Uskollisuus ja profeetat – menneet ja nykyiset

Luonnollisestikin Saatana on aina pyrkinyt heikentämään luottamusta profeettoihin ja apostoleihin. Ovathan he kautta historian olleet Jeesuksen Kristuksen nimen tärkeimpiä todistajia koko maailmalle (ks. OL 107:23).

Meidän aikanamme vastustaja pyrkii estämään sen, minkä presidentti Russell M. Nelson on sanonut olevan ”tärkeintä, mitä maan päällä nykyään tapahtuu”, Israelin kokoamisen, jonka täytyy edeltää Jeesuksen Kristuksen toista tulemista. Profeetoilla ja apostoleilla on hallussaan tämän kokoamisen avaimet. Siksi he kohtaavat aina vastustusta.

Olipa kyse muinaisista tai myöhemmistä ajoista, Saatana on keksinyt keinoja pettää jopa Jumalan omia liiton lapsia taistelemaan Karitsan apostoleja – menneitä ja nykyisiä – vastaan (ks. 1. Nefi 11:34–36).

Tässä on viisi periaatetta, jotka voivat auttaa meitä välttämään lankeamasta tähän ansaan.

Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen

Ensimmäinen näistä periaatteista on myös evankeliumin ensimmäinen periaate: usko Herraan Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa.

Usko on ohjaavaa. Presidentti Jeffrey R. Holland, kahdentoista apostolin koorumin virkaa toimittava presidentti, on opettanut, että usko osoittaa aina tulevaisuuteen.

Kun meidän uskomme Kristukseen ja luottamuksemme Jumalaan kasvaa, me ”katsomme eteenpäin uskon silmin ja näemme” Heidän lupaustensa täyttyvän (ks. Alma 5:15; ks. myös Moosia 18:21; Alma 32:40). ”Be One” [Olkaa yhtä] -juhlassa, jolla juhlistettiin vuonna 1978 saadun pappeutta koskevan ilmoituksen 40. vuosipäivää, presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, kutsui kaikkia ”katsomaan eteenpäin uskomme ykseydessä ja luottamaan Herran lupaukseen [ks. 2. Nefi 26:33]”.

Tämä eteenpäin suuntautuminen vie meitä kohti presidentti Nelsonin lupauksen täyttymistä tämän saman ”täydellisen rauhan ja sopusoinnun” tapahtuman aikana ja päivänä, jolloin – kuten presidentti Henry B. Eyring, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, opetti – ”Herra Jehova palaa asumaan niiden kanssa, joista on tullut Hänen kansaansa, jotka ovat yksimielisiä, yhtä sydämeltään, yhtä Hänen ja taivaallisen Isämme kanssa”.

Sitä vastoin Saatana pyrkii paaduttamaan Jumalan lapset, niin että he juuttuvat takapajuisuuteen ja jäävät vatvomaan menneitä olosuhteita, lausuntoja tai opetuksia – niitäkin, joita myöhemmät profeetat ja apostolit ovat selventäneet. Syyttäessään ”veljiämme päivin ja öin” (Ilm. 12:10) hän yllyttää jatkuvasti arvostelemaan Jumalan profeettoja ja apostoleja ja heidän opetuksiaan. Tämä horjuttaa ovelasti uskoa heidän todistuksensa kohteeseen, Jeesukseen Kristukseen, mikä on hänen perimmäinen pirullinen päämääränsä.

Nykyajan apostolien lausunnot ykseydestä, rauhasta ja sopusoinnusta osoittavat selvästi, että vaikka Saatana on taitava lietsomaan kiistelyä ja hajaannusta, niin nyt on aika kaikkien Jumalan liiton lasten (ks. 1. Nefi 11:34–36) olla yhtä omaksumalla ne iankaikkiset totuudet, joita Jumala ilmoittaa profeettojensa ja apostoliensa välityksellä, ja toimimalla niiden mukaan. Kun teemme niin, meistä voi tulla yhtenäinen, onnellinen, voimallinen uskon täyttämä liittokansa, jossa ei ole mitään rotuun, sukupuoleen, etniseen taustaan tai muuhun liittyviä ristiriitoja.

Profeettojen ja apostolien opetukset innoittavat tähän ykseyteen ja varmaan uskoon Jeesukseen Kristukseen, mikä vie meitä aina eteenpäin.

