”Profetiaa ja kärsivällisyyttä: Kirkon 100 vuotta Etelä-Amerikassa”, Liahona, joulukuu 2025.
Profetiaa ja kärsivällisyyttä: Kirkon 100 vuotta Etelä-Amerikassa
”Niin kuin tammi kasvaa hitaasti tammenterhosta”, kirkko Etelä-Amerikassa on kasvanut vakaasti ja merkittävästi viimeisten sadan vuoden aikana.
Vanhin Melvin J. Ballard kahdentoista apostolin koorumista (keskellä) pyhitti Etelä-Amerikan evankeliumin saarnaamiselle joulukuussa 1925. Tämä valokuva on otettu vihkimispaikalla Buenos Airesissa Argentiinassa noin puoli vuotta myöhemmin.
Vasemmalta oikealle: lähetysjohtaja Reinhold Stoof ja hänen vaimonsa Ella; vanhin Ballard; vanhin Rey L. Pratt seitsemänkymmenen koorumista; lähetyssaarnaaja J. Vernon Sharp.
”Haluan sanoa teille Herran edessä, että te ette tiedä yhtään enempää tämän kirkon ja valtakunnan kohtaloista kuin äitinsä sylissä oleva lapsi”, profeetta Joseph Smith julisti rohkeasti pappeudenhaltijoiden kokoontumisessa Kirtlandissa Ohiossa keväällä 1834. ”Te ette ymmärrä sitä.”
Pieneen hirsimökkiin ahtautunut yleisö kuunteli tarkkaavaisena, kun profeetta kertoi yksityiskohtaisesti Kristuksen palautetun kirkon tulevasta kasvusta.
”Te näette täällä tänään vain pienen kourallisen pappeutta, mutta tämä kirkko täyttää vielä Pohjois- ja Etelä-Amerikan – se täyttää maailman.”
Läsnäolijoista profeetan sanat tuntuivat miltei uskomattomilta. Milloinkaan aiemmin he eivät olleet tulleet ajatelleeksi, että kirkko voisi jonakin päivänä kattaa kokonaan niin kaukaisen ja laajan mantereen kuin Etelä-Amerikka.
Ensimmäinen yritys
Niiden joukossa, jotka olivat paikalla profeetan kanssa sinä päivänä vuonna 1834, oli apostoli Parley P. Pratt. Vuoden 1851 loppupuolella hän lähti kunnianhimoiselle lähetystyömatkalle raskaana olevan vaimonsa Phoeben ja lähetystyötoverinsa Rufus C. Allenin kanssa. He halusivat kovasti nähdä profeetta Josephin lupauksen toteutuvan, ja he nousivat maihin Chilen Valparaísossa aloittaakseen Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin saarnaamisen Etelä-Amerikassa.
Silloinen monimutkainen taloudellinen ja poliittinen tilanne sekä se, ettei Mormonin kirjaa ollut käännetty espanjaksi, tekivät lähetystyöstä vaikeaa. Kaiken lisäksi Prattien vastasyntynyt poika Omner, joka syntyi Chilessä, kuoli pian heidän saapumisensa jälkeen. Vain muutaman kuukauden kuluttua Parley tuli siihen tulokseen, ettei ollut oikea hetki sille, että kirkko saisi jalansijaa Etelä-Amerikassa. Mutta hän pysyi vakuuttuneena siitä, että jonakin päivänä kaikki Herran sanat toteutuisivat.
Rukous ja merkittävä profetia
Vaikka Parley ei koskaan palannut Etelä-Amerikkaan, hänen pojanpojallaan Rey L. Prattilla oli keskeinen rooli kirkon vakiinnuttamisessa sinne. Hän ja Rulon S. Wells lähtivät kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin Melvin J. Ballardin kanssa Argentiinaan vuonna 1925 avaamaan lähetyskentän. Muutama vuosi aiemmin saksalaisia jäseniä oli asettunut asumaan vilkkaaseen Buenos Airesin kaupunkiin, ja he olivat alkaneet opettaa ystäviään ja naapureitaan.
