NA-viikkojulkaisusta
Neljä asiaa, jotka kannattaa muistaa, jos koet parisuhdeahdistusta
Oivalsin, että vaikka minua pelotti, Jumala luotti siihen, että tekisin oikean päätöksen naimisiinmenosta.
En ollut arvannut, että kihloissaolo tuntuisi tältä.
Sulhaseni oli vanhurskas, kelvollinen ja kiltti. Olimme rukoillen pohtineet päätöstä naimisiinmenosta. Mutta teinpä mitä tahansa, en päässyt eroon inhottavasta ahdistuksen tunteesta.
”Entä jos hän on väärä ihminen minulle?” pohdin. ”Entä jos sotken taivaallisen Isän suunnitelman minua varten tekemällä väärän valinnan?”
Joinakin päivinä ahdistus tuntui murskaavalta kivenlohkareelta, jonka alta en päässyt pois.
Jos naimisiinmeno sulhaseni kanssa oli oikein, miksi minusta tuntui tältä? Yrittikö Jumala kertoa minulle, ettei minun pitäisi mennä naimisiin hänen kanssaan?
Viimein minulle valkeni, että kärsin parisuhdeahdistuksesta, minkä vuoksi minun oli vaikea suhtautua rauhallisesti valintaani. Jos voisin palata takaisin puhumaan kiihtyneelle ja ahdistuneelle itselleni, sanoisin ainakin seuraavat asiat.
Jokainen rakkaustarina on omanlaisensa. Se on ihan normaalia.
Muistan tunteneeni syyllisyyttä lukiessani ystävien sosiaalisen median julkaisuja heidän kihlauksistaan. ”Helpoin kysymys ikinä!” he sanoivat. ”En epäillyt hetkeäkään, etteikö hän olisi se oikea!”
Minun oli opittava, ettei ahdistuksen kanssa kamppaileminen tarkoittanut sitä, ettemme aidosti rakastaisi toisiamme – tai ettei Jumala johdattaisi meitä.
Loppujen lopuksi sillä, kuinka nopeasti rakastuimme tai kuinka helposti teimme päätöksen naimisiinmenosta, ei ollut merkitystä. Tärkeää oli se, kuinka kasvoimme yhdessä läpi vaikeiden aikojen. Ja nähdessäni, kuinka sulhaseni rakasti minua tuona elämäni vaikeimpana ja ahdistavimpana aikana, sain vahvistuksen sille, että hän todella oli se oikea.
Pelon ja ahdistuksen tunteet eivät tule Hengeltä.
Minua auttoi eteenpäin se, että opin tunnistamaan, milloin Henki puhui minulle – ja milloin ahdistus kylvi mieleeni ajatuksia. Kun ajatus naimisiinmenosta sulhaseni kanssa väänsi vatsaani, tuliko tuo tunne Jumalalta? Vai johtuiko se vain omista peloistani?
Jakeessa Gal. 5:22 sanotaan: ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus.” Kun ajattelin elämäni tilanteita, joissa Jumala oli puhunut minulle Henkensä välityksellä, niihin liittyi aina rohkaisevia, rauhallisia ja voimaannuttavia tunteita. Jumala ei koskaan aiheuttanut minussa pelkoa tai paniikkia.
Opin myös, että jatkuva huono olo oli itse asiassa klassinen kliinisen ahdistuksen oire. Ja siinä missä hengelliset kehotukset ovat yleensä hiljaisia ja hienovaraisia, minun ahdistukseni oli hyvin äänekästä. Kun sovelsin selviytymisstrategioita ahdistuneiden ajatusteni hallitsemiseen, pystyin paremmin rauhoittamaan mieleni ja tunnistamaan Pyhän Hengen hiljaiset kehotukset ja vakuutukset.