Nähdessään meidän aikamme Moroni opetti, kuinka meitä voidaan varjella siltä, että alkaisimme arvostella profeettoja ja apostoleja: periaate, että emme tuomitse emmekä arvostele.

”Älkää tuomitko minua minun vajavaisuuteni tähden”, sanoi Moroni, ”älkääkä minun isääni hänen vajavaisuutensa tähden, älkääkä niitä, jotka ovat kirjoittaneet ennen häntä, vaan antakaa sen sijaan kiitos Jumalalle siitä, että hän on ilmaissut teille meidän vajavaisuutemme, jotta te oppisitte olemaan viisaampia kuin me olemme olleet” (Morm. 9:31, korostus lisätty).

Toisin sanoen me keskitymme profeettojen ja apostolien opetuksiin ja todistukseen Kristuksesta ja Hänen evankeliumistaan sekä opimme niistä ja vältämme etsimästä heidän epätäydellisyyttään. Kautta historian Jumala on ilmoittanut joitakin näistä puutteista meidän hyödyksemme ja auttaakseen meitä oppimaan, kuinka olla viisaampia. Kiitän Häntä, kun Hän on tehnyt niin.

Meidän on kuitenkin oltava varovaisia. Huhtikuun 2019 yleiskonferenssissa presidentti Eyring lainasi ensimmäisen presidenttikunnan ensimmäisen neuvonantajan, presidentti George Q. Cannonin (1827–1901) tätä opetusta: ”Jumala on valinnut palvelijansa. Hän vakuuttaa, että Hänen etuoikeutenaan on tuomita heidät, jos he tarvitsevat tuomitsemista. Hän ei ole antanut meille yksilöinä oikeutta arvostella ja tuomita heitä. Yksikään ihminen – olipa hänen uskonsa kuinka vahva tahansa, olipa hän kuinka korkealla pappeudessa tahansa – ei voi puhua pahaa Herran voidelluista eikä etsiä vikoja Jumalan valtuutetuista maan päällä vetämättä päälleen Hänen suuttumustaan. Pyhä Henki vetäytyy sellaisesta ihmisestä, ja hän joutuu pimeyteen. Kun näin on laita, ettekö näekin, miten tärkeää on, että olemme varovaisia?”

Teillä ja minulla on Herran siunaus ja tehtävä, joka koskee profeetallisia opetuksia ja tekoja, myös niitä, joita meidän saattaa olla vaikea ymmärtää tai hyväksyä:

”Sinun – – tulee ottaa varteen kaikki hänen sanansa ja käskynsä, jotka hän antaa sinulle, kun hän saa niitä vaeltaessaan kaikessa pyhyydessä minun edessäni;

sillä teidän tulee ottaa vastaan hänen sanansa niin kuin minun omasta suustani kaikessa kärsivällisyydessä ja uskossa” (OL 21:4–5, korostus lisätty).

Taaskaan me emme tuomitse emmekä arvostele (ks. Matt. 7:1–2). Kun olen kulkenut eteenpäin uskoen Jeesukseen Kristukseen ja tuntien kiitollisuutta profeettojen ja apostolien siunauksesta, minua on siunattu runsaasti (ks. OL 21:6).

Yksi tärkeä periaate on välttää ylittämästä valtuuksiamme tai omaksumasta tehtäviä, joita meillä ei ole. Tällainen ajattelutapa harhauttaa meitä pitämään liian tärkeinä omia mielipiteitämme, mitä luonnollisestikin tapahtuu, kun pidämme liian vähäpätöisinä profeettojen ja apostolien opetuksia. Profeettojen ja apostolien, myös entisaikojen profeettojen ja apostolien, tuomitseminen ylittää selvästikin valtuutemme, koska Herra varaa tämän kyvyn itselleen. Olen täysin varma siitä, että kaikkitietävä, rakastava ja armollinen Vapahtajamme on käsitellyt tai tulee käsittelemään kaikki menneisyyden virheet ja epätäydellisyydet ja antaa ne auliisti anteeksi, kuten toivomme Hänen tekevän meidän kohdallamme nykyisyydessä.

