NA-viikkojulkaisu
Pelkäätkö lausua todistuksesi? Kolme tapaa, joilla pääsiäinen tekee Kristuksesta todistamisen helpoksi
Maaliskuu 2026 Liahona


NA-viikkojulkaisusta

Pelkäätkö lausua todistuksesi? Kolme tapaa, joilla pääsiäinen tekee Kristuksesta todistamisen helpoksi

Pääsiäisen aika on auttanut minua lausumaan todistukseni muille, ja se voi auttaa sinuakin.

Kaksi naista juttelemassa keskenään

”Sinähän olet mormoni, vai mitä? Mistä siinä on kyse?”

Minulta kysyttiin ensimmäisen kerran jäsenyydestäni Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa ollessani eräissä juhlissa, kun kävin yläkoulua. Olin melko arka ystävystymään, ja uskonto saattoi olla herkkä aihe siellä, missä asuin.

Niinpä jaarittelin jotakin profeetoista ja iankaikkisista perheistä ja juhlien päätyttyä kiiruhdin kotiin mahdollisimman nopeasti.

Olin pettynyt itseeni – en ollut onnistunut selittämään, kuinka tärkeä evankeliumi on minulle.

Kun ajattelin todistustani, tajusin, että Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus on kaiken sen perusta, mitä rakastan evankeliumissa. Tämän totuuden kertominen voisi vähentää paineita tulevaisuudessa, kun haluaisin kertoa uskostani.

Ja tästä perustavaa laatua olevasta totuudesta pääsiäisessä on kyse – Jeesuksesta Kristuksesta, Hänen ylösnousemuksestaan ja siitä, mitä Hänen lunastava voimansa merkitsee meille. Kaikille niille, jotka ovat arkailleet todistuksensa lausumista, pääsiäinen voi tehdä totuuden kertomisesta helppoa! Tässä on joitakin asioita, joita voit tehdä:

1. Puhu Kristuksesta

Vaikka kaikki eivät vietäkään pääsiäistä, useimmat ihmiset ymmärtävät sen merkityksen Jeesukseen Kristukseen uskoville. Ja paras tapa, millä voimme kertoa uskostamme Häneen, on yksinkertaisesti puhua Hänestä. ”Me puhumme Kristuksesta, me riemuitsemme Kristuksessa, me saarnaamme Kristuksesta, me profetoimme Kristuksesta” (2. Nefi 25:26).

Kristuksesta puhumisen ei tarvitse olla monimutkaista. Jos esimerkiksi ystäväsi kysyy, kuinka aiot viettää pääsiäistä, se on täydellinen tilaisuus kertoa, kuinka paljon tämä juhlapyhä merkitsee sinulle. Pelkästään sanomalla jotakin sellaista kuten ”Pääsiäinen antaa minulle aina toivoa siitä, että voin jälleen nähdä rakkaani”, voi herättää luonnollisen keskustelun pelastussuunnitelmasta tai iankaikkisista perheistä.

Jos joku mainitsee maailmassa meneillään olevat ongelmat, yksinkertainen vastaus kuten ”Siksi juuri rakastan pääsiäistä – saan todella paljon rauhaa tiedosta, että Jeesus Kristus tulee jälleen”, voi avata oven keskusteluun uskostasi.

Jos joku käy kodissasi ja huomaa, että siellä on jokin pääsiäiskoriste, joka viittaa Vapahtajaan, kerro hänelle Hänestä. Äläkä aliarvioi sen vaikutusta, kun kerrot uskostasi Kristukseen sosiaalisessa mediassa. (Kirkon tileillä on mahtavaa sisältöä julkaistavaksi ja jaettavaksi!)

2. Luo yhteyksiä perinteiden kautta

Monissa kulttuureissa vietetään pääsiäistä, joten se on suurenmoista aikaa luoda yhteyksiä muihin, jotka meidän laillamme rakastavat Vapahtajaa. Ensimmäinen presidenttikunta on hiljattain kannustanut meitä tekemään niin ”juurruttamalla pääsiäisperinteitä koko yhteiskuntaamme”.

Voit tehdä sen kysymällä muilta, kuinka he muistavat Kristusta pääsiäisenä tai mitä tämä aika vuodesta merkitsee heille. Mieti sitten, mitä perinteitä sinulla jo on keskittyäksesi Häneen omassa pääsiäisenvietossasi ja kuinka voit kertoa niistä muille Kristuksen seuraajille.

Omassa perheessäni me esimerkiksi liityimme aina pääsiäisen aikaan seurakunnan kuoroon esittämään Kristuksen ylösnousemuksesta kertovia kirkon lauluja. Se oli yksi mieluisimmista perinteistäni, ja siitä oli helppoa puhua muiden ihmisten kanssa.

3. Viittaa Hänen eläviin todistajiinsa

Nykyiset profeetat ja apostolit todistavat Kristuksesta. Heidän yksinkertaisista ja syvällisistä pääsiäiseen liittyvistä opetuksistaan kertominen voi auttaa meitä selittämään uskoamme niille, jotka eivät tiedä siitä paljoakaan.

Presidentti Dallin H. Oaks on todistanut: ”Tänä pääsiäisen aikana me juhlimme ylösnousemuksen todellisuutta. Tämä antaa meille näkemystä ja voimaa kestää kuolevaisuuden haasteet, joita jokainen meistä ja rakkaamme kohtaavat.”

Se, että ohjaamme muita elävien profeettojemme ja heidän opetustensa luo, voi auttaa heitä ymmärtämään uskoamme nykyajan ilmoitukseen, joka tulee elävältä, ylösnousseelta Lunastajalta. Pääsiäinen on ihanteellinen ajankohta kertoa elävistä profeetoista ja elävästä Kristuksesta.

Kun olen etsinyt tällaisia tilaisuuksia pääsiäisenä, olen pystynyt keskustelemaan useammin evankeliumista ja nauttimaan keskusteluistani. Tämä on auttanut minua pääsemään suurelta osin yli ujoudestani, jota koin nuorempana, ja olen pystynyt olemaan yhteydessä ihmisiin syvemmällä tasolla, kun olemme oppineet toisiltamme.

Niinpä tänä pääsiäisenä, olitpa laulamassa kuorossa, jakamassa jotakin pyhien kirjoitusten kohtaa tai vain vastaamassa ystävän kysymykseen, niin muista – sinä todistat kaikkein tärkeimmästä totuudesta: että Jeesus Kristus elää.