”En tarvitse mitään muuta”, Liahona, joulukuu 2025.
Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
En tarvitse mitään muuta
Äidilläni ei ollut lapsena mitään, mutta kun hän kuoli, hänellä oli kaikki, mikä on tärkeää.
Kuvitus Caitlin Droubay
Joulukuussa, kun äitini oli yhdeksänvuotias, hänen isäpuolensa jätti perheen lähtiessään etsimään töitä. Hän jätti isoäitini, äitini ja äitini pikkuveljen ilman rahaa, ruokaa, joulukuusta, lahjoja. Äidin sanoin: ”Meillä ei ollut mitään.”
Äitini lähti kävelylle sinä jouluaattona. Hän muisteli katsoneensa sisään naapuritalon ikkunasta ja nähneensä onnellisia, hymyileviä lapsia joulukuusen ympärillä lahjoja ja sukulaisia lähellään. Äiti itki, kun hän kertoi tuon muiston joulun alla muutama vuosi ennen kuolemaansa. Se oli yksi monista jouluista, jolloin hänellä ei ollut mitään.
Pikakelataan vuoteen 1969, 14 vuotta vanhempieni naimisiinmenon jälkeen. Asuimme pienessä kaupungissa Keski-Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Siellä kaksi kokoaikaista lähetyssaarnaajaa koputtivat oveemme ja toivat meille Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin. Vuotta myöhemmin vanhempani sinetöitiin toisiinsa Oaklandin temppelissä Kaliforniassa ja minut ja kaksi veljeäni sinetöitiin heihin.
Vanhempieni kohdalla tätä seurasi vuosien opetuslapseus, mukaan lukien palveleminen monissa kirkon tehtävissä, palvelutyö lukemattomien muiden parissa, todistuksen vahvistaminen lähetystyössä Floridassa Yhdysvalloissa, iloitseminen kasvavasta määrästä jälkeläisiä ja paistatteleminen siunauksissa, jotka koituivat ”ilosta Jeesuksessa Kristuksessa” ja jäsenyydestä ”kirkossa, joka on täynnä iloa”.
Pian sen jälkeen kun isäni oli kuollut vuonna 2018, äitini kirjoitti lapsilleen joulukirjeen, jossa hän luetteli siunauksia, jotka olivat tehneet hänen elämästään täyden ja rikkaan.
”Kun minulla on hiljaisia hetkiä, mieleeni tulee ajatuksia ja muistoja siitä, mitä minulle on annettu”, hän kirjoitti. Saamiensa lahjojen joukosta hän nimesi ”ikuisen aviomiehen” ja perheen, joka voi olla yhdessä ikuisesti Isän ja Pojan luona, palautetun evankeliumin, elävät profeetat ja apostolit, myöhempien aikojen pyhät kirjoitukset, Pyhän Hengen lahjan, todistuksen Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta ja ”tämän erityisen ajan juhlia Hänen syntymäänsä”.
Kun äitini oli lapsi, hänellä ei ollut mitään. Kun hän kuoli, hänellä oli kaikki, millä on merkitystä.
”Te ja evankeliumi olette elämäni”, hän sanoi lopuksi. ”En tarvitse mitään muuta. Hyvää joulua! Rakastan teitä ikuisesti.”