Vaikka nuo rauhan hetket olivat toisinaan harvinaisia, niiden kirjoittaminen muistiin auttoi. Joskus kiinnitin kylpyhuoneen peiliin tarralapun, jossa oli jokin lohtua tuova pyhien kirjoitusten kohta. Toisinaan kirjoitin päiväkirjaani erityisen rauhallisesta tunteesta, jonka koin vilpittömän rukouksen jälkeen. Kuvasimme jopa sulhaseni kanssa videolle keskusteluitamme hetkistä, joina naimisiinmeno herätti meissä molemmissa rauhan tunteita. Kun minua pelotti, katselimme niitä yhdessä muistaaksemme, kuinka Jumala oli johdattanut meitä siihen asti.
Älä pelkää pyytää apua.
Kun ahdistukseni oli pahimmillaan, muistan tunteneeni, että taivaallinen Isä oli hylännyt minut. Luin pyhiä kirjoituksia, kävin temppelissä, paastosin ja rukoilin, mutta tunsin silti pelkoa. Miksi Hän ei auttanut minua enemmän?
Nyt jälkikäteen ajateltuna huomaan, että Hän auttoi kyllä minua – mutta usein muiden kautta. Hän auttoi minua viisaan piispan välityksellä, joka kuunteli ja ehdotti, että kävisin mielenterveysneuvojalla. Jumala auttoi minua terapeuttini välityksellä, joka jakoi ammatillisia näkemyksiä ja opetti minulle käytännöllisiä selviytymismenetelmiä. Myöhemmin sain apua lääkäriltä, joka suositteli minua kokeilemaan lääkitystä ahdistukseeni.
Jumala auttoi minua myös perheenjäsenten kautta, jotka tunsivat minut ja rakastivat minua. Kun puhuin sulhaseni kanssa tunteistani, sain lohtua myös hänen ymmärryksestään ja tuestaan. Ja sain lohtua tietäessäni, että Vapahtajani ymmärsi minua täydellisesti ja oli tukenani vaikeimpina hetkinä.
Jumala luottaa siihen, että sinä teet oikean valinnan.
Kaikista hiljaisista kehotuksista ja vakuutteluista huolimatta ahdistukseni sai minut aina toivomaan, että minulla olisi varmempi vastaus. Huomasin yhä rukoilevani, että taivaat avautuisivat ja Jumala lähettäisi todella selkeän merkin siitä, että sulhaseni oli minulle oikea puoliso.
Niin ei kuitenkaan tapahtunut.
Opin sen sijaan, että Jumala luotti siihen, että minä tekisin oikean päätöksen. Niin paljon kuin halusinkin, että Hän vain kertoisi minulle, mitä tehdä, minun oli itse tehtävä valinta.
Presidentti Thomas S. Monson antoi kerran tämän neuvon: ”Valitse rakkaasi, rakasta valintaasi.”
Loppujen lopuksi päätin mennä naimisiin sulhaseni kanssa. Meidät sinetöitiin temppelissä kauniina kesäpäivänä.
Juonipaljastus: Ahdistukseni ei kadonnut kuin taikaiskusta.
Kävin edelleen terapeutilla, otin lääkkeeni, tavoittelin hengellistä johdatusta ja keskustelin haasteistani aviomieheni kanssa. Ja ajan mittaan minusta alkoi tuntua paremmalta.
Rakastan näitä kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin David A. Bednarin sanoja: ”Kun sinä ja puolisosi pysytte lujina liittopolulla, saatte taivaallista apua toivomanne avioliiton luomiseen.”
Olen nyt ollut viisi vuotta naimisissa mieheni kanssa. Elämä ei ole täydellistä, mutta olemme hyvin onnellisia. Olen hyvin kiitollinen siitä, että päätin toimia uskossa ahdistuksestani huolimatta.
Jos kärsit parisuhdeahdistuksesta, käänny Herran ja profeetallisen ohjauksen, kirkkosi johtohenkilöiden ja tarvittaessa ammattilaisten puoleen saadaksesi apua. Taivaallinen Isä ei koskaan hylkää sinua. Hän opastaa sinua. Ja kun pyrit seuraamaan Häntä, Hän antaa sinulle rohkeutta luottaa kykyysi tehdä hyviä päätöksiä.