Toinen esimerkki valtuutemme ylittämisestä on se, että rohkenemme ohjata profeettoja ja apostoleja siinä, mihin toimiin kirkon tulee ryhtyä tai kuinka sitä tulee johtaa. Se on Herran tehtävä, ei meidän (ks. OL 28:2–7). Olimmepa kuinka hyvää tarkoittavia tahansa, niin profeettojen ja apostolien tuomitseminen ja olettamus, että voimme ohjata heitä, kumpuavat ylpeydestä ja lisäksi johtavat siihen, että kuljemme harhaan ja epäonnistumme profeetallisen valtuuden noudattamisessa.

Vuodesta 1820 tähän päivään asti Herra on jatkuvasti opettanut profeettojaan, näkijöitään ja ilmoituksensaajiaan ilmoitusta tuovassa prosessissa, jolla Hän johtaa kirkkoaan.

Presidentti Nelson on opettanut:

”Kun kokoonnumme ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista koorumin neuvostona, kokoushuoneistamme tulee ilmoituksen huoneita. Henki on selvästi läsnä. – – Vaikka näkökantamme saattavat alussa ollakin erilaisia, niin toisiamme kohtaan tuntemamme rakkaus on jatkuvaa. Ykseytemme auttaa meitä havaitsemaan Herran tahdon kirkkoaan varten.

Kokouksissamme enemmistö ei koskaan hallitse! Me kuuntelemme rukoillen toisiamme ja keskustelemme yhdessä, kunnes olemme yksimielisiä.”

Vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista apostolin koorumista on huomauttanut: ”Tavoitteena ei ole pelkästään yhteisymmärrys neuvoston jäsenten kesken vaan Jumalalta saatava ilmoitus. Se on prosessi, johon sisältyy sekä järjen käyttöä että uskoa Herran mielen ja tahdon selville saamiseksi.”

Tämä palautettu, hienosäädetty turvallisuuden periaate lisää luottamusta nykyisten johtajiemme kykyyn johtaa kirkkoa aina Herran tahdon mukaan.

Tietenkin Jeesus Kristus on kirkkonsa johdossa, ja Hän ohjaa profeettojaan. Se, mitä me saatamme pitää epätäydellisyytenä heidän sanoissaan tai teoissaan, saattaa itse asiassa heijastaa epätäydellisyyttä meidän käsityskyvyssämme tai kuolevaisessa ymmärryksessämme. Kun muistamme, että Herran tiet ovat korkeammalla kuin meidän tiemme ja että Hänen ajatuksensa ovat korkeammalla kuin meidän ajatuksemme (ks. Jes. 55:8–9), voimme välttyä tuomitsemasta profeettoja, mukaan lukien entisaikojen profeetat. Tämän nöyrän asenteen ansiosta me voimme ottaa varteen elävien profeettojen sanat ”kaikessa kärsivällisyydessä ja uskossa” (OL 21:5; ks. myös 1:28).

Se auttaa meitä myös saamaan yhä enemmän ilmoitusta, toivoa ja uskoa Kristukseen entistä vaikeammassa maailmassa. Jaakob opetti: ”Me tutkimme profeettoja, ja meillä on monia ilmoituksia ja profetian henki; ja kaikki nämä todistukset saatuamme me saamme toivon, ja uskostamme tulee järkähtämätön” (MK Jaak. 4:6). Jos olemme nöyriä, nämä pyhät kokemukset voivat viedä meiltä kaiken halun etsiä vikoja profeetoista ja apostoleista, mukaan lukien entisaikojen ihmiset (ks. OL 88:124; 136:23). Nöyryys auttaa meitä ”tutkimaan profeettoja” löytääksemme totuuksia, jotka lisäävät iloamme ja rauhaamme, eikä etsimään epätäydellisyyksiä.

Siinä hengessä lausun varman ja rakastavan todistukseni siitä, että profeetat Joseph Smithistä lähtien ovat olleet Jumalan profeettoja katkeamattomassa seuraantoketjussa presidentti Russell M. Nelsoniin hänet mukaan lukien. Minulle on ollut syvällinen siunaus ”tutkia profeettoja” ja päästä lähemmäksi Jumalaa heidän jokaisen opetusten avulla.

Todistan, että ne, jotka on kutsuttu pyhään apostolinvirkaan näiden profeettojen johdolla, ovat olleet ja ovat Jeesuksen Kristuksen nimen erityisiä todistajia koko maailmalle. Mikä etuoikeus onkaan katsoa Jeesukseen Kristukseen ja edetä Häntä kohti näiden todistajien opetusten avulla.