Viikon kuluessa siitä, kun vanhin Ballard ja hänen toverinsa olivat saapuneet kaupunkiin, he kastoivat ensimmäiset käännynnäiset tällä mantereella. Sitten varhain jouluaamuna he kokoontuivat puistossa pajupuiden alle. Kirkon presidentin Heber J. Grantin ohjauksessa ja hallussaan olevalla apostolisella valtuudella vanhin Ballard piti rukouksen Etelä-Amerikan pyhittämiseksi evankeliumin saarnaamiselle.
”Käännän avainta, avaan lukon ja aukaisen oven evankeliumin saarnaamiselle kaikissa näissä Etelä-Amerikan maissa”, hän rukoili, ”ja nuhtelen ja käsken pysähtymään jokaista voimaa, joka vastustaisi evankeliumin saarnaamista näissä maissa.”
Osoittautui kuitenkin vaikeaksi löytää lisää heidän sanomastaan kiinnostuneita ihmisiä. Lähetyssaarnaajat viettivät lukemattomia tunteja juttelemalla ihmisille kaduilla ja jakamalla tuhansittain lehtisiä toivoen kiinnittävänsä ihmisten huomion heidän kokouksiinsa.
Vaikka vanhin Ballard oli saavuttanut vain rajallista menestystä, hän esitti merkittävän profetian kirkon tulevaisuudesta Etelä-Amerikassa vähän ennen kotiinpaluutaan. Pienelle kouralliselle pyhiä hän todisti, että ”työ kasvaa hitaasti jonkin aikaa, niin kuin tammi kasvaa hitaasti tammenterhosta”. Mutta toisin kuin auringonkukka, joka versoo päivässä ja ”kasvaa nopeasti ja siten kuolee”, evankeliumi leviäisi vähitellen. ”Tuhannet tulevat liittymään täällä”, hän julisti. ”Työ täällä on vähäisintä, mitä se tulee koskaan olemaan.” Vanhin Ballard ennusti edelleen, että lähetyskenttä ”jaetaan useammaksi kuin yhdeksi lähetyskentäksi ja siitä tulee yksi vahvimmista kirkossa”.
Evankeliumin viemistä kauas ja laajalle
Siihen aikaan vanhin Ballardin julistus kirkon tulevaisuudesta Etelä-Amerikassa tuntui miltei yhtä uskomattomalta kuin Joseph Smithin profetia, joka oli lausuttu vuosikymmeniä aiemmin. Kuitenkin, kuten vanhin Ballard profetoi sata vuotta sitten, kirkko on levinnyt vuosikymmenten varrella yli mantereen Herran hyväksi näkemänä aikana.
Argentiinasta lähetyssaarnaajat siirtyivät ennen pitkää rajan yli naapurimaihin Brasiliaan, Chileen ja Uruguayhin. Sieltä työ laajeni muihin maihin. Sellaisissa paikoissa kuten Guyanassa, Paraguayssa ja Venezuelassa myöhempien aikojen pyhät muista maista olivat tärkeitä uskon esiin tuomisessa. Toisissa paikoissa taas palautetun evankeliumin sanoma onnistui saapumaan perille vuosia ennen jäseniä tai lähetyssaarnaajia.
Näin kävi Fandiñon perheen kohdalla, joka asui Karibian rannikolla Ciénagassa, Kolumbiassa. Eräänä päivänä käydessään paikallisella torilla Margarita Fandiño löysi käytetyn Mormonin kirjan ja osti sen. Hyväksyen kirjan pyhäksi kirjaksi perhe luki sitä korostaen merkityksellisiä jakeita, kunnes Margaritan tytär Kellys kertoi kirjasta paikalliselle nuorten raamattupiirilleen. Hänen yllätyksekseen pastori tarttui Mormonin kirjaan ja poltti sen. Joitakin vuosia myöhemmin lähetyssaarnaajat saapuivat jo Ciénagan kaupunkiin ja opettivat Margaritalle ja tämän perheelle heidän rakkaasta kirjastaan ja palautuksesta.
