Saadaksemme iankaikkisen elämän meidän täytyy tulla Jeesuksen Kristuksen uskollisiksi opetuslapsiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että otamme vastaan palautetun evankeliumin osoittamalla uskoa Vapahtajaan ja Hänen sovitukseensa, tekemällä parannuksen, menemällä kasteelle, saamalla Pyhän Hengen lahjan, solmimalla temppeliliittoja ja pitämällä ne sekä kestämällä loppuun asti. Kestämiseen loppuun asti sisältyy se, että osallistumme Vapahtajan kanssa Hänen työhönsä.
Teemme innokkaasti työtä
Me osallistumme Vapahtajan työhön auttamalla muitakin Jumalan lapsia tulemaan Jeesuksen Kristuksen uskollisiksi opetuslapsiksi. Tähän sisältyy sitä, että kerromme Hänen evankeliumistaan ja siten kokoamme hajallaan olevaa Israelia, täytämme vastuullisia tehtäviä Vapahtajan kirkossa ja pyrimme tulemaan Hänen kaltaisikseen. Menestyksemme Hänen työssään ei riipu siitä, kuinka muut päättävät vastata meille, kutsuihimme tai vilpittömiin ystävällisiin tekoihimme. Presidentti Nelson on vahvistanut: ”Aina kun te teette mitä tahansa, mikä auttaa ketä tahansa – kummalla puolen verhoa tahansa – ottamaan askeleen kohti sitä, että hän solmii liittoja Jumalan kanssa ja saa omat välttämättömät kaste- ja temppelitoimitukset, te autatte Israelin kokoamisessa.”
Jotta Vapahtajan työ olisi meidän työtämme, me keskitymme Hänen tarkoituksiinsa, pidämme Hänen käskynsä ja rakastamme toisiamme. Kun teemme Hänen työtään Hänen tavallaan (ks. OL 51:2), jotkin asiat jäävät meidän itsemme ratkaistaviksi. Vapahtaja sanoi pyhille, jotka kokoontuivat Jacksonin piirikuntaan Missouriin:
”Sillä katso, ei ole soveliasta, että minä käsken kaikessa; sillä se, joka pakotetaan kaikkeen, se on laiska eikä viisas palvelija; sen tähden hän ei saa palkkaa.
Totisesti minä sanon, että ihmisten tulisi tehdä innokkaasti työtä hyvän asian puolesta ja tehdä paljon omasta vapaasta tahdostaan ja saada aikaan paljon vanhurskautta;
sillä heissä on voima, jonka tähden he ovat vapaita toimimaan tahtonsa mukaan. Ja sikäli kuin ihmiset tekevät hyvää, he eivät suinkaan jää palkkaansa vaille.” (OL 58:26–28.)
Kun seuraamme Vapahtajaa, osallistumme Hänen työhönsä ja autamme muita tulemaan Hänen uskollisiksi opetuslapsikseen, me opetamme sitä, mitä Hän opettaisi. Koska meillä ei ole lupaa opettaa mitään muuta (ks. OL 52:9, 36), me keskitymme järkähtämättä Hänen oppiinsa (ks. OL 68:25). Lisäksi kiinnitämme erityistä huomiota niihin, jotka ovat köyhiä, apua tarvitsevia ja haavoittuvia (ks. OL 52:40). Nämä painotukset tulivat selviksi, kun Vapahtaja lainasi Jesajaa synagogassa Nasaretissa:
”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, [parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,] julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen
ja julistamaan Herran riemuvuotta.” (Luuk. 4:18–19; ks. myös Jes. 61:1–2.)
Herran riemuvuosi viittaa aikaan, jolloin kaikki Jumalan liiton siunaukset vuodatetaan Hänen kansansa päälle. Me seuraamme Jeesusta Kristusta kutsumalla muita ottamaan vastaan siunaukset, jotka koituvat liittojen solmimisesta Jumalan kanssa ja niiden pitämisestä, sekä huolehtimalla niistä, jotka ovat köyhiä tai muuten avun tarpeessa.
Se, että osallistumme Jeesuksen Kristuksen kanssa Hänen työhönsä, on innostavaa, koska Hänen tekojaan, suunnitelmiaan ja tarkoituksiaan ”ei voi tehdä tyhjäksi, eivätkä ne voi raueta” (OL 3:1). Herra on neuvonut niitä, jotka ovat lannistuneita: ”Ja nyt, älkää väsykö tekemään hyvää, sillä te laskette suuren työn perustusta. Ja pienestä lähtee se, mikä on suurta.” (OL 64:33.) Annamme Herran huolehtia sadosta, ja me yksinkertaisesti teemme oman osamme.
