NA-viikkojulkaisusta
Perfektionismi esti minua edistymästä. Näin taltutin sen
Kristus haluaa meidän kääntyvän Hänen puoleensa nyt, vaikka tuntisimme olevamme kuinka valmistautumattomia.
Theodore Rooseveltin tiedetään sanoneen: ”Vertailu varastaa ilon.”
On helppo ymmärtää, kuinka tämä ajatus voi soveltua ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Väittäisin, että sitä voi kuitenkin soveltaa myös ihmisen sisäisesti. Siinä missä vertailu on ehkä ilon varas, perfektionismi on minulle edistymisen varas.
Taistelu perfektionismin kanssa
Suurimman osan elämästäni olen ollut erinomainen opiskelija ja velvollisuudentuntoinen tytär. Olin ylpeä siitä, että osasin tasapainotella työn, koulun ja perheen välillä.
Kulissien takana kärsin ahdistuksesta, mutta en halunnut kenenkään tietävän, kuinka lähellä hajoamispistettä olin. Perfektionismini saavutti sietämättömät mittasuhteet, kun olin kolmatta vuotta yliopistossa.
Olin hukkumassa kursseihin. Arvosanani eivät olleet yhtä hyviä kuin lukiossa. Tein ylimääräisiä tunteja työssä. Tehtäväni kirkossa luisui sormieni läpi.
Tunsin epäonnistuneeni täydellisesti.
Kaiken lisäksi en uskaltanut pyytää apua. En voinut myöntää – itselleni, muille enkä Jumalalle – että elämä oli riistäytynyt hallinnastani.
Vanhin Vern P. Stanfill seitsemänkymmenen koorumista on varoittanut: ”Perfektionismi vaatii mahdottomia, itse asetettuja mittapuita, joilla vertaamme itseämme muihin. Tämä aiheuttaa syyllisyyttä ja ahdistusta ja voi herättää meissä halun vetäytyä ja eristäytyä.” Minä opin tuon läksyn kantapään kautta.
Uskoin, että minun olisi pitänyt pystyä selviämään kaikesta, mitä tielleni laitettiin. Kun en onnistunut siinä, tunsin kaikenkattavaa syyllisyyttä, joka esti minua kääntymästä taivaallisen Isäni puoleen, kun tarvitsin Häntä eniten.
En pystynyt edistymään millään elämäni osa-alueella.
Toivo ei ollut kuitenkaan mennyttä. Kuten vanhin Gerrit W. Gong kahdentoista apostolin koorumista on sanonut: ”Jeesuksessa Kristuksessa tapahtuvan hengellisen muutoksen kautta me voimme välttyä heikentävältä perfektionismilta.”
Löysin rauhaa liitoistani
Erään erityisen vaikean päivän jälkeen tunsin innoitusta mennä temppeliin tekemään kasteita kuolleiden puolesta.
Siellä kastealtaassa tunsin rakkauden niin voimallisena, että liikutuin kyyneliin.
Muistelin omaa kastettani ja sitä, kuinka onnellinen olin, kun Jeesuksen Kristuksen sovitus oli tehnyt minut puhtaaksi. Kun olin noussut kastealtaasta, äitini kysyi minulta, miltä minusta tuntui. Litimärkänä ja vilusta väristen vastasin kahdeksanvuotiaan viattomilla sanoilla: ”Äiti, minulla on niin lämmin olo sisimmässäni.”
Sinä päivänä temppelissä tajusin, että olin niin keskittynyt olemaan täydellinen omilla ansioillani, että kielsin aktiivisesti itseltäni tilaisuuden tulla täydelliseksi Kristuksessa (ks. Moroni 10:32–33). Tunsin voimallisen vahvistuksen sille, että voin saada tuon saman lämpimän tunteen joka päivä. Jos teen säännöllisesti parannusta, minut voidaan tehdä täydelliseksi Jeesuksen Kristuksen ja Hänen sovituksensa ansiosta (ks. Joh. 17:23).
Otin vastaan uuden mahdollisuuden
Siitä päivästä lähtien sitouduin muuttumaan.
Aloin taas vilpittömästi rukoilla. Se ei ollut helppoa – varsinkaan alussa – mutta se alkoi tuntua luontevammalta sitä mukaa kuin vahvistin suhdettani taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen.
Pyrin myös saamaan syvemmän ymmärryksen Jeesuksen Kristuksen sovituksesta keskittyen siihen iankaikkiseen totuuteen, että Vapahtaja puhuu meidän puolestamme, kun teemme todellista parannusta.
Perfektionismi kääntää kuolevaisuuden tarkoituksen päälaelleen. Jos meidät on lähetetty maan päälle oppimaan olemaan taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen kaltaisia (ks. Alma 12:24), kuinka voimme odottaa olevamme jo Heidän kaltaisiaan? Jos olisimme oikeasti täydellisiä, emme tarvitsisi Vapahtajaa emmekä Hänen ääretöntä sovitustaan.
Vapahtaja ei hylkää meitä – ei silloinkaan kun tunnemme olevamme riittämättömiä tai epätäydellisiä. Kuten presidentti Russell M. Nelson sanoi: ”Vapahtaja kärsi ’kaikenlaisia kipuja ja ahdinkoja ja koetuksia’ [Alma 7:11], jotta Hän voi lohduttaa meitä, parantaa meidät, pelastaa meidät hädän hetkinä.”
Olen oppinut, että Kristus haluaa meidän kääntyvän Hänen puoleensa nyt, vaikka tuntisimme olevamme kuinka valmistautumattomia tahansa. Kun vahvistamme tuota suhdetta, Hän auttaa meitä voittamaan epätäydellisyytemme.
Valehtelisin, jos sanoisin, että olen päässyt eroon perfektionismista. Nyt huomaan kuitenkin, että minulle tulee ”lämmin olo sisimmässäni” aina kun annan parhaani Herralle, olipa se kuinka epätäydellistä tahansa.
Jos sinusta tuntuu, etteivät ponnistelusi opetuslapsena, opiskelijana, työntekijänä, ystävänä tai perheenjäsenenä riitä, tiedä, että et ole menetetty tapaus. Voit kokea parantumista keskittymällä Vapahtajaan. Perfektionismi voi olla edistymisen varas, mutta Vapahtaja on avain rauhaan.
Käänny Hänen puoleensa, niin näet varmasti edistystä elämässäsi.