Toisella puolella mannerta, maailman eteläisimmässä kaupungissa Ushuaiassa Argentiinassa, lupaus iankaikkisista perheistä kiinnitti Amanda Robledon ja hänen aviomiehensä Ricardon huomion. Äitinsä kuoleman jälkeen Amanda vieraili eri kirkkokunnissa toivoen, että Jeesuksen Kristuksen opetukset voisivat parantaa hänen sydämensä. Kun lähetyssaarnaajat myöhemmin löysivät pariskunnan ja opettivat heille, että perheet voidaan sinetöidä yhteen, Ricardo tunsi Pyhän Hengen ja halusi mennä kasteelle. Amanda oli yhtä liikuttunut, mutta oli yhä epävarma kuulemiensa huhujen vuoksi. Lopulta hänen rakkautensa perhettään kohtaan ja halunsa olla heidän kanssaan ikuisesti sai hänet liittymään kirkkoon ja tulemaan liitetyksi perheeseensä temppelitoimitusten kautta.
Uhrauksia temppelisiunausten saamiseksi
Samalla kun palautettu evankeliumi levisi koko mantereelle, Herran huoneen siunaukset olivat edelleen useimpien eteläamerikkalaisten jäsenten ulottumattomissa. Siihen asti, että São Paulon temppeli Brasiliassa valmistui vuonna 1978, vain niillä, jotka pystyivät matkustamaan Yhdysvaltoihin tai Eurooppaan, oli etuoikeus solmia iankaikkisia liittoja ja osallistua toimitustyöhön muiden puolesta. Pyhät kaikkialta Etelä-Amerikasta osallistuivat temppelin rakentamiseen työskentelemällä tontilla, myymällä arvoesineitään ja lahjoittamalla säästöjään.
Pian temppelin vihkimisen jälkeen Efraín ja Maria Ondina Rodríguez Arequipasta Perusta matkasivat São Pauloon. Ongelmat kansainvälisillä rajanylityspaikoilla ja vallankumouksen puhkeaminen tekivät heidän matkastaan lähes kuukauden mittaisen. Vaikka he kohtasivat monia vaikeuksia, niin uskon ja päättäväisyyden ansiosta heidät liitettiin iankaikkisiksi kumppaneiksi. Toisilta temppelissä käyminen edellytti pauhaavien jokien yli kahlaamista ja korkean Andien vuoriston ylittämistä, jotta heidän perheensä voitiin sinetöidä yhteen ikuisesti.
Herran huoneeseen matkustaminen vaati suuria uhrauksia myös myöhempien aikojen pyhiltä Brasiliassa. Amazon-joen rannalla sijaitseva Manaus oli viikon matkan päässä São Paulosta. Temppeliin pääseminen merkitsi kallista ja pitkää matkaa viidakon halki; laivalla kolme tai neljä päivää ja sitten vielä kolme päivää linja-autolla. Matkan varrella Manausista matkaavat pyhät kärsivät ruoka- ja vesipulasta, ajoneuvojen rikkoutumisista ja jopa ryöstöistä – esteistä, jotka voitettiin vain ihmeiden ja muiden jäsenten avun turvin. Niille, jotka tekivät tuon matkan, saatu hengellinen rauha oli suurempi kuin mahdollisesti kärsityt takaiskut.
Kun pyhiä temppeliliittoja on tullut yhä paremmin saataville, näistä kokemuksista ja muista on tullut kaikille pyhille Etelä-Amerikassa arvokas uskon perintö.
Jumalan valtakunnan kasvu
Kirkkoa Etelä-Amerikassa koskevat profetiat täyttyvät silmiemme edessä. Valtakunta on todellakin levinnyt koko mantereelle, kuten profeetta Joseph Smith ennusti. Etelä-Amerikassa asuu yli neljä miljoonaa jäsentä, ja siellä on seurakuntia jokaisessa maassa. Nykyään siellä on toiminnassa yli 30 temppeliä, ja monista muista on ilmoitettu tai ne ovat rakenteilla.
Vanhin Melvin J. Ballardin sata vuotta sitten kylvämä siemen on todellakin kantanut hedelmää. Etelä-Amerikan lähetyskenttä, jonka hän ennusti jaettavan jonakin päivänä, on nykyään yli sata erillistä lähetyskenttää. Kuin tammella, jolla on syvät juuret, kirkolla on nyt Etelä-Amerikassa vahva runko, jonka ansiosta se voi laajentaa oksiaan yhä laajemmalle. Katsaus menneeseen sataan vuoteen Etelä-Amerikassa osoittaa, kuinka taivaallinen Isä pitää edelleen profeettojensa kautta antamansa lupaukset.