”Palaa minun luokseni – –, jotta minä voin parantaa [sinut]”

Asuimme kerran talossa, jonka ympärillä kasvoi majesteettisia puita. Sisäänkäynnin vieressä kasvoi kaunis raita. Eräänä murheellisena yönä nousi valtava myrsky, ja raita kaatui rysähtäen maahan. Oli surullinen näky, kun se makasi maassa juuret maasta revittyinä.

Olin valmis käynnistämään moottorisahan ja sahaamaan puun polttopuiksi, kun naapurimme juoksi ulos pysäyttämään minut. Hän nuhteli minua siitä, että olin antanut periksi puun suhteen, ja hän kehotti meitä painokkaasti olemaan hankkiutumatta puusta eroon. Sitten hän osoitti yhtä juurta, joka oli yhä maassa, ja sanoi, että jos tukisimme puun runkoa, katkaisisimme siitä oksat ja lannoittaisimme sitä, juuret juurtuisivat jälleen maaperään.

Olin epäileväinen enkä uskonut, kuinka puu, joka oli niin selvästi kaatunut ja vaikeuksissa, voisi mitenkään selviytyä ja elpyä kasvuun. Järkeilin, että vaikka se alkaisikin taas kasvaa, se ei varmastikaan selviäisi seuraavasta myrskystä. Mutta koska tiesimme, että naapurimme uskoi puun tulevaisuuteen, suostuimme suunnitelmaan.

Entä lopputulos? Jonkin ajan kuluttua näimme elonmerkkejä, kun puu alkoi juurtua. Nyt, 12 vuotta myöhemmin, puu on voimissaan ja täynnä elämää, sillä on vahvat juuret ja se kaunistaa jälleen maisemaa.

Kun olen tavannut pyhiä eri puolilla maailmaa, mieleeni muistuu tämä raita ja se, kuinka toivoa on silloinkin, kun kaikki tuntuu olevan menetetty. Joillakuilla on kerran ollut todistus evankeliumista – vahva ja elinvoimainen kuin raita. Sitten ainutlaatuisista, henkilökohtaisista syistä tuo todistus on heikentynyt, mikä on johtanut uskon menettämiseen. Toiset pitävät kiinni ohuimmistakin juurista, jotka ovat kiinni evankeliumin maaperässä.

Yhä uudelleen minua innoittavat niiden hyvin monien kertomukset, jotka ovat päättäneet uudistaa opetuslapseutensa ja palata kotiinsa kirkossa. He eivät ole hylänneet uskoaan ja vakaumustaan kuin arvottomia polttopuita, vaan sen sijaan he ovat vastanneet hengellisiin kehotuksiin ja rakastaviin kutsuihin palata.

Osallistuin vaarnakonferenssiin Koreassa, missä eräs palaava jäsen kertoi: ”Kiitän veljiä siitä, että he ovat halunneet hyväksyä uskon puutteeni ja heikkouteni, että he ovat auttaneet minua, sekä jäsenistä, jotka ovat aina hyvin ystävällisiä minulle. Minulla on yhä ympärilläni paljon ystäviä, jotka ovat vähemmän aktiivisia. Hassua, mutta he käskevät toisiaan palaamaan kirkkoon ja saamaan uskonsa takaisin. Luulen, että ehkä he kaikki kaipaavat uskoa.”

Kutsumme kaikkia niitä, jotka kaipaavat uskoa, tulemaan takaisin. Lupaan, että uskonne voi vahvistua, kun jälleen kerran palvelette Jumalaa pyhien kanssa.

Eräs entinen lähetyssaarnaaja Afrikasta kirjoitti eräälle kirkon ylemmälle johtohenkilölle pyytäen anteeksi sitä, että oli loukkaantunut tämän erästä kulttuuriperinnettä koskevasta opetuksesta, mikä oli saanut hänet jättämään kirkon. Hän ilmaisi nöyrästi: ”Valitettavasti se, että loukkaannuin 15 vuotta sitten, on pannut minut maksamaan erittäin kovan hinnan. Menetin niin paljon – paljon enemmän kuin olin koskaan kuvitellut. Olen syvästi häpeissäni vahingosta, jota olen saattanut aiheuttaa matkan varrella, mutta ennen kaikkea olen iloinen siitä, että olen löytänyt tieni takaisin.”

Kaikkia niitä, jotka ymmärtävät, mitä ovat menettäneet, kutsumme tulemaan takaisin, jotta voitte jälleen kerran maistaa evankeliumin riemullista hedelmää.

Eräs sisar Yhdysvalloissa oli poissa kirkosta monta vuotta. Hänen paluukertomuksensa sisältää voimallisia opetuksia vanhemmille ja perheenjäsenille, jotka tuntevat ahdistusta pois jääneiden rakkaiden vuoksi. Tämä sisar kirjoitti:

”Voisin luetella lukemattomia syitä siihen, miksi käännyin pois kirkosta, evankeliumista ja tavallaan perheestäni. Mutta niillä ei todellakaan ole väliä. En tehnyt yhtä isoa päätöstä jättää kirkkoa – tein luultavasti tuhat valintaa. Mutta yksi asia, jonka olen aina tiennyt, on se, että vanhempani tekivät yhden suuren päätöksen, ja he pitivät siitä kiinni. He päättivät rakastaa minua.

