Polkuni kohti kärsivällistä kestävyyttä

Valokuva kirjoittajasta Shaun Sutton

Kun palasin kotiin Etelä-Filippiineille vuonna 2016 palveltuani kunniakkaasti lähetystyössä Pohjois-Filippiineillä, odotin innolla opiskelua Brigham Youngin yliopistossa Havaijissa ja kaikkia muita seikkailuja, jotka odottavat nuoria aikuisia.

Yhtäkkiä aloin kuitenkin laihtua. Lääkärini diagnosoi kilpirauhasen liikatoiminnan. Hän pelästytti minut kertomalla, mitä seurauksia tulisi, jos tauti jäisi hoitamatta.

Hoidosta huolimatta kehoni alkoi muuttua. Silmäni alkoivat pullistua, ja minusta tuli hyvin laiha. Ulkonäköni vuoksi välttelin kuvien ottamista ja jopa peiliin katsomista.

Lääkitys alkoi hitaasti auttaa. Mutta kolme vuotta myöhemmin minulla todettiin toinen sairaus – masentuneisuushäiriö. Nämä kaksi sairautta veivät minulta itseluottamuksen. Minun oli vaikea nousta sängystä ja opiskella, enkä tuntenut pystyväni palvelemaan kirkossa.

Olin vihainen siitä, että Jumala oli sallinut tämän tapahtua. Mietin, miksi minun pitäisi palvella koko sydämestäni ja sielustani, jos se vain toisi mukanaan koettelemuksia. Sain kuitenkin lohtua näistä Jeffrey R. Hollandin, kahdentoista apostolin koorumin virkaa toimittavan presidentin, sanoista: ”Särkynyt mieli voi parantua aivan samalla tavoin kuin särkyneet luut ja särkyneet sydämet parantuvat.” Itkin kuullessani nuo sanat. Minulla oli särkynyt mieli, joka tarvitsi parantumista.

Vartuin uskollisessa kodissa, ja uskoni taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen pysyi muuttumattomana tuskasta ja epävarmuudesta huolimatta. Vähitellen hyväksyin uudet olosuhteeni ja sopeuduin niihin.

Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, sairauteni eivät enää hidasta minua. Hyväksyn ne osana elämää. Tunnen olevani eheä. Voin palvella ja elää täysipainoisesti, vaikka terveyteen liittyvät haasteet saattavat jatkua koko elämäni ajan. Olen oppinut, että kärsivällinen kestäminen on osa kuolevaisuutta (ks. OL 121:7–8). Opettelen juomaan katkeran maljani ja pysymään vahvana.

Työskentelen nykyään tekoäly-yrityksen henkilöstöosastolla ja käyn iltaisin verkkokursseja Brigham Youngin yliopiston Pathway Worldwide -ohjelmassa. Olen lakannut kysymästä ”Miksi minä?” ja alkanut kysyä: ”Mitä voin oppia? Kuinka voin hyötyä tästä kokemuksesta?”

Kun katson taaksepäin, näen, että taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus ovat olleet kanssani koko matkan. Kulkiessani eteenpäin tiedän, keihin voin turvata (ks. Sananl. 3:5–6; 2. Nefi 4:34).