Lähetyskentältä
Kun olin liian sairas tekemään lähetystyötä, tein sen sijaan sukututkimusta
Kun tein sukututkimusta edesmenneiden esivanhempieni hyväksi, näin siunauksia myös elossa olevalle perheelleni.
Muistan päivän, jolloin kaksi miestä hienoissa valkoisissa paidoissa ja solmioissa tuli kotiovelleni. Äiti päätti päästää heidät sisään, ja he opettivat meille Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Koko perheeni kääntyi kirkkoon.
Jäsenyys oli Mongoliassa kuitenkin vaikeaa, koska kristinusko oli melko uusi asia yhteisössäni. Kohtasin monia haasteita ja kiusauksia. Onneksi perheeni oli aina paikalla kannustamassa minua elämään evankeliumin mukaan.
Siihen aikaan en tiennyt, mitä vaikeuksia joutuisin jonakin päivänä kohtaamaan – tai kuinka perheeni verhon kummallakin puolella auttaisi jonakin päivänä minua selviytymään vaikeista ajoista.
Sukututkimustyön ihme
Palvellessani lähetystyössä minulla alkoi olla vakavia terveysongelmia, kuten kroonista kipua. Lähetysjohtajani vakuutti minulle, että olin ollut hyvä lähetyssaarnaaja, ja antoi minulle mahdollisuuden palata kotiin toipumaan, mutta en halunnut lähteä. Olin kieltäytynyt merkittävästä urheilustipendistä palvellakseni, ja perheeni oli uhrannut todella paljon auttaakseen minua maksamaan lähetystyöni kustannukset. En tiennyt, mitä tehdä.
Painiskellessani tämän päätöksen kanssa tuskani yltyi erityisen ankaraksi. Olin vuoteenomana kolme päivää, koska en pystynyt seisomaan. Halusin palvella edelleen jollakin tavoin, joten vietin nuo tunnit sängyssä tehden sukututkimustyötä. Aloin lähettää uusia sukulaisten nimiä isälleni ja kotiseutuni sukututkimusasiantuntijalle.
Eräänä päivänä sain puhelun kotiseurakuntani sukututkimusasiantuntijalta, ja hän kertoi minulle, että isovanhempieni isovanhempien toimitukset oli hyväksytty ja suoritettu temppelissä! Mongoliassa ei ollut temppeleitä, joten oli ihme, että se oli tapahtunut niin nopeasti. Henki valtasi minut, ja päätin siitä paikasta jatkaa lähetystyötäni.
Loikkasin vuoteesta, tartuin toveriini ja sanoin: ”Lähdetään opettamaan!” Hän yllättyi nähdessään minut jaloillani. Vain viisi minuuttia aiemmin olin ollut kuin kuollut – olin päässyt hädin tuskin ylös sängystä syömään tai juomaan. Mutta yhtäkkiä tuskani oli mitätöntä verrattuna haluuni auttaa muita löytämään uskonsa Kristukseen. Tiesin, että meidän oli lähdettävä kertomaan evankeliumista, jotta muutkin voisivat oppia, kuinka auttaa perhettään.
Vanhin Gerrit W. Gong kahdentoista apostolin koorumista on sanonut: ”Yhteyden saaminen esivanhempiimme voi muuttaa elämäämme yllättävillä tavoilla. Heidän koettelemuksistaan ja saavutuksistaan saamme uskoa ja vahvuutta.”
Elämäni muuttui, kun sain Jeesukselta Kristukselta voimaa tuomalla Hänen evankeliuminsa pelastavat toimitukset muiden ulottuville sukututkimustyön avulla. Hänen voimansa ansiosta pystyin suorittamaan lähetystyöni loppuun.
Voimaa kummallakin puolen verhoa
Useita vuosia myöhemmin isäni menehtyi. Hän oli jäänyt ajan mittaan vähemmän aktiiviseksi, joten aloin tehdä työtä suorittaakseni hänen temppelitoimituksensa. Todistukseni pelastussuunnitelmasta ja sukututkimustyöstä on tuonut minulle lohtua, koska tiedän, että tapaan isäni jälleen jonakin päivänä. Haluan silloin kertoa hänelle, että tein kaiken voitavani, jotta perheemme voisi olla yhdessä.
Nyt minulla on vaimo ja omia lapsia. Me vahvistamme perhettämme maan päällä vahvistamalla perhettämme verhon toisella puolella.
Presidentti Russell M. Nelson on sanonut: ”Samalla kun temppeli- ja sukututkimustyö koituu niiden siunaukseksi, jotka ovat verhon tuolla puolen, se voi samoin koitua elävien ihmisten siunaukseksi. Sillä on jalostava vaikutus siinä mukana oleviin. He auttavat sukulaisiaan kirjaimellisesti saamaan korotuksen.”
Sukututkimustyön tekeminen yhdessä on pitänyt perheeni keskittyneenä Kristukseen. Lapsistani on hauskaa soittaa sukulaisille ja kysellä lisätietoja heidän elämästään, ja sitten sukulaisetkin innostuvat! Olemme tunteneet olevamme yhtä ja yhteydessä kaikkiin sukulaisiimme, eläviin ja kuolleisiin.
Pyhissä kirjoituksissa on kertomus köyhästä leskestä, joka pystyy panemaan uhriarkkuun vain kaksi pientä lanttia, kun taas varakkaat ihmiset hänen ympärillään antavat paljon rahaa. Herra opettaa opetuslapsilleen, että lesken lahjoitus on paljon arvokkaampi, koska ”kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi” (Mark. 12:44).
Sukututkimustyö, jota perheeni tekee, on pientä, kun ajatellaan kaikkia niitä ihmisiä, joiden työ on vielä tekemättä. Mutta tiedän, että taivaallinen Isä pitää ponnistelujamme suuriarvoisina, kun teemme kaiken voitavamme vahvistaaksemme perhettämme verhon kummallakin puolella.