Kuinka Vanha testamentti voi auttaa minua ymmärtämään temppeliendaumenttia?

Aadam osoitti noudattavansa kuuliaisuuden lakia, kun enkeli kysyi, miksi hän ja Eeva uhrasivat: ”En tiedä, paitsi että Herra käski minua” (Moos. 5:6).

Kuuliaisuus on välttämätöntä koko pelastussuunnitelmalle. Kun noudatamme Jumalan ohjeita ja turvaamme Vapahtajaan, meistä voi tulla Heidän kaltaisiaan.

Yleiskäsikirjassa tämän lain määritellään tarkoittavan ”uhraamista Herran työn hyväksi ja parannuksen tekemistä särkynein sydämin ja murtunein mielin”.

Vanhasta testamentista ei ole vaikeaa löytää uhrauksia, sekä kirjaimellisia että kuvaannollisia. Joskus meiltä jää huomaamatta, että silloinkin vaadittiin särkynyttä sydäntä ja murtunutta mieltä.

Yhdessä psalmeistaan Daavid kirjoitti: ”Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala” (Ps. 51:19).

”Daavidin sanat osoittavat, että jo Vanhan testamentin aikoina Herran kansa ymmärsi, että heidän täytyy antaa sydämensä Jumalalle, että polttouhrit yksin eivät olleet riittäviä”, vanhin Bruce D. Porter opetti ollessaan seitsemänkymmenen koorumin jäsen.

Käsky uhrata eläimiä tai viljaa päättyi Jeesuksen Kristuksen kuolemaan. Nykyään teemme parannusta päivittäin ja nautimme sakramentin muistaaksemme Hänen sovitusuhrinsa. Mutta henkilökohtaisen nöyryyden ja parannuksenteon täytyy silti kuulua siihen.

Tämä tarkoittaa uskon osoittamista Jeesukseen Kristukseen, liittojen solmimista Jumalan kanssa toimitusten kautta ja niiden pitämistä, parannuksen tekemistä ja kestämistä loppuun asti sekä pyrkimystä rakastaa Jumalaa ja lähimmäistään.

Joskus ihmiset ajattelevat, että Vapahtajan neuvo Uudessa testamentissa ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Matt. 22:39) on muutos Vanhan testamentin ajattelutavasta. Mutta Vapahtaja lainasi itseään! Noin 15 vuosisataa aiemmin Hän oli sanonut Moosekselle: ”Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (3. Moos. 19:18).

Tosiaankin, vaikka ”silmä silmästä, hammas hampaasta” (3. Moos. 24:20) oli osa israelilaisten oikeusjärjestelmää, Mooseksen laissa oli myös monia sääntöjä, jotka koskivat lähimmäisten, vierailijoiden, muukalaisten, siirtolaisten ja pakolaisten kohtelemista rakkautta ja laupeutta osoittaen (ks. 2. Moos. 23:9; 3. Moos. 19:33–34; 5. Moos. 10:19).

Myöhempien aikojen opetuslapset ymmärtävät, että laki ”silmä silmästä, hammas hampaasta” on jo täytetty. Meitä saattaa kuitenkin hämmentää oletus siitä, että ”rakasta lähimmäistäsi” oli uusi ajatus. Se on iankaikkinen käsky.

Iankaikkinen on myös tämän lain ensimmäinen osa: rakastaa Jumalaa yli kaiken. Presidentti Dallin H. Oaks on opettanut: ”Innokkuudessamme pitää tämä toinen käsky emme saa unohtaa ensimmäistä käskyä eli rakastaa Jumalaa koko sydämestämme, sielustamme ja mielestämme. Me osoitamme tätä rakkautta noudattamalla Hänen käskyjään [ks. Joh. 14:15]. Jumala vaatii meitä noudattamaan Hänen käskyjään, koska vain tuon kuuliaisuuden kautta, mukaan lukien parannuksen, me voimme palata asumaan Hänen luokseen ja tulla täydellisiksi, kuten Hän on.”

Kuuliaisuuden lain jälkeen siveyden laki saattaa olla helpoin määritellä: ei sukupuolisuhteita miehen ja naisen välisen laillisen avioliiton ulkopuolella.

”Älä tee aviorikosta” (2. Moos. 20:14) on hyvin tunnettu Vanhan testamentin käsky, ja Mooseksen laissa kiellettiin myös muunlainen sukupuolinen moraalittomuus (ks. 3. Moos. 18). Mutta jo ennen Mooseksen aikaa Egyptin Joosef tiesi vastustaa Potifarin vaimon lähentelyjä (ks. 1. Moos. 39:7–12).

Kun yhteiskunnan näkemykset seksistä muuttuvat yhä sallivammiksi ja kun pornografiaa ja muuta seksuaalisesti houkuttelevaa aineistoa on saatavilla hyvin helposti, nykyään on luultavasti enemmän kiusauksia – ja mahdollisuuksia – rikkoa siveyden lakia kuin koskaan aiemmin. Siveys on kuitenkin edelleen Herran tasovaatimus, ja kun pidämme tämän liiton, meitä siunataan suuremmalla kyvyllä rakastaa muita niin kuin Hän rakastaa, kun hillitsemme intohimomme (ks. Alma 38:12).

Me omistamme kaiken aikamme ja kaikki kykymme Jumalan valtakunnan rakentamiseen. Pyhitykseen sisältyy myös koko sielumme uhraaminen Jumalalle, jotta Hän voi tehdä meistä pyhiä.

Mooses sanoi: ”Teidät on tänään vihitty palvelemaan Herraa. Te olette käyneet jopa poikianne ja veljiänne vastaan, ja siksi te saatte tänään siunauksen” (2. Moos. 32:29). Kertomuksessa israelilaisista nähdään joidenkin ihmisten pyhittävän itsensä Herralle – kuten leskivaimo, joka ruokki Eliaa (ks. 1. Kun. 17:7–16).

Aikaisemmin historiassa Henokin kansa onnistui elämään täysin pyhityksen lain mukaan. Kansalla ”oli yksi sydän ja yksi mieli ja se asui vanhurskaudessa; eikä sen keskuudessa ollut köyhiä” (Moos. 7:18). ”Eikä sen keskuudessa ollut köyhiä” on tilanne, johon hyvin harvat yhteiskunnat ovat yltäneet (Lehin jälkeläiset onnistuivat siinä jonkin aikaa; ks. 4. Nefi 1:3), mutta nykyään me voimme pyrkiä elämään tämän liiton mukaan auliin sydämin, palvelemalla missä tahansa meitä tarvitaan, tekemällä parannusta päivittäin ja uhraamalla koko sielumme Jumalalle.

Herra kutsuu meitä solmimaan kaikki nämä viisi liittoa yhdessä temppeliseremoniassa. Meidän ei pidä kuitenkaan pelästyä sitoumuksen suuruutta. Vanhin Dale G. Renlund kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Jumala on asettanut useita liittoja siunatakseen meitä, ei tuomitakseen meitä. Se, että keskitymme tiiviisti liittoihin, jotka olemme tehneet, ja valmistaudumme seuraavaan, on paras tapa valmistautua ottamaan vastaan kaikki, mitä taivaallisella Isällä on.”

Jumala on tuonut lapsiaan lähemmäksi Häntä liittojen avulla jokaisella taloudenhoitokaudella. Meitä on siunattu saadessamme elää aikana, jona nämä liitot ovat helposti saatavillamme Herran huoneessa. Kun seuraavan kerran menet sinne, mieti, kuinka Vanhan testamentin esivanhempamme solmivat samat liitot.