Nuorten voimaksi
Taivaallisen Isän suunnitelma perheitä varten
Nuorten voimaksi, maaliskuu 2026


Taivaallisen Isän suunnitelma perheitä varten

Temppelin opetukset, toimitukset ja liitot siunaavat kaikkia maan sukuja.

Jaakob näkee unta portaista taivaaseen

Kuvitus Shawna Tenney

Äskettäin sisar Uchtdorf ja minä osallistuimme yhden lapsenlapsemme lapsen kastetilaisuuteen. Kun seurasimme, kuinka useat sukupolvet juhlivat iloiten tätä tapahtumaa, tunsimme syvää kiitollisuutta taivaallista Isäämme kohtaan Hänen pelastussuunnitelmastaan lapsiaan varten. Tunsimme, kuinka tärkeitä perhe ja pyhät liitot ovat olleet Hänelle aivan alusta asti.

Tuo tärkeys käy ilmi Vanhan testamentin kertomuksessa uskollisesta Jaakobista, joka kulki pitkän ja vaivalloisen matkan löytääkseen vaimon, solmiakseen liiton alaisen avioliiton ja perustaakseen perheen. Eräänä iltana Jaakob pysähtyi yöksi lepäämään mutta löysi päänalusekseen vain kiven. Hän oli varmastikin hyvin väsynyt, koska hän onnistui silti nukahtamaan – ja näkemään unen.

Jaakob näki ”portaat, jotka ulottuivat maasta taivaaseen, ja Jumalan enkelit kulkivat niitä ylös ja alas.

– – Herra seisoi hänen vieressään ja sanoi: ’Minä olen Herra, isäsi Abrahamin Jumala ja Iisakin Jumala.’” (1. Moos. 28:12–13.)

Sitten Herra antoi Jaakobille tärkeitä liittoon kuuluvia lupauksia – lupauksia, jotka Hän oli antanut myös Jaakobin isälle ja isoisälle, Iisakille ja Abrahamille. Näitä olivat muun muassa:

  • lupaukset siitä, että Jaakobista ”[saisi] alkunsa suuri kansa” (1. Moos. 28:3, 14)

  • luvattu maa Jaakobin jälkeläisille (ks. 1. Moos. 28:4, 13)

  • lupaukset, että Jaakobin ja hänen jälkeläistensä saama siunaus ”tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille” (1. Moos. 28:14, korostus lisätty).

Jaakobin kokemus oli niin pyhä, että hän julisti: ”Herra on totisesti tässä paikassa. – – Tämä on varmaan Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti.” (1. Moos. 28:16–17.) Ja niinpä Jaakob antoi paikalle nimeksi Betel, joka merkitsee ’Jumalan asuinsija’ (ks. 1. Moos. 28:19).

Temppelit ovat paljolti Jaakobin näkemien portaiden kaltaisia. Herran huoneen opetukset, toimitukset ja liitot yhdistävät taivaan ja maan. Liittoja voisi verrata portaiden askelmiin, jotka vievät meitä lähemmäksi Herraa. Ja palvelemalla pyhissä temppeleissä me olemme ”siunaukseksi kaikille maan kansoille” ja perheille – menneille, nykyisille ja tuleville.

Onnellinen näkymä taivaasta

Vanhin Bruce C. Hafen, täysinpalvellut seitsemänkymmenen koorumin jäsen, sai kerran puhelun erään valtakunnallisen aikakauslehden toimittajalta. Häntä pyydettiin puhumaan kirjasta, jossa tarkasteltiin taivasta koskevien uskonkäsitysten historiaa eri uskonnoissa.

”Kirjoittajat saivat selville, että ihmiset tuntevat laajalle levinnyttä taivaan – taivaan perheiden – nälkää”, vanhin Hafen sanoi. Mutta ”useimmat kristilliset kirkot tarjoavat tuskin mitään vastausta tähän sisäiseen nälkään” – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa.

Vapahtajan palautetussa kirkossa meillä on pyhiä temppeleitä. Meillä on iankaikkinen avioliitto ja sinetöimisvaltuus, jotka ovat siunaukseksi fyysisen kuoleman jälkeenkin. Meillä on lupaus iankaikkisesta tulevaisuudesta rakkaiden kanssa Isän ja Pojan luona. Kaiken tämän perusteella kirjoittajat päätyivät siihen, että myöhempien aikojen pyhien käsitys taivaasta on täydellisin – ja lisäisin vielä, onnellisin.

