Nuorten voimaksi
Vapahtajaan keskittyvä pääsiäinen
Nuorten voimaksi, maaliskuu 2026


Vapahtajaan keskittyvä pääsiäinen

ja pääsiäiseen keskittyvä elämä

Me kaikki voimme päästä osallisiksi Vapahtajan lohdun ja muutoksen voimasta.

Nuori mies

Valokuva Janae Bingham

Seminaarissa puhuimme siitä, mitä pääsiäinen todella tarkoittaa ja kuinka meidän pitäisi viettää sitä. Kyse ei ole vain makeisista ja pupuista – kyse on Vapahtajasta. Kysyin itseltäni: ”Mitä sellaisia pääsiäisperinteitä voin aloittaa kotona, jotka keskittyvät enemmän Vapahtajaan?”

Jeesus Kristus

Minusta on mukavaa rakentaa LEGO®-palikoilla. Löysin verkosta Evankeliumiaiheisesta kirjastosta kuvan Vapahtajasta ja muunsin sen lego-ohjeiksi. Rakensin legokuvaa kuunnellessani yleiskonferenssia. Kun lopetin, ripustin sen näkyville kotona.

Perhe pöydän ääressä

Pienten Vapahtajan patsaiden jakamista

Ostin pääsiäiseksi myös ison laatikon pieniä Jeesuksen Kristuksen patsaita. Ensin aioin piilottaa ne kaikkialle kouluuni. Mutta kun ihmiset koulussa näkivät laatikon, he pyysivät patsaita. Opettajatkin alkoivat pyytää niitä. Ja sitten kaverit, joiden en koskaan uskonut haluavan Jeesuksen patsasta, pyysivät sellaisen. Niinpä annoin niitä kaikille, jotka näin.

Nuori mies soittaa kontrabassoa

Vapahtaja ei pelännyt puhua kenellekään, ei edes kaikkein hyljeksityimmille ihmisille yhteiskunnassaan. Hän oli heidän ystävänsä. Hän vietti aikaa heidän kanssaan. Hän söi heidän kanssaan. Pienten patsaiden jakaminen opetti minua olemaan seurallisempi, kuten Vapahtaja oli. Se opetti minulle myös, että riippumatta siitä, kuka olet, riippumatta siitä, mitä luulet tehneesi, elämässäsi on aina tilaa Jeesukselle Kristukselle.

Muuttumista Vapahtajan avulla

Koko elämäni ajan olen miettinyt, kuinka pääsen osalliseksi Vapahtajan sovituksesta. Mutta tänä pääsiäisenä opin, että jos teen elämässäni muutoksia tullakseni enemmän Vapahtajan kaltaiseksi, Hänen sovittava armonsa toimii elämässäni. Ja jos yritän joka päivä muuttaa pieniä asioita, niin alan tulla paremmaksi.

Muutaman vuoden elämässäni kamppailin pornografian käytön kanssa. Erään seminaarissa pidetyn oppiaiheen jälkeen sain innoitusta puhua piispani kanssa. Oli paljon helpompaa ryhtyä voittamaan kamppailuani, kun viimein kerroin asiasta piispalleni ja vanhemmilleni, koska on todella vaikeaa selviytyä siitä yksin.

Nuori mies rukoilee

Aloin yrittää rukoilla ja lukea pyhiä kirjoituksia joka päivä ja yritin olla ystävällisempi koulussa. Se auttoi minua, koska keskityin enemmän Vapahtajaan kuin synteihini. Käännyin enemmän Häntä kohti kuin sinne, missä olin ollut aiemmin.

Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta olen voittanut kamppailuni pornografian kanssa. Minusta on tullut enemmän sellainen kuin Jumala haluaa minun olevan. Nyt pystyn siunaamaan sakramentin, koska Vapahtaja muuttaa minua ja puhdistaa minua. Olen kiitollinen siitä, että olen kelvollinen käyttämään pappeutta lähelläni olevien ihmisten elämän siunaamiseen.

Perhe tutkimassa pyhiä kirjoituksia

Pääsiäisen yhdistämistä itseeni

Tänä vuonna seminaarissa minulla oli todella hieno kokemus, kun puhuimme Vapahtajan uhrista. Sain ajatuksen, että Hänen kärsiessään Hän olisi voinut lopettaa sen minä hetkenä hyvänsä. Mutta sitten kuvittelin Hänen ajattelevan: ”Ei, minun täytyy jatkaa tätä. Minun pitää tehdä tämä Benin vuoksi. Hän tarvitsee tätä.” Tuo ajatus sai minut todella ymmärtämään, miten suhteeni Vapahtajaan liittyy pääsiäiseen.

Perhe

Ensi pääsiäisenä rakennan luultavasti uuden legokuvan Jeesuksesta. Haluan ehdottomasti jakaa lisää pieniä patsaita. Joka tapauksessa ajattelen Kristuksen kärsimystä ja Hänen sovitustaan vuokseni. Hänen ansiostaan voin tehdä parannuksen synneistäni ja päästä jonakin päivänä takaisin Hänen ja taivaallisen Isän luo.

Tiedän, että Vapahtaja eli ja kuoli meidän jokaisen vuoksi henkilökohtaisesti ja että Hän tietää, keitä me olemme ja mitä me tarvitsemme. Jos me todella yritämme, me voimme päästä osallisiksi Hänen lohdun ja muutoksen voimastaan ja meistä voi tulla parempia ihmisiä.

Kirjoittaja asuu Idahossa Yhdysvalloissa.