Parannus ei ole vain synnin voittamista

Ennen lähetystyötäni elämäni ei ollut täydellistä, mutta se oli hyvää. Viihdyin yliopistossa ja olin juuri solminut parhaan ystävyyden, mitä minulla on koskaan ollut. Olin aika onnellinen.

Tiesin, että lähetystyössä palveleminen olisi haastavaa. Odotin silti, että palveleminen lähetystyössä olisi elämäni parhaat puolitoista vuotta – mahdollisimman vähäisin vaikeuksin.

Mutta puoli vuotta myöhemmin ystäväni häistä tuli uusin kohta niiden vaikeiden asioiden luetteloon, joita en ollut odottanut. Se, että muutin vieraaseen maahan ja opettelin uutta kieltä, teki minut yksinäiseksi ja levottomaksi. Lähetyssaarnaajan elämässä kokemani torjunta oli henkisesti uuvuttavaa. Rehellisesti sanottuna halusin vain mennä kotiin.

Olin väsynyt ja turhautunut, eikä minusta tuntunut, että Jumala olisi tarjonnut minulle sitä toivoa ja sitä onnellisuutta, joita kipeästi kaipasin. Vasta kun olin käyttänyt loppuun kaikki muut vaihtoehdot, käännyin patriarkallisen siunaukseni lupauksen puoleen: että tuntisin taivaallisen Isän rakkautta pyhien kirjoitusten välityksellä.

Kun tutkin pyhiä kirjoituksia, huomasin samaistuvani syvällisesti kertomukseen Eevasta. Hänet karkotettiin paratiisista pimeään ja kolkkoon erämaahan, ja siltä minustakin tuntui. Samoin kuin oma kokemukseni, Eevan siirtymävaihe oli tapahtunut tietyn valinnan johdosta. Mietin, katuiko hän koskaan valintaansa, kuten minä olin alkanut katua päätöstäni palvella.

Mutta Eevalla oli paljon viisaampi näkökulma kuin minulla. Vaikka hän oli periaatteessa menettänyt kaiken, niin saadessaan tietää, että hänellä on Vapahtaja, hän ”iloitsi ja sanoi: Ellei rikkomustamme olisi ollut, [emme] olisi koskaan tienneet hyvää emmekä pahaa, emme lunastuksemme iloa” (Moos. 5:11).

Hän ei katunut valintaansa. Hän oli siitä kiitollinen! Vaikka hänet ja Aadam oli karkotettu paratiisista, lunastetuksi tulemisen ilo oli suloisempaa kuin hänen menetyksensä tuska. Itse asiassa vaikutti siltä, että lunastus oli tuonut hänelle vielä enemmän iloa kuin jos hän ei olisi tarvinnut lunastusta lainkaan.

Kuinka niin voi olla?

Saatamme ajatella, että parannus on tarkoitettu vain syntien ja huonojen käyttäytymistapojen poistamiseen elämästämme. Tämä poistamisprosessi voi olla vaikea ja toisinaan tuskallinen, joten sanaan on helppo liittää negatiivinen vivahde.

Mutta parannus ei ole vain sitä, että tulee vähemmän syntiseksi. Kyse on myös siitä, että tulee enemmän Kristuksen kaltaiseksi.

Hänen puoleensa kääntyminen – muuttamalla asenteitamme ja mukauttamalla näkökulmamme Hänen näkökulmaansa – on myös eräänlaista parannusta.

Tajusin, että vihassani ja yksinäisyydessäni näkökulmani oli käynyt kapeaksi. Olin ollut niin keskittynyt siihen, mitä minulta puuttui, etten ollut huomannut, mitä olin saavuttanut: läheisemmän suhteen Vapahtajaani.

Tajusin, että minun piti tehdä parannus huonosta asenteestani. Se vei aikaa, mutta kun pyysin apua Lunastajaltani, vakuutuin siitä, että ”tässä elämässä minulla on ilo” (Moos. 5:10).

Olin yhä surullinen siitä, etten päässyt ystäväni häihin, mutta aikanaan Herra vastasi rukouksiini. Olin hyvin onnellinen ystäväni puolesta, ja sain hyvin paljon iloa todistuksestani, että taivaallinen Isä todella näkee jokaisen lapsensa ja rakastaa jokaista. Sain niin paljon enemmän kuin mistä jäin paitsi.

Sisar Kristin M. Yee, toinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa, on opettanut: ”Parannuksen tekeminen sallii meidän tuntea Jumalan rakkautta sekä tuntea Hänet ja rakastaa Häntä tavoilla, joita emme muutoin koskaan tietäisi.”

Parannuksen ansiosta tiedän nyt, että kun lähestyn Kristusta, ”hän muuttaa aution [maani] Eedenin puutarhan kaltaiseksi ja [aroni] kuin Herran paratiisiksi. Siellä on oleva ilo ja riemu.”(Jes. 51:3.)

Kun palasin kotiin lähetystyöstäni, en palannut paratiisiin. Lähetystyön jälkeinen elämä on minulle uusi autiomaa, jota muokata ja viljellä. Se ei ole helppoa, ja toisinaan kaipaan yhä elämääni ennen lähetystyötä.

Mutta tiedän, että Kristuksen ansiosta tieto lunastuksestani tekee ilostani syvällisempää.