Kuten presidentti Russell M. Nelson opetti: ”[Herra] loi maan, niin että me voimme saada fyysisen ruumiin ja muodostaa perheitä. Hän perusti kirkkonsa korottaakseen perheet. Hän suo meille temppeleitä, niin että perheet voivat olla yhdessä ikuisesti.”

Perhe temppelin luona

Perhettä puolustamassa

Meidän ei pitäisi yllättyä siitä, että jokin niin tärkeä asia Jumalan suunnitelman kannalta kohtaisi vastustusta. Presidentti M. Russell Ballard (1928–2023) sanoi: ”Saatana tietää, että varmin ja tehokkain tapa häiritä Herran työtä on heikentää perheen tehokkuutta ja kodin pyhyyttä.”

Koska tiedämme sen, mitä tiedämme, meidän tulee olla maailman uutterimpien perheen puolustajien joukossa.

Kuinka teemme sen?

Me voimme tehdä pieniä ja yksinkertaisia asioita (ks. Alma 37:6), jotka vahvistavat perhesuhteita. Tähän sisältyy perhejulistuksessa esitettyjen periaatteiden noudattaminen: usko, rukous, parannus, anteeksianto, kunnioitus, rakkaus, myötätunto, työ ja tervehenkinen virkistystoiminta. Nykyisestä perhetilanteestasi riippumatta voit teoillasi osoittaa, että perhesuhteet ovat sinulle iankaikkisesti tärkeitä.

Elämällä perhettä koskevien iankaikkisten totuuksien mukaan, puolustamalla niitä ja kertomalla niistä muille me voimme auttaa muita näkemään, että ”perhe on keskeisellä sijalla Luojan suunnitelmassa Hänen lastensa iankaikkiseksi päämääräksi” ja että ”[pyhät temppelit] suovat yksilöille mahdollisuuden palata Jumalan kasvojen eteen ja perheille mahdollisuuden tulla liitetyksi yhteen iankaikkisuudeksi”.

Jeesus Kristus

Valittu, Dan Wilson

”Minä olen sinun kanssasi”

Kun sisar Uchtdorf ja minä katsomme perheemme jäsenten solmivan pyhiä liittoja rakastavan, iankaikkisen taivaallisen Isämme kanssa, sydämemme täyttyy ilolla ja kiitollisuudella. Me riemuitsemme paitsi lapsistamme ja heidän lapsistaan myös vanhemmistamme ja heidän vanhemmistaan. Me pohdimme syvää rakkautta tuntien sitä, kuinka evankeliumin liitot yhdistävät meitä yli sukupolvien.

Siunaukset, jotka Herra lupasi Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille hänen unessaan, liittyvät nimenomaan perheeseen. Ja ne ulottuvat kaikkiin Hänen liiton lapsiinsa – myös sinuun ja minuun. Herra sanoi: ”Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, minne ikinä menetkin – –. Minä en hylkää sinua.” (1. Moos. 28:15.)

Lupaan, että kun noudatat taivaallisen Isämme perhettä koskevaa suunnitelmaa ja kerrot siitä muille, Hän on kanssasi, varsinkin silloin kun koettelemuksia tulee sinulle tai rakkaillesi. Hän kantaa sinua, nostaa sinua ja johtaa sinut ilon täyteyteen Hänen, Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen ja perheesi kanssa – iankaikkisesti.

Viitteet

  1. Ks. Marion G. Romney, ”Temples – The Gates to Heaven”, Ensign, maaliskuu 1971, s. 16.

  2. Ks. Colleen McDannell ja Bernhard Lang, Heaven, 2001, s. 309.

  3. Russell M. Nelson, lokakuun 2001 yleiskonferenssi, (Liahona, tammikuu 2002, s. 80).

  4. M. Russell Ballard, ”Vanhemmuuden pyhät velvollisuudet”, Liahona, maaliskuu 2006, s. 12.

  5. Ks. ”Perhe – julistus maailmalle”, Evankeliumiaiheinen kirjasto.

  6. Perhe – julistus maailmalle”, Evankeliumiaiheinen kirjasto.