Minä uskon
Pidätkö evankeliumia itsestäänselvyytenä?
Kirjoittaja asuu Mallorcalla Espanjassa.
Meillä kaikilla on elämässä aikoja, jolloin huomaamme, ettemme ole arvostaneet evankeliumia sellaisena ihmeenä, joka se on.
Eräänä päivänä töihin kävellessäni huomasin ärsyyntyväni tutusta harmista: turisteista.
Olen tottunut turisteihin täällä Mallorcalla, mutta juuri sinä päivänä tunsin kasvavaa ärtymystä, kun katselin turistilaumojen tukkivan keskustan ja pysähtyvän ottamaan kuvia kaikesta näkemästään.
Huomasin erään turistin kurkistelevan ikkunaan ja ottavan kuvia ja ajattelin: ”Miksi? Se on vain tavallinen ikkuna. Miksi otat siitä kuvia?”
Toisaalta rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että toimin luultavasti itse samoin, kun käyn uusissa paikoissa. Niinpä päätin lähestyä asiaa toisesta näkökulmasta.
Kun näin jonkun osoittavan kamerallaan ylös kohti rakennuksen seinää, minäkin päätin suunnata katseeni ylös nähdäkseni, löydänkö sen ihmeellisen asian, josta hän oli niin kiinnostunut. Jos huomasin jonkun tutkivan kauppaa, jonka ohi kuljin päivittäin, päätin katsoa sitä uudelleen ja löytää sen helmen, jota hän piti kuvaamisen arvoisena.
Ja tiedätkö mitä? Huomasin sen kävelymatkan aikana kauniita asioita. Kun yritin katsoa kotiani aivan kuin näkisin sen ensimmäistä kertaa ja kun lakkasin pitämästä sitä itsestäänselvyytenä, huomasin uusia asioita, joita arvostaa.
Myöhemmin sain tämän ajatuksen:
Kuinka usein pidän evankeliumia itsestäänselvyytenä?
Jo saamiemme siunausten huomaaminen
Lähetystyössä ollessani minulla oli vaihe, jolloin en tuntenut itseäni kovin iloiseksi. Rukoilin samoista asioista yhä uudelleen, enkä tuntenut saavani vastauksia.
Puhuin lähetysjohtajani kanssa siitä, miltä minusta tuntui, ja hän sanoi, että en ehkä luota täysin Kristuksen lupauksiin. En ensin tiennyt, mitä hän tarkoitti, mutta kun ajattelin asiaa ja tutkin, mitä täysin Herraan luottaminen tarkoittaa, tunsin kehotuksen alkaa tunnistaa siunauksia, joita olin jo saanut, ja olla niistä kiitollinen. Tämä auttoi minua oivaltamaan, että taivaallinen Isä oli jo vastannut moniin rukouksiini ja siunannut minua monin tavoin.
Vanhin Ulisses Soares kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Apatialle on ominaista se, että vähitellen menetämme innostuksemme osallistua täysin Herran evankeliumiin. – – Tämä itsetyytyväisyys saa meidät tavallaan pitämään evankeliumin lahjoja itsestäänselvyyksinä, ja siitä lähtien olemme vaarassa laiminlyödä sekä säännöllisen uppoutumisemme Jeesuksen Kristuksen evankeliumin olennaisiin asioihin että solmimiimme liittoihin.”
Kun minusta tuntuu, että saatan pitää Kristuksen evankeliumia itsestäänselvyytenä, toisinaan silloin on parasta palata perusasioihin ja muistaa, mikä on tärkeintä.
Uskomme tarkasteleminen uudessa valossa
Olen melkein koko elämäni ajan löytänyt itseni tilanteista, joissa olen ainoa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen. Perheeni käy kirkossa, ja minulla on suurenmoinen seurakunta, mutta koulussa tai ystävien kesken olen usein yksin uskoni kanssa.
Kun tapaan uusia ihmisiä, olen heidän ensimmäinen kosketuksensa evankeliumiin. Kun he oppivat asioita minusta ja tavastani elää, se on heistä uutta ja mielenkiintoista.
Esimerkiksi muutama kuukausi sitten olin eräissä työjuhlissa, joissa kaikki joivat alkoholia. Kun selitin työtovereilleni, etten juo, he olettivat, etten juonut vain sinä iltana, koska olin autolla. Kun selitin, että en juo koskaan, heillä heräsi paljon kysymyksiä.
Kun löydän itseni tällaisista tilanteista, saan selittää uskoani ihmisille, jotka kuulevat siitä ensimmäistä kertaa (tai ovat kuulleet kirkostamme vain tiedotusvälineiden kautta). Ja kun saan nähdä heidän kuulevan kirkostamme ensimmäistä kertaa, se auttaa minua katsomaan omaa uskoani uudessa valossa.
Takaisin oikeille raiteille
Luulen, että meillä kaikilla on elämässä aikoja, jolloin huomaamme, ettemme ole arvostaneet evankeliumia sellaisena ihmeenä, joka se on. Voimme kuitenkin päästä takaisin oikeille raiteille tekemällä yksinkertaisia asioita, kuten huomaamalla Herran käden vaikutuksen elämässämme ja lausumalla todistuksemme muille. Me voimme olla kuin nuo turistit, jotka näkivät ihmeitä arkipäiväisissä asioissa. Me voimme huomata ja rakastaa evankeliumin kauniita osia, joista on tullut meille arkipäivää.
Rakastan jakeita Sananl. 3:5–6, joissa sanotaan:
”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.
Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.”
Kun huomioimme, mitä taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus ovat jo tehneet hyväksemme, He antavat meille jatkossakin lisää ohjausta ja innoitusta.
Ja He auttavat meitä oivaltamaan kerta toisensa jälkeen, millainen siunaus on se, että meillä on evankeliumi elämässämme.