”Voitin pelkoni palvella temppelissä”, Liahona, helmikuu 2026.
NA-viikkojulkaisusta
Voitin pelkoni palvella temppelissä
Pelon ei tarvitse estää sinua saamasta temppelin siunauksia.
Kuvitus Elia Sampo
Hiljattain uskouduin vaarnanjohtajalleni, että vaikka minulla on aina ollut voimassa oleva temppelisuositus, levottomuutta herättävä pelko esti minua yhä astumasta sisään tuon pyhän paikan ovista.
Haitin tiedotusneuvoston jäsenenä autoin jopa tapahtumissa, jotka edelsivät Port-au-Princen temppelin vihkimistä Haitissa. Niinpä kun vaarnanjohtajani kysyi, miksi en halunnut mennä temppeliin, vakuutin hänelle, ettei kyse ollut uskon puutteesta vaan perfektionismiin liittyvästä pelosta, jota en pystynyt voittamaan. Selitin myös, että vaikka vartuin evankeliumikeskeisessä kodissa ja pyrin yhä todelliseen opetuslapseuteen, tämä pelko esti minua ottamasta seuraavaa askelta.
Se piti minut etäällä huolimatta vilpittömästä halustani mennä sinne. Vaarnanjohtajani kuunteli ja kannusti minua rukoilemaan ja pyytämään Jumalaa karkottamaan pelon, joka esti hengellistä kasvuani. Kun rukoilin ja mietin uudenvuodenlupauksiani, tajusin, että minun oli aika lakata riistämästä itseltäni Jumalan lupaamia siunauksia pelkoni ja epäilysteni vuoksi. Olin päättänyt käydä temppelissä ja suorittaa toimituksia.
Niinpä asetin tavoitteen osallistua konfirmointeihin ja kerroin suunnitelmistani vaarnanjohtajalleni.
Hän vastasi hyvin ystävällisesti sanoilla, jotka yhä koskettavat minua: ”Valaiskoon Kristuksen valo askeleitasi, kun kuljet liittopolkua ja voitat pelkosi.” Nämä sanat, jotka olivat täynnä lempeyttä ja uskoa, antoivat minulle voimaa ja luottamusta pitää tätä temppelikäyntiä haasteen sijaan välttämättömänä askeleena hengellisellä matkallani.
Toimin uskossa
Sydämeni jyskytti, kun valmistauduin lähtemään äitini kanssa temppeliin. Se oli päivä, joka on syöpynyt muistiini yhtenä elämäni merkittävimmistä hengellisistä hetkistä. Olin vielä osin hermostunut, mutta vielä enemmän odotin sitä, mitä tuntisin.
Vain minuutteja ennen kuin edes astuin temppeliin, odottamaton puhelinsoitto kirkasti aamuni. Sain vahvistuksen, että matkustuslupa, jota olin rukoillut, oli viimein hyväksytty. Jos sitä ei olisi hyväksytty, minulta olisi jäänyt väliin tärkeä lääkärikäynti ulkomailla.
Tämä uutinen oli jumalallinen vahvistus sille, että Herra oli kuullut rukoukseni. Sydämeni täyttyi valtavalla onnella. Hypähdin ilosta ymmärtäessäni, että Jumala vastaa meille aina, silloinkin kun Hän vaikuttaa olevan vaiti.
Tämän vahvistamana kävelin viimein sisään temppelin ovista, ja temppelinjohtaja ja hänen vaimonsa tervehtivät minua. He olivat tietoisia tuon hetken merkityksestä minulle ja tiesivät peloista, jotka olivat aiemmin pidätelleet minua. Heidän ystävällinen tervetulotoivotuksensa ja rohkaisunsa hälvensivät pelkoni viimeiset rippeet. Tunsin todella sanoin kuvaamatonta rauhaa.
Kun osallistuin konfirmointeihin, jokainen sana kosketti sieluani tuoden selkeyttä ja iloa ja muistuttaen minua siitä, että olin pyhässä paikassa. Kun toimitukset oli suoritettu, temppelinjohtaja saattoi minut ulos. Tämä ele, niin yksinkertainen ja silti niin huomaavainen, vahvisti lämminhenkisyyttä Herran huoneessa.
Pohdiskelin jumalallista johdatusta
Ymmärsin, että Herra halusi varmistua siitä, etten epäilisi Hänen tahtoaan omalla kohdallani, ja mieleeni tulivat presidentti Russell M. Nelsonin sanat: ”Älkäämme koskaan unohtako sitä, mitä Herra tekee meidän hyväksemme nykyään. Hän tuo temppeleitään paremmin meidän ulottuvillemme. Hän kiihdyttää tahtia, jolla rakennamme temppeleitä. Hän lisää kykyämme auttaa Israelin kokoamisessa. Hän myös tekee meille jokaiselle helpommaksi tulla hengellisesti jalommaksi. Lupaan, että kun vietämme entistä enemmän aikaa temppelissä, meidän elämäämme siunataan aivan ainutlaatuisilla tavoilla.”
Olen oivaltanut, että temppeli on todellakin turvapaikka, pyhäkkö, jossa voimme saada selkeitä vastauksia ja äärettömiä siunauksia. Tämä kokemus muutti elämäni täysin. Taivaallinen Isä auttoi minua voittamaan pelon, joka oli pitkään pidätellyt minua, ja Hän muistutti minua myös armollisesta johdatuksesta, jota Hän tarjoaa niille, jotka turvaavat Häneen.
Sydämeni on täynnä kiitollisuutta, ja tiedän nyt, että temppeli on paikka, jonne palaan yhä uudelleen etsien valoa, ohjausta ja rauhaa.
Kirjoittaja asuu Port-au-Princessä Haitissa.