Sydän ja altis mieli
Oman osamme tekeminen on yksinkertaisempaa kuin saattaisimme kuvitella, koska meidän ei tarvitse tuoda Herran työhön poikkeuksellisia lahjoja tai kykyjä. Hänen vaatimuksenaan on yksinkertaisesti sitoutuminen ja halukkuus. Herra sanoi pyhille Kirtlandissa Ohiossa: ”Katso, Herra vaatii sydäntä ja altista mieltä” (OL 64:34). Herra voi tehdä halukkaista kykeneviä, mutta Hän ei voi eikä halua tehdä kykenevistä halukkaita. Toisin sanoen, jos olemme sitoutuneita ja halukkaita, Hän voi käyttää meitä. Mutta olimmepa kuinka lahjakkaita tahansa, Hän ei käytä meitä, ellemme ole sitoutuneita Hänen työhönsä ja halukkaita auttamaan Häntä.
Samuel ja Anna-Maria Koivisto ovat osoittaneet sekä sitoutumista että halukkuutta. Pian avioliiton solmimisen jälkeen Koivistot muuttivat Jyväskylästä Göteborgiin Ruotsiin uramahdollisuuksien perässä. Saavuttuaan sinne veli Koivisto kutsuttiin tapaamaan veli Leif G. Mattssonia, joka oli neuvonantaja Göteborgin vaarnan johtokunnassa. Koska Samuel ei osannut ruotsia, puhuttelu tehtiin englanniksi.
Lyhyen keskustelun jälkeen veli Mattsson pyysi Samuelia palvelemaan seurakunnan lähetystyönjohtajana Utbyn seurakunnassa. Samuel toi esiin itsestään selvän asian: ”Mutta minä en osaa ruotsia.”
Veli Mattsson kumartui kirjoituspöytänsä yli ja kysyi painokkaasti: ”Kysyinkö minä, osaatko puhua ruotsia vai oletko halukas palvelemaan Herraa?”
Samuel vastasi: ”Sinä kysyit, olenko halukas palvelemaan Herraa. Ja minä olen.”
Samuel otti tehtävän vastaan. Myös Anna-Maria otti vastaan tehtäviä. Kumpikin palveli uskollisesti ja oppi samalla puhumaan kaunista ruotsia.
Sitoutuminen ja halukkuus palvella Herraa ovat olleet tunnusomaisia Samuelin ja Anna-Marian elämälle. He ovat varsinaisia sankareita kirkossa. He ovat palvelleet uskollisesti joka kerta, kun heitä on pyydetty. He ovat opettaneet minulle, että palvellessamme me käytämme kykyjä, joita meillä on (ks. OL 60:13), ja sitten Herra auttaa meitä toteuttamaan tarkoituksiaan.
Kun olemme halukkaita palvelemaan, me pyrimme olemaan valittamatta tai nurisematta, koska emme halua tahrata palvelemistamme millään tavoin. Valittaminen voi olla merkki horjuvasta sitoutumisesta eli siitä, että rakkautemme Vapahtajaa kohtaan ei ole sellaista kuin sen pitäisi olla. Jos nurinaan ei puututa, se voi johtaa suoranaiseen kapinoimiseen Herraa vastaan. Tämä eteneminen näkyy Ezra Boothin elämässä. Hän oli varhainen kirkon käännynnäinen Ohiossa, ja hänet kutsuttiin lähetyssaarnaajaksi Missouriin.
Lähtiessään Ohiosta kesäkuussa 1831 Ezra pahoitti mielensä siitä, että jotkut lähetyssaarnaajat pystyivät matkustamaan vankkureilla, kun puolestaan hänen täytyi kävellä kesähelteessä ja saarnata matkan varrella. Hän nurisi. Kun hän saapui Missouriin, hän tunsi itsensä lannistuneeksi. Missouri ei ollut sitä, mitä hän oli odottanut. Sen sijaan hän katseli ympärilleen ja totesi, että ”mahdollisuudet näyttivät jokseenkin synkiltä”.
Ezrasta tuli yhä kyynisempi, sarkastisempi ja arvostelevampi. Lähdettyään Missourista hän ei saarnannut matkallaan, kuten häntä oli käsketty, vaan palasi Ohioon niin nopeasti kuin pystyi. Hänen alun nurinansa eteni epäröimiseksi, ja lopulta hän menetti luottamuksen aiempiin hengellisiin kokemuksiinsa. Pian Ezra jätti kirkon ja ”lopulta ’hylkäsi kristinuskon ja hänestä tuli agnostikko’”.
Meille voi käydä samoin, ellemme ole varovaisia. Ellemme säilytä iankaikkista näkökulmaa muistuttaen itseämme siitä, kenen työtä tämä todella on, me saatamme valittaa, horjua ja lopulta menettää oman uskomme.
Rukoilen, että voimme päättää seurata Jeesusta Kristusta osallistumalla Hänen kanssaan Hänen työhönsä. Kun teemme niin, meille annetaan tavattoman suuria ja kalliita lupauksia (ks. 2. Piet. 1:4). Näihin siunauksiin kuuluvat anteeksianto synneistä (ks. OL 60:7; 61:2, 34; 62:3; 64:3), pelastus (ks. OL 6:13; 56:2) ja korotus (ks. OL 58:3–11; 59:23). Meille todellakin luvataan suurin lahja, minkä Jumala voi antaa – iankaikkinen elämä.