Sain tietää omakohtaisesti

Katselin hiljattain, kuinka vanhemmat sisarukseni alkoivat kulkea eri polkuja. Veljeni valmistautui palvelemaan lähetystyössä. Toisaalta siskoni oli jäämässä kokonaan pois kirkosta. Hänen päätöksensä oli minulle hämmentävä, ja jonkin aikaa en tiennyt, kuinka käsitellä asiaa.

Oivalsin, ettei minun uskoni ollut jotakin sellaista, mitä olin valinnut – se oli jotakin, minkä kanssa olin varttunut. Minun piti saada selville, mihin todella uskoin itse. Uskoinko evankeliumiin, koska se on totta vai koska se oli kaikki, mitä minulle oli koskaan opetettu? Ja voisinko silti olla hyvä kirkon jäsen, vaikka minulla olisi kysymyksiä?

Käännyin pyhien kirjoitusten puoleen entistä päättäväisemmin. Aloin lukea pitäen kysymykset mielessäni, etsien vastauksia ja ymmärrystä. Opin ymmärtämään, ettei se, että esitin kysymyksiä uskonkäsityksistäni, tarkoittanut sitä, että olin menettämässä uskoani. Sen sijaan se tarkoitti, että voisin rakentaa syvemmän, henkilökohtaisemman perustuksen.

Todistuksen vahvistaminen ei ole kertaluonteinen tapahtuma. Se on elinikäinen kysymysten esittämisen, etsimisen ja vahvistamisen tapahtumasarja. Olen tuntenut Hengen todistavan minulle, että evankeliumi on totta, mutta olen kokenut myös tilanteita, jolloin olen tuntenut olevani etäällä Jumalasta. Usko ei ole muuttumatonta, vaan se on jotakin, mitä meidän täytyy ravita päivittäin rukoilemalla, tutkimalla pyhiä kirjoituksia ja palvelemalla.

Kirkossa kasvaminen on antanut minulle perustuksen, mutta minun tehtäväni on rakentaa sille. Kun käännymme edelleen Herran puoleen, Hän vahvistaa uskoamme ja auttaa meitä suunnistamaan elämän epävarmuuuksien keskellä.