Lähden kotiin

Kuvitus Caitlin Droubay

Kun kuljetan öljyä Pohjois-Dakotan takamailla Yhdysvalloissa, en näe juurikaan ystävällisyyttä. Joulunaika ei ole poikkeus.

Muutama vuosi sitten mietin: ”Kuinka voin omalta osaltani muuttaa sen?” Tätä kysymystä pohtiessani aloin tilata joka joulukuu paketin suklaarasioita ja antaa suklaarasioita muille rekkakuskeille sekä ihmisille öljykentillä.

Joka aamu ennen kuin lähdin noutamaan öljylastia, pyysin taivaallista Isää auttamaan minua tekemään työni oikein, tehokkaasti ja turvallisesti. Sitten pyysin Häntä auttamaan minua löytämään ihmisiä, jotka tarvitsisivat hieman jouluiloa. Kun noudatin innoitusta, huomasin, että ihmisten kuormat kevenivät pelkästään siksi, että joku puhui heille ja antoi heille suklaata.

Yhtenä aamuna tunsin innoitusta ottaa mukaani kaksi rasiaa. Kun sinä päivänä ajoin eräälle öljykentälle, Henki kehotti minua antamaan rasian siellä olevalle miehelle. Kun hän oli kiittänyt minua, aloin peruuttaa rekkaani takanani olevalle paikalle. Kauempana takanani olevassa vedenkuljetusrekassa istuva mies alkoi huutaa minulle, että peruutin paikalle, jota hän piti omanaan.

Ikävä kyllä huusin hänelle takaisin. Otin sen paikan ja odotin, kun säiliöautoni täyttyi öljyllä. Kun säiliöautoni oli täynnä ja aloin ajaa pois paikalta, näin miehen jälleen.

Sain Pyhän Hengen voimakkaan kehotuksen: ”Tuo mies tarvitsee suklaarasian.”

Vastustelin: ”No ei kyllä tuo kaveri.”

Tiesin kuitenkin, etten antanut suklaata saadakseni oman oloni paremmaksi. Tein niin, koska halusin noudattaa Herralta tulevia kehotuksia ja tehdä sitä, mitä Hän halusi minun tekevän muiden hyväksi – olivatpa kehotukset kuinka vaikeita tahansa.

Kävelin miehen luo, joka mulkoili minua nähdessään minun lähestyvän.

”Meillä oli huono alku”, sanoin. ”Minä olen Vaun Kearsley. Haluaisin toivottaa sinulle hyvää joulua.”

Ojensin hänelle suklaarasian ja kättelin häntä. Ennen kuin hän päästi irti kädestäni, hän murtui kyyneliin.

”Vaun, olen ollut öljykentillä kuusi vuotta”, hän sanoi. ”Ystävällisyyden puute täällä on sydäntä särkevää. Tuntuu siltä, että kaikki ovat ilkeitä toisilleen. Kaikki tekevät omia juttujaan eivätkä välitä kenestäkään muusta täällä.”

Sitten hän lisäsi: ”Tänään sanoin, että jos kukaan ei ole ystävällinen minulle, päivän viimeisenä kuormana täytän säiliöautoni mahdollisimman täyteen ja ajan sen päin seinää.”

Tartuin häntä käsivarresta ja sanoin: ”Älä tee sitä. Älä heitä elämääsi pois.”

Kerroin hänelle Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen evankeliumistaan. Kerroin hänelle rakkaudesta, valosta ja ymmärryksestä, joita Hänellä on jokaista kohtaan. Jutellessamme sain tietää, että hänellä oli Idahossa pieni poika, jota hän kaipasi. Pyysin hartaasti, ettei hän tuhoaisi omaa elämäänsä tai vahingoittaisi rakkaidensa elämää tuntemansa tuskan vuoksi. Kun halasimme, kerroin hänelle, että toivoin näkeväni hänet jälleen ja toivoin, että hän muuttaisi mielensä.

Muutaman seuraavan viikon ajan näin hänet ja tervehdin häntä joka päivä. Pysähdyksen aikana 23. joulukuuta hän käveli luokseni ja sanoi: ”Tänään on viimeinen päiväni, Vaun. Aion muuttaa takaisin kotiin ja olla lähempänä poikaani.”

Siitä, että annamme Jumalan vallita elämässämme, presidentti Russell M. Nelson on sanonut: ”Annatko sinä Hänen sanojensa, Hänen käskyjensä ja Hänen liittojensa vaikuttaa siihen, mitä teet joka päivä? Annatko sinä Hänen äänensä olla kaikkia muita ääniä tärkeämpi? Haluatko sinä antaa sen, mitä Hän haluaakin sinun tekevän, mennä kaikkien muiden päämäärien edelle? Haluatko sinä antaa oman tahtosi sulautua Hänen tahtoonsa?”

Suklaarasioiden antaminen oli yksinkertainen uskon osoitus, mutta Herra teki siitä jotakin paljon enemmän (ks. OL 64:33). En tiedä, mitä sinä päivänä olisi tapahtunut, jos olisin ajanut tieheni välittämättä Pyhästä Hengestä. Tiedän vain, että noudatin kehotusta ja siitä seurasi suurta hyvää.

Käskyjen noudattamisessa, Hengen kuuntelemisessa ja ystävällisyyden osoittamisessa on voimaa. Meidän tulee pyrkiä muistamaan, että jokainen ihminen, jonka näemme, on taivaallisen Isämme poika tai tytär. Kun kannamme Kristuksen valoa ja jaamme sitä muille, Hänen lapsensa huomaavat sen (ks. OL 84:45–46).