En voi mitenkään tietää, kuinka monia kyyneliä on vuodatettu, kuinka monia unettomia öitä on vietetty tai kuinka monia hartaita rukouksen sanoja on lausuttu puolestani. He eivät syytelleet minua synneistäni. Sen sijaan he kutsuivat minua synneistäni huolimatta. He eivät saaneet minua tuntemaan itseäni ei-toivotuksi kotonaan ja sukutapaamisissa. Kaikki ne tunteet olivat omaa syytäni. Sen sijaan he toivottivat minut edelleen tervetulleeksi. He ovat varmasti nähneet valoni himmenevän ajan kuluessa. Mutta he tiesivät, että se henkilö, joka olin silloin, oli vain varjo siitä, millainen minusta oli vielä tulossa.

Aivan kuten tieni pois kirkosta oli monimutkainen, niin oli myös tieni takaisin. Mutta yksi asia, joka paluussa ei ollut vaikeaa, oli tunne siitä, että olen jälleen kotona, jonne kuulun.”

Sanomani tänään on varsinkin kaikille niille, jotka ovat kerran tunteneet Hengen, mutta kysyvät, onko teille tietä takaisin tai paikkaa Jeesuksen Kristuksen palautetussa kirkossa. Se on myös kaikille, jotka hädin tuskin sinnittelevät tai jotka tuntevat houkutusta astua pois.

Tämä sanoma ei ole haaste, eikä se ole tuomitsemista. Se on kutsu, joka esitetään rakkaudella ja vilpittömällä halulla toivottaa teidät tervetulleiksi takaisin hengelliseen kotiinne.

Olen rukoillut, että tuntisitte Pyhän Hengen todistuksen, kun nyt kuulette tämän rakastavan kutsun ja suurenmoisen lupauksen Vapahtajaltamme Jeesukselta Kristukselta:

”Ettekö nyt palaa minun luokseni ja tee parannusta synneistänne ja käänny, jotta minä voin parantaa teidät?”

Joka viikko monet vastaavat Vapahtajan kutsuun palaamalla opetuslapseuteen ja aktiivisuuteen kirkossa etsien hiljaa ja nöyrästi parantumista, jonka Jeesus lupaa. Ja vastoin niitä kertomuksia, joita toisinaan liikkuu, ennätysmäärä nuoristamme päättää pysyä vahvana ja kasvattaa uskoaan Jeesukseen Kristukseen.

Kun jotkut Jeesuksen seuraajat Kapernaumissa pitivät Hänen opetuksiaan kovina ja päättivät lähteä, Hän kääntyi apostoliensa puoleen ja kysyi: ”Aiotteko tekin lähteä?”

Tämä on kysymys, johon meidän jokaisen on vastattava, kun kohtaamme yksilöllisiä koetuksen hetkiämme. Pietarin vastaus Jeesukselle on ajaton ja selkeä: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.”

Kun siis mietitte Vapahtajan kutsua palata Hänen luokseen, mitä voisitte oppia raidasta kertovasta kertomuksesta?

1. Matka takaisin ei useinkaan ole helppo tai mukava, mutta se on vaivan arvoinen. Kun raitamme nostettiin pystyyn, kaikki sen oksat leikattiin pois. Se ei ollut kaunis. Mekin saatamme tuntea olevamme haavoittuvia, kun hylkäämme vanhat tottumukset ja riisumme ylpeyden päältämme. Kun keskitätte uskonne Jeesukseen Kristukseen ja Hänen evankeliumiinsa – runkoon ja juuriin – te saatte toivoa ja rohkeutta ottaa tuon ensimmäisen askeleen takaisin.

2. Kesti monta vuotta, ennen kuin raitamme saavutti jälleen entisen vahvuutensa ja kauneutensa. Nyt se on vielä vahvempi ja kauniimpi kuin ennen. Olkaa kärsivällisiä, kun myös uskonne ja todistuksenne kasvavat. Tähän sisältyy se, ettette loukkaannu ajattelemattomista kommenteista kuten ”Missä olet ollut kaikki nämä vuodet?”

3. Raita ei olisi koskaan säilynyt hengissä ilman jatkuvaa huolenpitoa ja ravintoa. Te ravitsette uskoanne ja todistustanne, kun kestitsette itseänne sakramenttipöydän ääressä joka viikko ja kun palvelette Herran huoneessa.

4. Aivan kuten raita tarvitsi auringonpaistetta, jotta sen oksat ja lehdet kasvaisivat uudelleen, samoin todistuksenne kasvaa, kun pysytte herkkinä Hengen tunteille ja todistukselle. Ottakaa oppia Amulekilta, joka kuvaili aikaansa vähemmän aktiivisena jäsenenä sanomalla: ”Minua kutsuttiin monta kertaa, enkä tahtonut kuulla.”

5. Naapurini tiesi, mitä raidasta voisi jälleen tulla. Samoin Herra tuntee jumalalliset mahdollisuutenne ja sen, millaiseksi uskonne ja todistuksenne voi kasvaa. Hän ei koskaan luovu toivosta teidän suhteenne. Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta kaikki, mikä on särkynyttä, voidaan parantaa.

Todistan, että taivaassa riemuitaan niistä, jotka palaavat. Teitä rakastetaan ja teitä tarvitaan! Todistan, että Jeesus Kristus on meidän Vapahtajamme ja että Hän siunaa suuremmalla rauhalla ja suurella ilolla kaikkia, jotka palaavat Hänen luokseen. Hänen armon käsivartensa eivät ole puuskassa vaan avoinna ja ojennettuina teitä kohti. Teidän ei ole liian myöhäistä tulla takaisin. Kaikella sydämemme rakkaudella toivotamme teidät tervetulleiksi kotiin. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.